MUSTA MAANANTAI Tuulten surullisen viestin tunnemme Pimeät loitsut loputtomien syksyjen Muistuttavat puutkin surevia ihmisiä Ne kouruselät peitossa surupukujen
Taas koittaa sama musta maanantai Viikot kylvävät suruansa alakuloisiin Syrjäinen maaseutu herää henkimään, kun käymme töihimme apokryyfisiin
Tummat linnut alati oksilla vartioivat Ne kuuliaiset lapset tämän temppelin On vanha noidan kallo oppaanamme Sen neuvosta iki-avaruuksia rukoilin
Langenneet miehet Luciferin peilissä Savuhormit tupruttavat kylmää savua Koskaan eivät ne yksin jätä valvovaa Yksin ei saa tomumaja lauteilla virua
Nukkuu ruumis alla peiton harsoisen Päivä paljasti totuudelliset kasvomme Nyt vesi ja oksat hakkaavat ikkunoita Likaisen lasin takaa katsoo herramme
En koskaan mieltäni hautaa kirjoihin Enemmän tajuan kuolevia katsomalla On elomme täällä ohikiitävää pimeää Maanantait ja sapatit kylän laitamilla
On edessä viikko loputon ja lohduton Marras vanhoihin mieliimme asettuu Kuolevan välly täyteen on silmämunia Ainoa silmä taivaalla kalpea päiväkuu
Halloween. Ei lunta. Kehtaa tämänkin vielä tänne työntää.
SAATANAN SYKSY Langenneita arkkeja muistokirjoitusten Kantavat ne sanomaa tienoon hiljaisen Kirjeet kirjailtu on tulevalle huomenelle Epitaaffit keväästä syksyyn kulkeneelle
Tien vieressä spitaalinen kirkko seisovi Hahmonsa tyystin vanha vuosi hautasi Kalmisto nyt sekin olematonta odottaa Läpeensä tyhjänä yhtä viimeistä tulijaa
Mies sateesta märällä asfaltilla kävellyt Keltapunaisia lehtiä sieluunsa pinttynyt Taas surupukuunsa luontoäiti pukeutuu Elonkehä kasvoilleen huivina laskeutuu
Soivat muistorunot surevalle luonnolle Tälle tuhannen vuotta vanhalle syksylle Niinä aikoina käy mies tuskin vanheten Kääntyilee ajanpyörä mielissä ihmisten
Karu julkisivu on paljaan silmän pettävä Ei kylästä löydy yhden yhtäkään henkeä Koko elo lahjoitettu sarvekkaalle herralle sekä aikojen viininä vuodatetulle verelle
Käyvät metsät kuin viimeisiään huoaten Lähdön viestejä ei-kenellekään kantaen Porrasaskelmat vaikertavat alla kenkien nimettömät pimeyden vallat tunnustaen
Sureva mies etsii täällä puuttuvaa sielua Hautaranta on ainokainen vastaanottaja Kulki houreessa koko elonsa menettäen Vuodet kävi viikatemies sivuja kääntäen
Pahuuttaan henkivät unohdus ja rappio Saatanan syksy on luoja-Jumalan tappio Matka haudan reunalta kuopan pohjalle merkitty takavuosien vanhoille lehdille
SAATANA VALVOO Käy tuomittu vartoen uutta aamua uneksuen aurinkojumalan luolasta Makaa voideltu vankina houreiden loputtomia tuonelan katuja tallaten Aina rukoilemme häntä kuolemaan Kiertokehän lopullisesti sulkemaan Ylimaallista mieltä jokin koskettaa Töitänsä nyt käsi ikuinen johdattaa
Kuin temppelin kuolleen varjoissa valkoliina peittää saastaisia kasvoja Saatana tuntee syömmensä eteisen pyhättöönsä kuin kylmiöön astellen Kallis verensä säilöttynä ihmiseen ja sanansa haudattuina sydämeen Hän kynttilämeren keskellä viruen ikuisuutta katselee arkkuun paeten
Kaikki raajansa kankeina ja turtina lähetti hän eteenpäin tummia unia Kuin sairaan sängyssä hän makasi Pääpuolensa tilkkutäkin alle piilotti Tunkevat kasvot palvojansa peilistä Enää kuvastelevat maailmaa eilistä Ei lennä hän taivaan porttien tasalla Yksi mies katselee kuoppaa pihalla
