Painaja ja muita runoja

URAKKAMIEHEN NÄYT Lähelle tahdon päästä Lähellä reunaa seisoa Kuoleman työn tekijän ylpeys on kääntää väkistä peltoa   Kaivan lapioni esiin Tyhjyyden urakoitsija Luita ruohon alta etsin Vainajien noukkija   Uneni peittelen multiin Kivien hahmot niissä puhuvat Vaadittu vakaumus puuttuu Silti kirkkolaiset työni sallivat   On työni muutoksen työ Maata on vuosien tarpeiksi Jonkunhan sekin täytyy hoitaa, on muuttumaton mantrani   Urakka on päättymätön Tuntuu: ei ole tontilla ääriä Tahdon koetella rajojani Riittää otollista lääniä   Istun puiston penkillä Istun mukavasti Hengitän hautalahoa Siinä puhuu virkani vahti   Vanhaan mysteeriin kyllästyin Sen kohtaa jokainen päivä En lisätodisteita kaipaa Ei ole yksikään näyistäni ehjä   Näyissäni myrkytän maan Olen niissä hiipivä lima On minulla madon ruumis Olen kaiken nielevä liha   Sille taudille, joka meissä on, on hauta paras karanteeni On minulla unimaakarin mieli Luulen tarpeeksi poteneeni   Elämän tarkoitus ja alkuperä Monenkirjava valheko? Tänään olen niitä lähellä Kaiken avaa tanssiva lapio   Sama toistuva urakka joka herran päivä jää taakseni Kuutamourakkana jatkuu Kuoppaa kaivan uniaikani   En muista kenkään nimiä En ketään kasvoihin katso Tiedän nähneeni liiaksi Ei näkyjä uskon kaavat ratko   Taannoin kuolleen unta saattelen Voisin laittaa siihen allekirjoitukseni Olinhan sille kehtoa tekemässä Hiljainen kiitos olkoon seppeleeni

SANALLINEN ULOSTUS Vanha persenaama avaa valtakunnan portit Pakaroita levittää Pilkkaa piirteillään   Herra kääntää kasvonsa Hän paremman puolensa Huijaa häntä kortissa eikä hänelle vastaa   Käy kuin viinapytty Purkaa kaasujaan Ne takinhelmaan tarttuvat Käyvät kytemään   On hyvässä kaljassa Puhuu totta leikillään ja leikkiä vakavasti Suuvärkkinsä toisinpäin on   Pöydässään rääppiäiset Verta särpii nauraen Vikaa löytää seurueesta Ei pelkää niitä julki puhua   Puhuu naisenpaikoista ja joskus miehenkin Miehen kuukautisista Neidon herkistä hetkistä   Mustalla penkillään toiset on rukoukset Mustat sivut kääntyvät rivossa virsikirjassa   On henkiä takanaan Kaikki pahansuisia Valhe edellään joutuu Ei kosto häntä tavoita   Opettaa kirosanat, joita sievistelijä ei tunne Kaskujen kaatopaikalla sontaruusuna kukoistaa   Loukkaa moukkaa Viisasta narauttaa Hulluna laukkaa Kaviot lautaa koputtaa   Ääni kielen terällä puhtautesi silppuaa Tuntee heikkoutesi Pilkkaa sinua sen mukaan

TALO JOKA TUIJOTTAA Kaupungin sumua saat halkoa Lähenet selittämätöntä taloa Tien vanhastaan tunnet, tuntematon Lähellä polkusi pohja on   Pidetty salaisuus vanhan kaupungin Vaikka itsesi sinne maalaatkin, olet kuin seinä yhtä väriä Urbaania tarua kuljet lähellä   Siitä kerrotaan pelottelusatuja Yksikään ei liikoja paljasta Sisälle mennyt ei samana palaa Moni siellä kokemansa salaa   Nelilukuiset ovat kasvot sen ikkunan silmälävet niissä mollottaen Älä liiaksi ummista silmiä Tietoista pimeyttään älä herätä   On se menneiden kiduttama Tietää, mitä asua on täynnä muistoja Miesten joukosta toivottomat sen kadotusta ymmärtää tahtovat   Ovi pakota auki, itsesi sisään sulje Ahdistuksen salit läpi kulje Et löydä sieltä tiloja matkalaiselle Et levähdystä viipyväiselle    Näet kerroksia vanhaa maalia Täällä asuu kuuro kuolema, joka vielä taitaa nähdä Turha selvää siitä itselleen tehdä   Ovat sen vuosien hautajaiset Myöhästyneet harjakaiset Se itse kuoli jo aiemmin Sinne tahtoo, vaikka mieli hylkiikin Jokin vielä viipyy sisällä Ei ulos uskalla edes kesällä   Jos sillä raajat olisi, se ohikulkijaan tarraisi On sisällään lukossa monta niin kovin avutonta   Murhat ja itsemurhat säilyttää Koruton kertoma kohtaa etsivää Ei löydy neliöitä hengittää Kakoa saa, kun siellä viivähtää   Seinällä lävistettyjä ristejä Seuranaan yöpyneiden viestejä Mitä kohtaa siellä viipynyt? Sydänten atrian, joka on päättynyt   Lattiat täynnä vanhoja lehtiä Sinne ja sieltä pois tahdot ehtiä Siedätellä pelon aaveita Kulutella aikaa veitsen reunalla

