Painaja ja muita runoja

Hollolan kk kutsuis taas.   VUOSIEN VANKI Näköni kirkas edellä sokeuden Kahlittuun sieluuni laskea ei voi Kalmistolla tuhat outoa tarinaa Kodinhenkensä vuosiani vartioi   Kun olisi hyviä ihmisiä Toistuen kelloni jätättää En itseäni enää ilkeäisi tästä unesta herättää   Tänne etsikkovuoteni hukkasin Kuulin vain sävelet nuotittomat Kaivelin lainkirjoja hautalaisten Kuuntelin syytteeni sanattomat   Täällä asustin ja vaelsin halki tummien syksyjen Uudet murheet tuova oli vuodenkierto jokainen   Enää lause lopun on merkitsevä Ymmärrä en vankinihtini puhetta Minua pelotti se, mitä en nähnyt; mitä koskaan en iljennyt katsoa   Minusta löydy ei aatteita Tunnit luotani karkoitan Jos puhunkin ”Herrasta”, käsitä et, mitä tarkoitan   Pimeät tuumat ja mustat menot Jätetty mies kuolemaan sidottu Tunnelma kovin vanhanaikainen Henki väärin lupauksin paulottu   Herrasmies hautuumaan oli kuin kaukainen tuttuni Suuri löytyi minulla liitos kanssa menneen ja itseni

UUDEN EDESSÄ Vanhat rauniosillat eivät enää kanna ylitse Syksyiset kynttiläillat eivät lämmöllään valaise Nahkaan poltettu tie kalvaa vanhaa ruumista On se jotain, mikä vie ajatuksesi pois sinusta   Suurempiin syvyyksiin kiviportaikot johtavat Manan moniin pyydyksiin pitkät koipesi tarttuvat Pitkästä oleskelusta on paita märkä ja virttynyt Pääse ei siitä katkusta Haju hipiääsi pinttynyt   Haipuu muisto entisten Seulot kyyneleitä virrasta Käy vanha elo taittuen Kelpaa puupenni lunnaista Ketään et täältä tunnista; on aikaa liikaa kulunut Paluutietä ei voi valaista Olet sen itseltäsi sulkenut   Kuin jumalaton epatto on mies aina vilpillinen Jokin pienempi kuin kohtalo käy hänessä asustaen Viimeisenkin edessä hän vielä kaikkea epäilee Askelten edespäin käydessä kurja osansa valkenee   Asiat, jotka ennen tekivät hulluksi, saavat enää kevyesti ahdistumaan Asiat, jotka ennen tekivät heikoksi, saavat pelot tyynesti kohtaamaan

PUHTAUDEN OPPI Puhuu hän meille vertauksin Haastaa mieliämme arvoituksin Valistaa meitä hyvin opetuksin Puhuu puhki vanhat sadutkin   Moni valon Herraa kumartaa pettäen perimmäisiä vaistojaan On merkki, jolla Häntä kutsua On päiviä, jolloin Häntä juhlia   Luku kaikkivaltaa merkitsee Luot kasvot tähän huoneeseen Muinainen on mieleenpainuma Keskikäytävällä rikottua lasia   On paikallisille kirkonmiehille piilotettu haureus pitkä perinne Julkeasti kylvävät sairauttaan; katalaa moraalista hygieniaa   Meissä perimä on hukkuneen Vieras meille uusi aika lapsineen Omamme on maanpiiri kivinen Sielumme välissä aikakirjojen   Pyhä vesi kasvoilla viattomien Pesty teot jo alkujaan puhtaiden Syntiset ennen tietoa pahasta Syntiset ennen synnintekoja   Tämä on uusi Jerikon muuri Kirkossa vääräuskoisuuden juuri Tunnustan kaikki muut jumalat Panttaan oppinsa hulluimmat   Vaikka miten peset valkoihoa, hilseilee sillä epäpuhtaus tarttuva Turha silti häpeämerkkiä kantaa Maaperä synninpäästöt antaa   Sanansa likaisesta hengestä Laulunsa ihmeidentekijän verestä Kätketty vällyt himon tahrojen; viivat maanalaisten karttojen