Musta liekki valaisee meitä kaikkia On haltijallamme sydän kuin korpilla Pyhää vainajaa käsipuolessa taluttaa Nimeään kuollut ei enää tunnekaan Silmät kuin kirkas syyskuu palavat Menneiden kesien muistot salaavat Yhä käy yksi kuolemansa muistaen ja seuraavan syntymänsä aavistaen
TIE OHI TAIVAISIIN Langenneita ovat suojeluksen enkelimme Tomumajoillaan taivaspolun päällystimme Eivät turhaan olematonta aikaa kurkottele Eivät sydämistämme kieli taikka valehtele Makaa edesmennyt sisaremme penkallaan Matkan etäisyys rikkoo luut yksi kerrallaan Ontto veisuu ympäri kääntää sisuskalunsa Otti kuolema ne laulut, teki niistä omansa
Emme tiedä menneestä, emmekä tulevasta Emme totuuden hengestä ohitse kulkevasta Neljäkymmentä päivää jälkeen kutsun sen saman näimme me, mitä tiellä Damaskoksen Kärsivälliset pyhiinvaeltajat idän luostarien iloisesti kulkevat tietään kanssa tuomittujen Kilometrien myötä kadottivat he maailman Ei ollut se Uusi Jerusalem Israelin Jumalan
Mikä koskee hengen- ja ruumiinvaivaisiin? Kulkee kompassipisteestä tie ohi taivaisiin Yhdessä käyvät sitä epäilijät ja jalkapuolet Ruumiit säilyttävät elämisen synnit ja huolet Luut laulavat teoista kadonneiden jumalten, jotka kerran hylkäsivät muotonsa maallisen Hietaan likaisten sandaalien jäljet painuneet Elävien sielujen omistajat tieltä poikenneet
Seurakunnassa kirjo kulkutautien maallisten Jokainen kulkija polttomerkitsemä pahuuden Eivät horjahtele he, eivät ota harha-askelta Pahan taivaan alla yksin on ristinsä kantaja Saattavat kuulla he kuin kaukaisten soittoa Paratiisin portinpielessä aina nukkuu vartija Vain katumuksen ajatuksia, mieliä maatuvia Missä lepäsivät, ovat vuoteet nyt saastaisia
LOHIKÄÄRMEEN SYNTYMÄ Herra ei toivonut sen lapsen elävän Kohtaa nainen uuden valesyntymän Synkkyys ryömii kohtuun kantajan Ottaa paha kirous elämän antajan
Äidille ja pojalle on kirous yhteinen Kastemekkonsa kävi syvältä kaivaen Muumio alla lautalattian kapaloituna Nyt syliin otettuna raapii käsivarsia
Lapsen menetti - liekkiön sai tilalle Valmistettu oli maailmaa sille lihalle Vain päiviä sikiö sisällään kasvanut Kalvennut kätilö eteisensä avannut
Saapuvat varjot lastaan noutamaan kalmanvalkoisissa heroiiniunissaan Kuilun syvyys pyörteilevinä silminä Löyhkää kuin mätääntynyt hedelmä
Henki tuoreena pyhätön alta kaivettu Riiteissä sadoille huntupäille naitettu Siitettiin kuin irvikuvaksi Kristuksen ylimmäinen hyväntekijä ihmislapsien
Toimii kantajana huonojen uutisten Kasvoivat sarvet kuluessa viikkojen syntytarinansa kirjoittaen hurmeella Käyvät uudet sivut peittäen vanhoja
Kuoleman lohikäärme nyt valmis on Tuntee ajan tuulet ja ristin kohtalon Yksin on tie suomuselkien painama Opetuslapsille aina valmis ja lavea
SIUNATTU AVIOVUODE Hän tumman harsonsa takana hengittää Ei muistele enää mennyttä lesken elämää Yhteinen matkamme alle ikuisten kivien käsikynkässä keskellä kuolleiden nimien
Vanha taivas ei pyyntöjämme kuunnellut Yksin vihkivalamme sen edessä vannotut Päällämme keskipäivän aurinko leimusi Koivupuiden kehää kohti meidät kuljetti