MÖKKIUNI Pihapolku kadonnut Hanki päälle kasvanut kolme kuuta takaperin Seinät nojaa vieri vierin   On kolmesta jäljellä nyt talven poika eksynyt  Latua ei hän ehtinyt On toivo kevään jäätynyt    Huhuilee syvältä ahdistuksen metsistä pitkän ajan näännyttämä hengissäselviytyjä Kieli kangertelee Pimeyksistä mumisee Hulluus otti aikansa Yksinolo teki taikansa   Mökki horteessa Uni sisällä unessa Kyökissä istua saa Nälkäpäiviä kuluttaa   Mökki sisällään mies itse itseään poissaolevaksi herjaa Päästä etsii seuraa   Lyö itsekseen korttia Katseensa asuu nurkkia  Mökki on talvilomalla Vapautensa vankila Yhden huoneen sokkelo avautuu Neliöiden määrä kutistuu   Hän peilin vierasta halaa Synkkiä pelejä pelaa  Keksii uusia leikkejä, joista kukaan ei selviä   Olisi seurana kärpäset Näkee raadot kohmeiset  ikkunalaudalla lojuvat  Seittejä enää ratkovat   Ei jälkiä lumessa Mökki talviunessa kuinka syö miestä Lämmittää kylmää liestä   Puukko pöydällä Luuatria jäljellä kuinka syö miestä Keittovedet keittää hiestä    Hän itseään vuodattaa Talonkirjat palauttaa Viime viestin kirjoittaa Toivoo vastaanottajaa

RUOHONJUURIEN ALLA On aamun valon tie kuin pimeää autoa ajaisi En viihdy ylisissä valoissa Tiukka on juurien ote   On jokamiehenoikeus elettyään tänne saapua Tulkoon paikka vallatuksi Pian on oikeus nähdä, onko se sellainen, millaiseksi sen kuvittelin   Uskomukset syrjään Kaikki valta luonnolle Pimeät filosofiat täällä muusta poiketen elävät Kulmani kuluivat, kun niille aikaa annoin   Katson itseeni miettien, hylätäkö elonaikainen nimi Se kuulostaa ylhäiseltä, vaan perintönsä on alhainen Tulkoon joku minut kuninkaaksi korottaen Siihen asti olkoon paikka ruohonjuurien alla   Näen harhautuneita, jotka eivät tervehdi Syylliset ja synnilliset eksymisen pelossa, sekoamisen vaarassa eivät tiedä, minne jatkaa, tien kun ruoho valtasi   Tulla haudatuksi pyhänä ei reissuani jouduttaisi Madonreikään suuntaan Miten ahtaalle siellä joutuu? Onko siellä sijaa sovulle? Mitkä ovat siellä muistelot?   En luottanut toisten sanaan En aikalaisten todistuksiin En legendoihin, kuulopuheisiin Tahdoin kaiken itse nähdä   Tulen juurimaailmaan Minulle osoitetaan arvoni Näytetään pyhät, jolloin kulkea Nyt moni takertunut  vieraana pyrkii iholle Risuna iskee kasvoille   Käärmekylissä voi joutua kuristetuksi Matona juuripihteihin Iäisyyksien pohjavesiin kellumaan kasvot alaspäin Juomaan mullansekaista vettä, joka ei ole virvoitukseksi