TAKIMMAISELLA PENKILLÄ Kivisalissa vanha on tunnelma Kaipaa läksytetty korven kirkkoa Kädessä ovenkahva helvetin Painuu katsekin lattianrakoihin   Ei mitään laitettavaa kolehtiin Ei halua käydä lukukinkeriin Venytetyt tunnit aatos nuokkuva Kuin nukkuisi veljensä vartija   Pitkä rivi kiristäviä hampaita Istuu vierelläni mustia lampaita, jotka iltaisin kokevat rienata, oman henkielatuksensa tienata   Kyhjöttää saan perse palaen seuroissa häpeilevien raukkojen Kiroaisinko tympeän järkeni, kiroaisinko aatteeni ja tekoni?   Sijalla pastorini saarnaavan kuulen vain penkkien narisevan On kuin Kuolo minulle nauraisi, salaiset synnintekoni kertaisi   Sunnuntaisin ahmin appeeni Aamun uutiset tihkuvat korviini He rukouspaikallaan ulvovat Epätoivon koiratkin haistavat   Tämän yhteisön häpeätahroja nimiteltiin pidettyjen joukossa Onko sielu kulkija kahleiden; pakkovanki saatana-aatosten?   On jumalanpalvelus kulunut Vuosia olen jälleen vanhennut Minut tuliseen kaivoon ajetaan, perille kivipeltojen manataan   Odottelen myöhempiä aikoja Taidan keitellä kivelläni taikoja Opit, joita täysin en ymmärrä, eivät enää ajatustani kähvellä

AAMUNKOITON LAPSI Usva aamunsarastuksen hälvenee tieltä kirkkauden Katse tyhjyyttä hamuaa Raajat eivät tiedä toisistaan   Aikainen aamun tähteni valmiin tiesi minulle heijasti Tunsin parantavat kätesi Tunsin levottoman mielesi   Valvottaa tahko loistava Estää lepäämästä rauhassa Aika yksinäisen on tuleva Tulee Kuolo kuin Vapahtaja   Löydy ei pysyväistä kotia Koet kutsuillasi minua vaivata Ilman kenkiä niityillä kävelen päällä heinikon kasteisen   Oloni on tyhjää tyhjempi Askeleeni ruohoa kevyempi En määrääni enempää menetä Vaellan hengessä köyhänä   Katoavat maalliset jälkeni Maan hepenet puen päälleni Käyn mustaa päälle laittaen; takin hilseisen ja seittisen   Turha valon lasta kadehtia Turha illan vainajaa murehtia Oman henkeni uhrille tuonko, kun riitä ei taivas, ei luonto?   On mieleni hiljalleen palava Valehtele en, en kerro totuutta Kasvakoon ruohikko päälleni Maatunut ollut en enkeli   Harhaisena vaellan kuten toiset On tämä elon aamu manan lapsien Edessäni makaa kahlehdittu aika Näen kaikessa puumerkit jumalten Mennyt kiertää pitkän kierroksen jälleen kasvojeni eteen astuen

NIMEÄMÄTÖN PAHA On Hänellä herjaavia nimiä Kaikki niistä kauttaaltaan vääriä Älä kutsuntamielessä lue värssyjä tai vie sinut astraalinen pimeä   Edessään makaamme kahleissa kuin lopun vastentahtoinen profeetta Yön periltä kuuluu mumina, käsittämättömiä pimeän kaikuja   Henki, jota aikanani en todistanut Hänelle pahan mieleni olen altistanut Tunne en lähellekään vertaansa jumalten kirjavasta joukosta   Kaatuu Hän itsensä lyöneenä, kaikki sanat huuliltamme syöneenä On kaikki silti yhtä silmänlumetta; monet aionit kestävää petosta   ***   Edessä langenneen kasvojen olet universaali lopuntuoja ikuinen Kutsumme Sinut esiin hengessä Kutsumme Sinut esiin veressä   Vain harvat koettavat Sinut tuntea Anna et mielistelijöillesi armoa Syöjättärenä olet auringon nielevä Kuin olisit Sinä minussa sisällä   Olet pohja alla pohjattomien, yhden toisen vastakohta yöllinen Arkkitehtuurisi jäljet näen kaikessa; kaikkeuden totaalisessa tuhossa   Sinua ikuisesti en saa odottaa Sinua odotan, kun taivas aukeaa Ainoa tapa kestää on nahoissaan, mitä sielun pitimiksi annetaan