Hautuumaan piirissä vaietut kokoukset Lehtien havinassa iltapäivän rukoukset Saapui päivä, kun yhdistimme veremme Haaskattua aikaa enää tuskin suremme
Valvojaishuoneessa elämään heräsimme Vuosien jälkeen siunausliiton uudistimme Soivat täällä kellot kuolevaisille hiljaiset Valveilla sielut kymmenen kuilun alaiset
Ennen harjaannutin vain yksinäisyyttäni En toivonut ketään häiritsemään ikeitäni Nyt on yksi minulla ikiaikaisena seurana Kuivuneita veritahrat tällä aviovuoteella
Maan lapset häiden tunnelmaa ahmivat Päivittäiset kyyneleensä heitä siunaavat Taivainen miekka surut kahtia halkaisee Siunattua vettä virvoitukseksi sieluilleen
Tänä suvena ei siementä maahan lasketa Hautaan pistän sirpin syömmeni mukana Musta multa kaikki ruumisnesteet kulutti Oli Jumalan sukulinja ihmistä viisaampi
Päivystää nuokkuva vartija unen portilla Ikuisuuteen valmistettiin kaksi ruumista Oma sielunsa arkussa ja ajalta turvassa hän aidan läpi tanssii hautajaismekossa
KORPINHIUKSINEN NAINEN On nainen kuin haaska Kantaa yöllistä lupausta Helvettiä nahkansa alla ei hän muille paljasta Mustien vuosien jäljiltä ontto tunne sydämessä Samat hänellä vaivat kuin kertaalleen eläessä
Hän aina jalkeilla on, kun päivänvalo kaikkoaa Ennen kello yhtätoista tuntea et voi puhettaan Ovat kasvot ja elkeet hänellä kuin nokisutarin ja lepakkomaiset vaatteet kuin vänttyyt noiturin
On hän täällä kuin yksi pohjaan palanut enkeli Hän mustat siivet sai - silti maahan asti lankesi Kantaa piikkiruusunsa rukouksien kanssa kirkolle ja vanhat ohdakkeensa vanhan uskon haudalle
Alamaailman käskyläinen – nainen ilman kohtua Kaikista portoista alhaisin, kätkytkuolleiden kantaja Silmänsä kuin hiilenpalat Kieroon katsoo kulkijaa Tietää: ovat mustalaiset aina lähempänä saatanaa
On unohdettu elonsa kuin puolikas totuuden Manalan siippoja monta – yksi vain maanpäällinen Kaikki mustankipeiksi saattaa hän tehdä vainajat ja kylmään jalkoväliinsä kahlita kaikki painajat
Häneltä aina piilottelee taivaankaton Jumala Maantien pirujen kesken hän laulaa pilkkalauluja Kaikki sanansa ovat manan asujilta saatuja; syvän sieluntutkiskelun pieniä aneita ja almuja
PETO Lakinsa laitimmaiset kaikki laatijansa pettävät Kiihkossaan he tuskin käärmeen päätä näkevät Elämän puun oksistoille hän ripusti mielensä Miekalla kahtia leikatun heille lahjoitti kielensä
Ikuisen elon hedelmän seurassaan vastaanottivat Kaikki muut ihmislapset heitä kovasti kadehtivat Aavemaisessa tähtivalossa saapuu alttareille ikiyö Yksi katetussa pöydässä ehtoollisruumista syö
Satanikamainen ranko kiemurtelee pitkin runkoja Riittoisat ruumiinsa ruokkivat häntä vuosisatoja Ovat nyt kuin kaloja Jumalan Pojan merrassa Tuhannet orjan elämät sanoja valheen kirjassa
Surunsa lähti suremalla ja kuolema kuolemalla Kaikkinainen elon ahdistus elämän puusta ottamalla Polkua sille puulle nyt leimuava miekka vartioi Jumalan pimittämä tietous siinä terässä kipunoi
Ihmisten edessä jatkuvasti uudeksi nahkansa luo Helvetin tulissa karaistun viisauden luokseen tuo Kaksi kuukautta sielunsa on kahtaalle kasvanut Yhdeksän päivää syntymätön kohdun sisässä varttunut