SAATTAJA, VÄLITTÄJÄ Tunnustan sen nähneeni ja lisäksi selvä olleeni Muistooni palaan herkistyen Kiusoittelee aihe läheinen   Musta kaapulainen, luiseva kasvo, harhalainen myötäelon kokijana liikuskelee Sitä viimeiseksi rukoilee   Saapuu se tasatunnilla Tulee, kun kyselet pappia On syvin osanottaja Ei vailla syyllisiä tuntoja   Ikkunan heijastuksena katseensa sisälle tunkeva On viime lääkkeen antaja Henkiriepusi viikkaaja   On kuin häive valoton Toivoton toivomus se on Hiljakseen tarpoo kylmällä On aina luitasi lähellä   Varoitusajan puitteissa saapuu lähelläkulkija Ei itkua tee, silti murehtii Välittäen katsoo sairaisiin   Löytyy sillä taito punoa ja avata kuin ratkoa, minkä elo solmuun laittaa Taitaen matkaa taittaa   Kärsivällinen, silti kerkein Tarttuu varmoin elkein Käskyntoteuttaja kiiruussa Lähtemätön otteensa   Se mielisi ei viedä Ei tavoista, etiikasta tiedä Ei kutsuiltaan ole lupa myöhästyä On ainoa tapa kööriin liittyä   Se jalkojaan piilottelee Lahkeidensa alla siintelee varjoihmisten maa Pian olet yksi joukostaan   Kysyt sitä, vaan kysymys pakenee Ajatuksen keinoin sen tuntenee Sitä pakoilemasta heitä On mukanaan matkalaisia meitä   Viimeisenä meistä piittaa Hämärästi suuntaa viittaa Läheisyytensä kokien on moni surussa nähnyt sen   Sille sysää kipusi Hartioilleen kasaa tuskasi Kieritä se niskoilleen Ei venähdä selkä, vaikka natisee

RISTINMESSU Seinustalla rivi X X X Ruksi päivän päälle vedetty Muut kun levolle lähtivät, itsellesi illan tarjosit   Hurmeessa oli huuma Sitä loputtomiin jatkettiin Kulaus jeesusholistille  Veriviinan eilisenä kalusit   Edellisestä messusta liian vähän aikaa on Miksi uudesti toistella toiston kautta taottua? Ulkoa opittua miksi lukea?   Onko mikään sellainen ilo, jota toistamaan on pakotettu? Sitä kysyt ollen myöhäinen Päivän äänien kaiku vaiennut   Jaat hetkesi miehen kanssa  Siitä soihdun pimeyteesi saat Johdatuksensa kautta saliaan hämyssä uutta tutkit   On teillä yksityinen yhteys Erityinen yhteisymmärrys Uskot hänelle salaisuutesi Hän pitää ne kuin seinäkin   Ajattelit hänestä ihmisenä Mitä puhui, mitä teki hän Oli maallisempi olento  Ei häntäkään armahdettu   Kuin puu hetken liikahtaisi Uskonkappaleisiin syvennyt Idolisi ääni täyttää ilman pääsi ylisessä hiljaisuudessa   Yksin yössä messuten tuntuu jotenkin syvälliseltä Koetat häntä lähestyä Ilmeen näet lähes elävän    Ovi jäänyt on selälleen Virren viime nuottia pitkittää Jatkuva on sanan kylvö Pää nuokkuva päältä vartioi   Katse näyttäisi kiiltävän Kaikista kulmista katsovan Maalattu puu näyttää lihalta  Katkukin siitä muistuttaa   Jos vielä hieman veisaisi raskaan vesperin päätteeksi Soperrellen tahdot empiä  Sielu sanelkoon sanansa Olkoot selvät sydänsävelet   Hetken tippuu mies punaista  Ruhjeensa muistat tuoreina Yksinäisen ristinmessun hiljaisuuteen sopii päättää Siinä oleva on yksimielisyys

VIISAAN VALO Ensi kertaa silmäni avasin Katsoin viisaan valoa pohtien  Siinä oli polkuni alku Olin äärellä merkityksien   Se voi olla sirppi ahertajan kädessä Korjata elolle ehtinyttä   Se voi olla viikate Niittäjän työkalu  varmassa otteessa   Se voi olla silmä Avautua ja sulkeutua Keitä väijyy se?   Se voi olla lamppu Ulos harhoista johdattaa Kuka seurata uskaltaa?   Se voi olla limppu Pöydän kattaus saapuessa ja lähdettäessä   Se voi olla vaeltaja Mistä ja minne? Sen haluaisit tietää    Se voi olla kivi harmaa ja eloton Kylmätä sydämen   Se voi olla aihio Loputon vertaus kulumatta kulutettu   Se voi olla muistutus ajalta kauan sitten,  kun itseäni viisastutin   Se voi olla arvoitus  Onko siinä enemmän vanhaa vai verevää?   Se voi olla selvyys, jota itselleen ei kerro Sileäkasvo, pimeäkasvo   Viisaalle valaistuksena, pelkäävälle ihmetyksenä on sen kylmä kohmelo Sen kautta ymmärrys tapahtuu