KESTÄ NAHOISSASI Kaikki vieri vieren kirkossa Voit haistaa heidän pelkonsa Ei mikään pahalta pelasta täällä vaietun synnin loukossa Mikä heidät kutsui paikalle ellei kellonsoitto näille ajoille? On se hulluuden alkusoitto Käy lihasta hengen voitto   Röhkivä virsi on kutsuva Mustatakkiset seisovat ulkona Asustaa ahdistus kuorissa Uskostaan elää ei voi erossa Synkkä mieli edellesi ehätti Sinut asioilleen paimen lähetti Spitaalisella kädellä kosketti Varkain toimimaan velvoitti   Silmissä opettavaisten satujen kuvia Rukoilemme itsellemme parempia unia Emme haluaisi tietää mistään pahasta Perimää synnin ei irti saa nahasta   Musta sädekehä päällämme Jumalaa jalustalla rukoilemme Ei elämäkään käy elämästä Palata ei voi ristiä näkemästä Käännä pääsi, sulje silmäsi Vahvaksi parkitse oma nahkasi Yksi vain on totuuden tuoja Kuin saarnaisi luojien luoja   On elämä vankina sisälläsi Näitä päiviä tiedät pelkääväsi Vaikka tiennyt et syntiä tehneesi, sinut paremmin tunsi laumasi Päivien päätös uhkaa aina Et ajan merkkejä ihoosi paina Lahkon sisällä, sen ulkopuolella lakkaamatta kutsuu tuonela   Avautuva maisema on painajaisten harha Herran rapistuva kirkko, lakastuva puutarha Kovin tympäännyttää tämäkin hiippakunta Lahkolaisten paratiisiin sateleva on lunta

TERVEHDYS RAJAN TAKAA Yösydännä maasta kaivettu Portille maleksimaan laitettu Laiskana hän minua tervehti Laidoille elon kulkuni ehätti   On riistetty ja ristiinnaulittu kirkon vieritunkiolle heivattu Täällä seisoo hän seiväspäässä Palo silmiensä kuin ikijäässä   Minne ehtine ei aamunkoi, siellä luisen ukon tavata voi Älä päästä katsettaan sisällesi, tyhjyyden lähettiä lähellesi   Illan profetiansa toteen käy Ei valoisia paimenia täällä näy Tohdinko eksynyttä seurata? On hymynsä maalta peruja   Iankaikkisesta iankaikkiseen on mies samanlainen ilmeineen Vanhat synninteot kasvoillaan kuin terveiset vieraan maan   On päivä mustempi mustaa Täällä ajan kynnyksille kustaan Toinen silmä häneltä meni jo Sen verikalvo sielun harsoko?   Näen hahmonsa sisältä puuta ruokkivan kaikkeuden suuta Mustat pilvet tieltään raivaa Säpsähtää valokeihäs taivaan   Kerran pääsi hän sielustaan Nyt viedään hänen ruumistaan Ajan nääntyvän näit silmissään hyvät toivotukset syöttinään   Häntä vasten piirsin haavani Hänen vuokseen heitin uneni Näyttää niin kuin vilkuttaisi hän perästä päättyneen elämän

AIKA RAAHUSTAA Ympärillä talot kuin haudat katoavaisuuden merkkeinä Tänne tiensä aika raivannut Myötään kirkkaus väistyvä   Teroittaa hampaitaan Hovailee haavojaan Punoaa juoniaan Varjostaa kulkijaa Eukkona raahustaa Sokeaa tavoittaa Variksia tervehtii Eläväisenä elehtii   Elämän metkut hyljänneelle on täällä temppeli viimeinen Kalvaa sinua kuin seiniäkin aika lahona esille kammeten   Mustaa päällänsä Valkeus silmissä Pastorin puvussa se kiertää suvussa Elämän synnyttäjä Ruumiin kierrättäjä Hetken pakottaja Ikuinen autuuttaja   Unohduksen sanoja kirjoitat Pian veri korpista kuivahtaa Mielen autioilla on se luonasi Hetki laitimmainen kaikkoaa   Ainokainen ystävä Sokeutesi näkijä Talojen hallitsija Nurkissa maleksija Näkyvänä kasvoilla, katseen vaiheilla Kello lyömätön Päivä päästämätön