Porttojen vuoteissa vietti kaikki pitkät päivänsä Turmelukseen tuomittuna tuskin kääntyi teiltänsä Herjaavat nimet ylpeydellä hän hipiässään kanteli Oli kansoitettu sydämensä jokainen suurkaupunki
TYHJYYS Taivaan valtakunta lienee meiltä kokonaan kadonnut Ei Jeesuksen välikappale kiroustamme kumonnut Ylös kutsutut ovat toisaalla, eivät täällä kanssamme Kuluu tuomittujen seurassa apokalyptinen aikamme
Kaikilla vuosikymmenten kaamos syvällä sielussaan Emme haavojamme kaivele; silti vuotavat ne ainiaan Vain vaitonaiset varjomme viipyilevät uskon saleissa Vailla ääntä ovat henget ja tämä hyljätty maailma
On kaiken nielevä tyhjyys keskellä taivasta palavaa Kuolevan äänellä puhuri puiden latvoissa valittaa Kuilun syvyys meidät petti Sen veto vangitsi syntiset Sen pyörteissä kohosivat vale-enkelit nahkasiipiset
Saman katon alla kastetut sekä arkkujensa hautaamat Juuri elämään heränneet ja vanhaan ikään kuolevat Laulaa röhkivä kirkkoväki kaikille saarnoille kuurona Hengen etsijöitä vartoilee tyhjyys alttareiden takana
Tiedät, mitä on narisevalle penkille kidutettuna istua Ovat seuranasi unilukkari, kolehdin kerääjä nukkuva Menojen jäljiltä olet valmis; mies ontto, tyhjäkatseinen Ohitit sinä reinkarnaatiot ja vältit ylösnousemuksen
Tutkimattomissa nurkissa uuden ajan siemen itänyt Hengenvakaumus sisälläsi on yksin tyhjää ilmaa nyt Täällä kuljet pimeinä öinä kera herran tienristeysten Karmea on haudan miasma; haju valtatien, syrjäkujien
KAIKEN PETTÄNYT Kaikki pitkät virstat jalkojen kolotusta Kaikki valveaika tulevaisen odotusta Yksi irtolainen, kuningas mustalaisten Kävelevä kulkutauti ruton messiaiden
Niinä hetkinä paljon hylkäsin Niinä hetkinä paljon menetin Päälleni manalan suitset sain Elin läpi hautajaissunnuntain
Kävelen saastaisen verivanan perässä Kenkäni nimettömien kengänjäljissä Ylimmäinen rienaaja ja taudin kantaja Kasvot petturin kuin Jumalan lapsilla
Taas esiin kutsun hautakiviä ja toistelen menneiden nimiä Ammoin olen kaiken pettänyt Taivaiset tienviitat vääntänyt
Kaukana ovat menneet uhrit petosten Olen iloinen tielläni kanssa haamujen Menneisyydestä minua alati kutsuvat Mielestä tavat israelilaisten hautaavat
Mietin onko jokin muuttunut siitä, kun ristille olen kulkenut tunnettuani kuolonkankeuden ja mieleni syvän puutumisen
Nämä mädät silmät päästäni kaivaisin ja hampaattomilla ikenilläni nauraisin, jos Jeesuksen elävänä tiellä kohtaisin Häneltä käännytyksen sanoja kuulisin
On ylläni vain pettäjän taivas On oloni kovin autuas ja harras Vailla toivoa käyn kulkemaan ja maan päältä katoan ajallaan
Mielestäni teksteistäsi näkee sen, että Iso Kirja on sinulle tuttu. Niin se on minullekin (onneksi en ole sen orja). Saan jotenkin näistä runoista nykyään paljon enemmän irti, kun luen niitä uusin silmin. Tällä sivuilla 8 olevista teksteistä eniten mieleenpainuvia olivat Kristikansan demoni, Kaiken pettänyt ja tyhjyys.
Voin olla väärässäkin, mutta minulle saattaa olla syntynyt pieni aavistus siitä, mistä nämä tekstit kumpuavat. Itsellenikin on tullut tarve saattaa samoja aiheita käsitteleviä tekstejä maailmaan. Kovaa tavaraa taas, kuten tavallisestikin.