UNOHTAVAISET Ovat he ennalta-arvattavat Mietteensä hölmöläisten Ovat arvattavaa tylsemmät tarinat luonaan väitetysti käyneiden   Ruumiinsa kerran käytetty Silmäluomensa luottaen painettu Eivät ota mitään raskaasti Ei huoli otsalleen jähmety   On lomansa loputon, kuin pitkitetty viikonloppu Harmaan pellon rantamilla ei aikaa liikene ylistä haikailla   Kuolleet pysykööt kuolleina, kuuluu käytetty sanonta Kuule et valitusta asuinoloista On parempi heidän siellä   Muiston muistolta unohtaen, manan äidinkasvot tavaten kuka haikailisi takaisin? Kulkee sieltä vain rauhan sanoma   Ei ole heillä isompia haaveita Eivät viihdy parrasvaloissa Taivas valoton, uni uneton Siellä käväissyt sinne iäisiksi jää   Ei saa sykintäänsä tuntumaan edes aito Lasarus-kokemus Tahtoisit unohduslahjan kuin he Jäädä heidän kanssaan kaksin   Syntymä ja kuoleman yhteys Kaikki niiden väliltä kaikonnut Eivät tahtoneet elämään mahtua Nyt on rajattomat tilat asua   Elämä, rakkaus, uskonto Vähäinen tieto on heille hyve Yhden kasvot ovat kaikkien Yksi ilme kertoo tärkeimmät   Päällisten juhlien kaiku kiirii Katon päällä kuuluu mekastus Ovat meluajista tiedottomat Oppineet hiljaisuuden arvon   Kuluneen ajan perästä eivät kadu he kerran elettyjä Välitä eivät, tapaako siellä ketään, saako uusia vanhoja tuttuja   Jokaisen kiven hahmossa seisoo laki kaikkia koskeva Aika välillä perille pääsyn on ainoa rangaistus unohtavaisille   Älä päästä erhettä tapahtumaan, että saisit heidät tilaansa pohtimaan Autuus on, kun on vain yksi ajatus Autuus ei mitään uutta odottaa   On silmänsä nypitty ulos Heidät ajeltu karvoista kaljuiksi Pesty ja voideltu ruumiinsa Asetettu puhdas liina kasvoilleen Langetettu siunaukset Tehty tarvittavat loitsut, ettei olisi heillä tietä palata

PIMEIDEN PIDOT Yllättäviä kohtaamisia Seuraa huonompaa Hiljaisten viikkojen päätös Paikalla viimeiset lähtijät   Pilaantuneet sielut Möröiksi muuttuneet Illan pituisen vapauden lahjakkaasti käyttävät Ihmismurheen kuvat suremattomien hautojen Tahtomattaan palanneet Ilman kutsua jääneet   Kirkkokolehtivarkaat Kirstuista vetäjät, joille raha on arvoton Joilla perintö murhassa on Ikuisuuden huolikasat Rukouksiinsa hukkuneet Alusta asti pahat Haavojensa peittelijät   Hymynsä vääristämät Hampaidensa esittelijät Sanalle jäämättömät Älä vilkaisekaan -ihmiset Hulluiksi todetut Taudinmäärityksen saaneet oikean tai väärän Tutut henkiparantolan   Autiuden etsijät Taloihin murtautujat Ovella odottajat Kotirauhan loukkaajat Kasvoilta tunnistamattomat Tuskin näkyväiset Sellaiset, jotka eivät keksi syytä olemiselleen   Mustat kansalaiset Varjoissa kuiskuttelijat Hirrestä tervehtijät Kuusessa roikkujat Tuomitsemattomat rikolliset Pimitetyt murhaajat Kuoliaaksi maatut Eläväksi erehtyneet   On pimeiden pidoissa vierauden tunne ainainen Ihmisen puvussa lähestyy kammo tavan ihmisen