MISSÄ AIKA SEISOO Huutosi haudan kaiuttamat Edessäsi rajapinta kuoleman Synkkiä unia kaivat lihasta Lasket olemattomia tunteja   Läpi toisilta suljetun portin pääsi pukinsarvina taivallat Läpi pettävän seinän pusket Tahto kuolleen antoi periksi   Sisäisiä labyrinttejasi ratkot Pientä lankaa punot ohjeeksi Eksyit vaikka halusit löytää eläväisten piireihin takaisin   On tie kaiverrettuna edessä Itse olit pelkkä veden piirto On sydämesi kiviin vangittu Seisoo niitä maamerkkeinä   Täällä kaikki on kuollutta Kaikki kulunutta ja kalseaa Mies kautta hyljätyn tien hengettä takaisin taivaltaa Koluttu on kaikki sanatkin Kohta paha uni saavuttaa Pelko jos edeltäsi pakenee, toinen perään laahustaa   Hiiviskelet poikki kammion Huopakenkäinen kummitus Aukeaa verisuonien sokkelo On iltapäiväsi päättymätön   Seisoo aika – miehen vainaja Lahoon kuoreensa kolkutat On elämän koeteltu järjestys yhteen katseeseen tiivistetty   Toistuvasti maa sinut petti Elämä yksi pitkä kuilun ylitys Ylittämätön kynnyksen laki vallan, joka kaivoja asuttaa   Mykkä on kello kaulassasi Näet kummallisen seurueen kulkemassa hiljaa ohitsesi Silmänsä tuhkaiset kuopat

ELÄKKEELLE PÄÄSTYÄ Rauha elää kohtalonsa tietäen Hyväksyntä on polkuna autuuden Kirjani profeetat veivät kieleni Teologian sumu verhosi mieleni   Ei oleminen tästä paljon eroa On mieleni pitkään ollut lepuulla Varttuneella iällä koin uskoni Repeäisi perna, jos sitä vielä olisi   Enää yksi on mielessäni oleva Menen lepuulle ennen aurinkoa Tahdon pitkään uneen nukkua On kohtaloni mies harmaantuva   Päivät kuluvat, minut kuluttavat Vuodet kuluvat, viimein unohtuvat Ketään teoissa en ole palvellut En avatuin silmin aikaa tarkannut   Oma tuomionsa kestettävä on Kun itsensä kanssa tekisi sovinnon Vuosia kesti tietää yksinäisyys Tuntea kylmän kouran läheisyys   On kesä parhaimmillaan Talon sisuksissa aina koleaa Kuin myöhästyvää vierasta mieli ratkaisuaan odottaa   Vanhuuden painon tuntien käteni raskaana lepuuttaa, ja päivä päivältä vähemmän ihmisten seura kiinnostaa   Ostan uuden keittiöveitsen Vetelen sillä pitkin selkää enkä loppuina elon päivinä suurta tuonpuoleista pelkää   Olen lehdet touko- ja lokakuussa Kukoistavat, lakastuvat samassa puussa Loppu tulee, mutta ei tänä päivänä Enää minulla aikaa on työni tehneenä

MAANPÄÄLLINEN KIIRASTULI Tässä salissa uudestaan sytymme Kynttilöillä hipiäämme poltamme Heikkoverinen suku kokoustaa Turha tänne miestä kaavun odottaa   Olemme kotonamme talossa, missä toisten jumalat asuivat pelossa Järki taivasta kauemmas pakeni Oli omamme mielisairas helvetti   Voimaa saamme haureudesta Kyse ei koskaan ollut rakkaudesta Oli kirouksen jatkaminen lestimme Liekit puhdistuksen kestimme   Pimeän aikaan ulkona liikumme Ikuinen syksy on sisällä huoneemme Me kansat tumman sateenkaaren Me lävistäjät taivaankannen   Ovat poikamme syytösten alaiset ja manipuloituja kaikki tyttäret Tässä perheessä satalukuisessa paha perimä asuu pyhäpukuisessa   Meihin Jumalan nuoli osoittaa Tunne emme vihaa rakkaampaa Olemme Hänen keihäskärkensä Musta joukko rajoilla järkensä   Meitä koetellaan ja punnitaan Kuin pohjalta saakka tuuli puhaltaa Olla voimmeko tarpeeksi vahvoja? Kaikki paska vain täytyy kokea   Nämä ovat koetellut tapamme Tämä on säälittävä matkamme aina reunoille kaitsevan pimeyden Luokse kirkon neitsytporttojen   Nyljettävänä koira vääräuskoinen Suolestettavana sudet harhaoppien Erotamme lähimmäisistä luopion Koemme liekit sekä tuomion   On uskomme puhdas kuin kuolema Kiitollisna saamme itseämme rankaista Emme astinkivesi ole Taivahan iloihin Seuramme pääty eivät ilonpitoihin