Moro! Kiva kun tulit taas piipahtamaan. Muistan sut takavuosilta kyllä juu.
Onhan Raamattua tullut silleen luettua. Tai lähinnä ne omasta mielestä mielenkiintoisimmat palat, eli alun ja lopun hörhöilyt plus Jeesuksen duunit. Onhan se hieno kirja. Perverssi ja mielenvikainen, mutta hieno.
Tuskin kantsii seitsemättä sivua aikaisempiin juttuihin hirveästi venturoida. Tuli nääs kirjoitettua vuosi-puolitoista pelkkää skeidaa. Mutta onneksi löysin takaisin "valoon".
Sitä on tosiaan viimeksi tullut oltua täällä aktiivisena takavuosina. Paikalla olen kyllä satunnaisesti käynyt, mutta kommentoinnit jäivät jostain syystä tekemättä. Mutta oli mukava huomata, että tämä ketju on yhä aktiivinen. Josko sitä taas itsekin aktivoituisi.
Kirjoittamiseen taitaa kuuluu myös ne sellaiset "pimeämmät" jaksot. Niitä tulee varmasti itse kullekin (itse ainakin rämmin välillä aika synkissä vesissä, kun mistään ei tule mitään :)), mutta hienoa, että sinä olet löytänyt jälleen "valon". Tuo valo- sana on ihan hyvä laittaa heittomerkkien sisälle, koska itselläni nämä tekstit kolahtavat juuri siksi, että ne ovat synkkiä ja sieltä pimeämmältä puolelta.
Jään odottelemaan, mitä tähän ketjuun on vielä tulossa.
Rappioruno Lahdesta. Tässä pääsi hieman siihen fiilikseen kuin olisi itsekin taas talsimassa tuon kaupungin kaduilla. Lahti ja sen ympäristö ovat "valitettavasti" itsellenikin takavuosilta tuttuja, joten voin sanoa ymmärtäväni tuskasi ja sen, mistä nämä sana kumpuavat.
Joo, Lahti on hirveä. Koko ammattikouluiän siellä pyörinyt ja joudun satunnaisesti pyörimään vieläkin. Tiedä sitten onko vain omaa illuusiota, mutta esim. läheiset Riihimäki ja Hyvinkää paljon viihtyisämpiä kauppaloita.
Väitetty aatelinen perimäni... eihän sitä tainnut olla. Enemmänkin kieroilijoiden sukua taidetaan olla, ainakin äidin puolelta.
. KARTANO HÄMEESSÄ Yksin hämärä hengellisyys ja synkkä maalaismaisema Sukulaisten kuvia katselen suljetun kartanon huoneissa Ovat tuhruiset kättenjäljet kauan kuolleiden taiteiden Tie vie palvelijoiden ovelle Vieressään sijat kantaisien
Kadonneilla pakana-ajoilla eläneitä käytävällä kohtasin Veressä uinuneet muistot tiedottomuudesta vapautin Piilee katkera sukukirous näissä lakastuvissa saleissa Jotka vieraat tapansa toivat, heitä kiroan minä aatteissa
Silmäni kurjuuteen tottuu On mielikin vain köynnöstä Kuin miehen täällä näkisin, tunnistaisin tutut piirteensä Mutta kun luokse kävelen tuo sukulaisaave kaikkoaa Kiven päällä on orpo varis Tuuli tervehdystä kuljettaa
Yksityisellä hautausmaalla tiedän aatelisten katsovan Taas läsnä ovat henkivallat sen kivettyneen maailman Ammoiset silmät vartioivat miekankantajan patsasta Takana muinaisten tähtien kohottavat ritarit kalpansa
Kirkko rikkinäisin ikkunoin katsoo puukujanteelle päin Vuosisataisessa miljöössä vain ajan unohtuneen näin Läheisen pellon sumussa kuin neljä elävää näytöstä Vuorotunneilla he palaavat katkeran paaden kätköstä
Lokakuu edelleni ehättää Viimein koittaa poislähtöni Miehet mustissa puvuissa vaiteliaina käyvät vastaani Kuin tukahduttava koura seuraa hiljaisuus jäljessään Mykkä on sen talon hahmo, eikä tie enää tapaa etsijää
Tässä tekstissä oli mielestäni todella hyvä rytmi. Kerronta kulki vaivattomasti eteenpäin, ja sain varsin hyvin piirrettyä silmieni eteen tarinan tapahtumat - ja taisinpa ehkä tavata myös riimien sisällä olevan syvemmän merkityksen.