SAASTAISET PAHNAT Riettaudet nurkkahuoneen eivät jätä rauhaan yölläkään Tekevät tietä perille vuoteen En valveille käy ehtimään   Ei herätyskelloni helkkää Jokin ruokkii aikaisia himojani Muita tulijoita en pelkää kuin valvovia ajatuksiani   Hiipiviä tunteja aamuun unessa tarvitsisi ei odottaa Tulen huoruuden kaapuun enkä kyetä voi liikkumaan   Irvehtii porttoni ikuinen, jonka hymyssä paistattelen Raskas varjo selkää painaen levottomana kieriskelen   Ynnäilen kauhun tunteja Katala on jokainen oivallus Varjostaa rauhallista lepoa hullun naisen kosketus   Näen ylläni kasvot surussa Silmäluomet umpeen muuratut Demoni on hän lainapuvussa En läsnäoloaan kaivannut   Suin harmanneita hapsia Kantavana on öinen neitoni Täynnä haaskattuja lapsia, jotka kylvin päälipeittooni   On yksi rietas naikkonen, jonka Saatana laski pahnoilleen Muori pimeän nurkkalapsien Hän muinaiskieltä haastelee   Mieli nurinperin käännetty kuin tyynyliina valkotahrainen On vällyjeni sisukset täytetty Jatkuu huorinteko yöllinen

Pitkää parin pitkän jälkeen.    KOLME MIESTÄ Kolme miestä näen ihmiskasvoilla Kolme miestä elämänsä eri vaiheilla Yksi nuori, toinen keskitiellä, kolmas vanhus Yksi vielä tuleva, toinen täällä, kolmas jo mennyt Ovat he kolme liekehtivää kynttilää Yksi hapuileva, toinen kirkas, kolmas sammuvillaan   Yksi valoon käy, toinen hämärään, kolmas ei-mihinkään Yhden kello juoksee, toisen kulkee ajassaan, kolmannen seisahtaa Kaiholla otan vastaan vanhuusikäni vaivat Pahan kohtalon ilta minut tavoittaa Tulisi yksi lumitalvi ennen kuin kaikki loppuu Tulisi yksi lämmin kesä ennen kuin kaikki loppuu   On minussa kolme hetkeä – alku, nykyisyys ja loppu Tervehtivät toisiaan mennyt ja tuleva Yhteen käyvät eilinen ja huominen Jäljestä päin muista en kumpaakaan Koputtavat samaan oveen eri ajankohtana Olen henkeä täynnä, silti tyhjyyden palvelija   Lepää edessäni kolme porttia Aamuisin, päivisin ja iltaisin käy vahdin vaihto Yksi heistä saa postinsa auringolta Varhaisella tunnilla astelen pyhäkköön Päivänseudun sen sisällä pysyttelen Illan tullen suljen oven ja lähden pois   Odottaa edessäni kolme reittiä Yksi lähelle johtaa, toinen kauas, kolmas perille Kukkulalle kuljen valon tuomiolle Päivä näyttäytyy kuin hirsipuun herra Kaikki pois valuu kuin aika miehen Ensin anelut, sitten lahjat, viimeiseksi kiitos   Lepää edessäni kolme mysteeriä Yksi ajan, toinen ikuisuuden, kolmas kuoleman On harso huomisen silmieni edessä Joku hymyillen kangasta raottaa Menetyksiään ei muista, täyttymyksistä ei tiedä Vain laki taivaan pysyvä on kaikkina aikoina   Turha surra sitä, mikä on mennyt Turha pelätä sitä, mikä on kaukaa tuleva On tämä päivä ainoa merkkaava Joku aikaisin kukkii, joku myöhään lakastuu Itsessäni tunnistan ikuisen ajatuksen Toivoisin lapsuusajan luokseni palaavan  

SAATANAN SALAVIISAS Lähdet aina öisin harhailemaan Tietoisesti metsään tahdot eksyä Sisintäsi kuin kryptan ovea auotaan Saatanan viisaankiveä koit etsiä   Loppui lupauksessa eläminen kuin näytelmä ikuisesti peruttu Mysteerien mullissa käyt möyrien Esijumalan nimellä olet suojattu   Sitä mitä ennen olit et voi paeta Asiat selviävät kuin kuolo valkenee Menneet haamut täytyy kohdata Naamasi hullunkivellä kalpenee Saat aina sen, minkä ansaitset Siinä universumin on ihmeellisyys Kätkettyä tietoa itsellesi kasailet Silmistä loista ei palava syyllisyys   Vapisemattomat kädet onko sinulla? Kärsivällinen mieleltäsi oletko? Nihilismiin lienetkö taipuva? Solmuja mahdottomia solmitko?   Välillä parempi on pois katsoa Välillä hyvä pakottajansa kohdata Pahat Jumalan kapalot katkoa Ei enää nimensä voimaan turvata   Katso kuiluun, sitten katso pois Kuilu ihmisyyden on sitä syvempi Tuskin tietävä onnellinen olla vois Kaivon kantena on hullunkivesi Heitä silmäsi kirjan sivuja kauemmas Tutki, mikä Jumalasi alun perin oli Käy tyhjyyden uskoa alemmas Tutki, mistä mies maailmaan tuli   Universaalit ongelmat Solmut avaamattomat Saatanan salaviisasta ei elämän olemus liikuta

ASTU KIRKKOON Astu kirkkoon – kuninkaan atrialle Astu kirkkoon – verileivän puolikkaalle Sen kerjäläisten ruhtinas tarjoaa Sitä köyhä kansa mielessään janoaa   Astu kirkkoon – aikojen raastamaan Astu kirkkoon – maailmaa pakoilemaan Syvälle keksityn Jumalasi hämärään Isäpuolesi pyhäkaavun alle näkemään   Täällä kasvat ikään aikaihmisen kautta pyhyyteen verhottujen rikosten Täällä nuoruus kohtaa aikuisuuden Täällä viattomuus kohtaa syyllisyyden   Se repii hampaat juurineen Se raastaa kyntesi tyngiksi Se riipii luut pois nahkoineen Se jäätää, jähmettää veresi   Ei auta sielujen tänään lakkoilla Penkkipaikat varattu on ahkerille Turha on silmää seinällä pakoilla Synkkä rukous käyköön kuuluville   Murehdit kurjan kurjaa katsetta Syleilet kirkkoisää, syleilet valhetta On valhe vielä pahemman peittona Siihen köyhällä riittää silti uskoa   Käännä korvasi sanojen puoleen Vielä jokin liikuttaa näitä sieluja Henkesi käytävän puolitiessä kulkee Ei maankamaraa kenkäsi kosketa   Läsnä on jälleen lauma mieletön Avausrituaalin aikana jo kuolataan On kuin jauhaisi moni äänetön aatetta tuskin edes pureksittavaa   Salissa yksinäisten kynttilöiden pimenneiden dialogi valot peittoaa Oman uskon liekki käy paleltaen itsensä seurassa varjona istuvaa

Oon lukenu sun tekstejä ja tykkään tosi paljon. Tekstisi ovat ajatuksiltaan resonoivia ja syvällisiä, vaikkakin synkkiä. Jaa ihmeessä lisää!

Ookoo, kiva jos diggasit. Täytyy laittaa useemmin juttuja.

LAULUJEN VOIMASTA Kirjoituksin täytän jokaisen haudan  Synkkiä säveltäen laulan ja nauran Olen valmis sanat vastaanottamaan On kynä valmis ne ylös kirjaamaan   Olen täällä jossain kaukana Täältä kirjoitan sinulle lauluja Olen ääni, joka käy sydämeen Käy tänne, ryhdy veisuuseen Täältä siunaan sinua runolla On asioita minulla tunnolla Tuntea voin voimat maailman Kuljen välittäjänä kuoleman   Paljon otollista olen haudannut Paljon käyttökelpoista tuhkannut Sanat, jotka muistaa vielä jäljestä, ovat niitä, jotka kertovat itsestä   Kuolleiden laulut vapautan Eläviä kuolleille narautan Runojen olen ahkera etsijä Runoissani koluan metsiä Lauluni voimasta kuoleman Laulujen voimat vapautan Lauluja itsestäni kirjoitan Lauluja itsestäni vapautan   On kutojatar sikermäni kutova Hän täynnä on tummia nuotteja Ne mieluusti itseeni hautaisin Ne vuokseen itselleni kirjaisin   Murhamies olen runolasten Laulan kanssasi iltoja vasten Minä lahjoilla palkittu ruoja Vaiettujen sanojen julkituoja On minussa soittajien suku On minussa nuottikirjan luku Olen koko kuoro ja kanttori Olen vaikeroiva sydänveresi

MENNEET SIELUT LIHAN VANKEINA Kammio täyttyy kalman keltaisesta valosta Itseäni seuraavan näen aikojen hämärän Näinä hetkinä täytyn vanhasta palosta Tuli herätykseni toimessa kuolleiden riistäjän   Ajan merkkien näen kääntyvän Yhden vain tehdä voin eläväksi Täällä valehtelijan näen nääntyvän Kivinen lattia paljastui pettäväksi   Salat tulevat sitä helpommin esille, mitä kovemmin niitä piilottelee Vainaat uskoutuvat hulluksi tulleelle Käteni elon merkkejä tunnustelee   On makaavan liha vailla tahtoa Sille syvimmät aikomukseni kerron En kiellä itseltäni luvattuja lahjoja Luon päältäni sokeuden verhon   Ruumis liikkuu, vaikka jo peiteltiin On toinen mahti sisälleen astuva Se puhuu, vaikka sanat kätkettiin On se kiristäjänsä käskyjä seuraava   Tunnen tyhjää haparoivat kätensä Kerran takainen valo hänet pimensi Näen tyhjyyttä huokuvat silmänsä Minkä kerran tiesi, sen hän unohti   Asettuu käteni kalmojen rinnoille Tahdon pitää salaisuudet kuolleiden Ne kätken, en kuuluta niitä ilmoille Korvissani soi varoitus viimeinen   Ovat he muistutukseni siitä ajasta, jota koskaan en loppuun elänyt Ihmisääni kaikuu autiosta paikasta On se tutkijansa pahoin pettänyt   Tahdoin heidät kädestä taluttaa Kävi kuolleiden suista tunnustus Kuka ymmärtäisi heidän surujaan, kun lopussa on aika ja katumus?   Näen jälkiä paenneesta elämästä Yöllinen vapaus vaistojani ohjaa En kuolleen unta palaa näkemästä Se mieleni ruostumiseen johtaa

Sulla on oikeasti hienoja luomuksia ja näitä on miellyttävää lukea. Miten sä saat sun runoista yhteneviä, kun niissä on monta säkeistöä? Ne sulautuu toisiinsa tosi hyvin.   Lisäks tykkään, kuinka puhut kuolemasta, Jumalasta ja kuolevaisuudesta. Sun riimittely on upeeta, saat sen näyttämään niin helpolta.

TYHJÄ VAKAUMUS Aamun tullen nouse en vuoteelta Käy matkani alas tuoreelta kalmolta Kaihda en sortuvan kuilun vaaraa Ei kaikuvat äänet mitään saarnaa   Vahva vakaumus tekoni määrittää On ontoissa silmissäni määränpää Vaellan tyhjyyden kirkkouskossa  Olen kaukana kaikkeuden paossa   Itsetuho on silmieni palon lietsova Salatun matkani pään olen tunteva Tunnen päässeeni kohtalon ohjista Tyhjyys tuijottaa tuoppien pohjista   Työstän kammottavaa sanaraatoa "Taivaassani" värssyjä ei ole oleva Minua kulunutta miestä kuulutat En huolehdi säälistä, jota osoitat   Sikisin pimeästä kohdusta Aina pimeään tahdoin palata Pääsisipä eroon järjen valosta Saisipa elon alkusyyt tuntea    Oli pimeys heikompi minua Saattoi pimeys minulle puhua rakastavia hyljeksinnän sanoja Sanoillaan vietellä ja kutsua   Tunnet minun jumalani...   Kaukaisten isiemme äänillä sekä tuhansilla vierailla kielillä on kaivojen apparitio puhuva Saatan sanomansa arvata   Onttoa ääntään kuulemme Onttoa kutsuaan seuraamme On iltavuoro ja unettoman työ Varjot kuoleville kelloaan lyö   On eloni kuin elävällä raadolla On eloni kuin manan orjalla Hengähdän tyhjyyden tuvilla Pöydässä tähteitä on tarjolla

ELÄVÄ KUOLLUT Minä kaksikymppisenä kuolin Minua vieläkään ei ole tuhkattu Olen kuoriainen kalvava ihollasi  Olen lihavat madot päässäsi   Syntymäpäivistä tuli hautajaiset yhdessä vaivaannuttavassa hetkessä Mutta olivatpahan halvat hautajaiset Ylimääräisiä ei paikalle kaivattu   Ainoalla kynnelle kyenneellä hymy oli mustahampainen Palttoostaan päivä näkyi läpi Oli puheensa yhtä sotkua vaan   Kuin salama talviselta taivaalta saapui vieras valo luokseni  Yhdet taivaankaton takana maan orjan minussa tavoittivat   Tunnelma täällä on väärä On huomispäivä täällä jo tänään Koet iloisen jälleennäkemisen Näet minut, kenet sysäsit taaksesi   Kuolleella puhdas on mieli On rustaamani skitsofreenikon kynästä Sanoillani kalvan sinulle kuoppaa En hautarauhaa tunne, vaan -räyhän   Minulle yksi Messias ei riitä Universumini pelkkä suuri anus on Kaiken paskoja, kaiken nielijä Ja siellä elin aina yksikseni   Koen ajatusteni noidankehän Koen kierreportaat helvetin  Olen kotonani kanssa hullujen On sotani todellisuutta vastaan   Mikä ihme, jos pois maatua tahdon Pelkään Jumalaa ja ihmistä yhtä lailla Koen kuumeiset unet maakerrosten On taivaan parantola kauempana    Olen mies outo itsellenikin Kuoleman peilistä peilailen itseäni Hänessä haaveenikin makaavat Olivat nekin niin olemattomat   En päästä sinua, ellet siunaa minua Minut hautaa ja peittele Hiekkaa kasvoilleni heittele

KARTOILTA KADONNUT Mustat pilvet; katedraalin tornit  Talojen uumenet, loputtomat hormit Yksikään ajatuksesi ei ole kyllin syvä Ei yksikään levähdyspaikka kyllin hyvä On kylä, jota oikeasti ei ole olemassa Ei pitkälle täältä kantohanki kanna   Olet täältä epätietoutta löytävä Kuljet polkuasi nyrkin puristuksessa Sinua pirut ja enkelit neuvovat Viivähdät kuoleman taajamassa On se kartalta pudonneiden asuttama Tänne tyhjä mieli puuhaa kotiaan   Ei vastaantulijaa, ei kanssakulkijaa Tiedä et, minne vedätyksen tiesi johtaa On se ainokainen rinki, jota kierrät Huudat hulluna yöt läpeensä Ulvot kuin koira sillan alkupäässä Elät eteenpäin mustaa tarinaasi   Tiesi tyhjien talojen lomasta vie Yhä useampi niistä taaksesi jää On mielesi kylmennyt ruumisröykkiö Metsät ja pellot mietteesi kuulevat Silmäsi autiot autiutta katsovat  Ei jäljen jälkeä jää tänne askeleistasi   Asuu ahdistus metsän reunassa Ottaa voi se minkä muodon tahansa Vasta saavuit toisten lähdettyä Mitä enemmän pohdit kohtaloitaan, sitä syvemmälle joudut itseesi On ovi ovelta aukeneva salaisuus   Ei mitään hyvää asu mielessäsi Tuntuu leukaluusi turhan painavalta On paikka, jota halua et sanoiksi pukea On parempi pysytellä siitä loitolla On se epäilyksesi kyllästämä hahmo Se määritelmiä uhmaa ja pakenee   Jatkat tietäsi näihin hautajaisiin, joissa osanottajia ei ole ollenkaan On tämä yksinäinen päivä historiassa Kaikesta pois olet käännytetty Kuljet nykypäivästä aikaan vieraaseen Et itsekään tarkalleen tiedä, minne

IHMISEN ARVO Kulta- tai hopeakolikot silmissä, sydämet täynnä himmeitä jalokiviä  loimme rahalla lunastetun taivaan Lantti parannus oli joka vaivaan Luulit kymmenystesi kaiken maksavan  Sinulle mierolaisen opit lahjoitan   Ihmisen arvo muodostuu teoista Se muodostuu toteutetuista aikeista  Huolehdit viimeisestä maksusta Teet työtä vailla palkkaa ja kiitosta   Kiillotonta kultaa koit etsiä Kuljit selässäsi säkki kiviä Puhdas oppi kääntyi veriseksi Rahavakkasi tiesit entiseksi   Rahalla pyörii uskovienkin maailma Kiroat vanhojen seteliselkien taskuja Vaikka erilaiset, on heissä rahtu sinua Et viimeistä velkojaasi halua tuntea    Et kultaisissa kärreissä matkusta Hengen köyhyys enteilee halvausta Ei ole yksikään sukuside pitävä Ei ole yksikään kultasiemen itävä   Olet tullut ulos kaikkien äidistä Turhaan etsit läheltäsi lasta tervettä Ole nöyrä luontoa kohtaan, älä ihmistä Heistä löydät monta pahan nimistä  On kaikkien kohtalo yhtä vähäpätöinen Ole et kohtaloasi suurempi ihminen    Täällä ainoa työ on kuoleman Odotit veresi kaiken voittavan Mieti uusiksi arvo ihmisen Mieti uusiksi hinta pyhyyden   Mieti kaikkea turhaa tekemääsi kun uppoat arvottomaan elämääsi On sinut Eelin rakkaudella raiskattu Arvottomana tien syliin paiskattu Sinun, josta pitänyt tuleman ei mitään, sinun oma hintasi tietämän pitää