Tattis. Hyvä, jos on rytmi kunnossa. Se onkin tässä taas viime ajat mietityttänyt, kun on iänikuinen pakkomielle noihin tasariveihin - että mitä se tekee rytmille ja muutenkin tekstin sujuvuudelle. Mut' hyvä vaan, jos näin on.
EDIT: Lueskelin tossa sun blogia. Vaikuttaa ihan hyvältä matskulta. Jos saisi jollakin aikavälillä kaikki luettua. Hyvä kun ei ollut sen pidempiä kirjoituksia ainakaan alkuun. Voi mukavasti fiilistellä aina vaikka yhden tai kaksi lukua kerrallaan.
Ainakin tämän ruonon kanssa tasarivisyys toimii rytmin kannalta todella hyvin (kuten se muutenkin sulla toimii). Itse pidän sellaisista teksteistä, jotka kulkevat kuin metronimijuna. Niiden lukeminen on helppoa ja ymmärrettävää ja miellyttävää, ja silloin tekstin merkitys aukeaa miltei kuin itsestään.
Kiva kuulla, että blogini maistuu. Olen yrittänyt pitää luvut lyhyinä ja lukujen jaksotuksen noin A4 kokoisena - helppo kirjoittaa, ja ehkäpä sitten lukijan myös helpompi nauttia. Kohta vaan olen siinä pisteessä, että uudelleenkirjotettu loppuu ja pitäisi ihan tosissaan alkaa taas kirjoittaa lisää tarinaa. Ideoiden puutteesta en kärsi, lähinnä vaan jatkuva väsymys torppaa aikeeni.
RAUHAN LEHDOT Kokous paasien vieressä jumalanpilkan merkeissä Kansoitettu pelto sielujen syviä uhrauksia varroten Tuuma haudatun nimestä Alttari kaadetusta kivestä Kappelia syvään hengitän Iäisyyden luonnot käsitän
Keskellä rauhan lehtojen kuulit iänikuisen sävelen Keskellä rauhan lehtojen itsekö omistit totuuden?
Teillä pyhättöön isiemme hautajaiskoirat ohitimme Valkeaksi sielusi valahtaa Vasara maahan kalahtaa Sisimmässäsi kuulet sen; laulun rauhasta kumpujen He monia vuosia levossa makaavat armon pelossa
Keskellä rauhan lehtojen meiltä päättyi väliaikainen Keskellä rauhan lehtojen tavasit tutun kirjoituksen
***
Etsit kesähelteillä virvoitusta Rauhasi löydät puiston puista hautausmaakirjallisuutta ahmien; kuolleiden sanoja sisääsi imien Kuin joku istuisi vieripenkillä, puhuisi korvaan salatulla kielellä Löydät kotisi maalaiskirkolta Kutsut kantautuvat kivikujalta
KIELLETYT JUMALAT Kiellettyjä jumalamme maahan poljettujen alttareiden Hiljaa vaikeneva pyhättö, jonka ihmisten tulo hautasi Vieras symboli talon nurkalla Jäämiä vanhasta verestä
Kiellettyjen jumalten kammottavat visiot kääntävät mielesi solmuun Rukoukset, joita yö kantoi heidän kuultavakseen, toteutuivat käskemättä
On takana taivaanvalojen pelkkä ontto kaipuu Päälläsi taakka ymmärryksen Mennyt polvi istuu kanssasi samalla penkillä Kuiskailevat isiemme isät
On toistuva vuodenkierto pidempi ihmisen sukua Madonreikien nielemät, tuhannen kertaa langenneet taivaskaton päältä saarnaavat Kirkon perustus murenee
Pimeän kultin alkuajat Kokoukset suljetuissa taloissa Maaseutu hengittää apokryfisessä hiljaisuudessa Muiden levätessä me valvomme Kylän hautapihaa verotetaan
Henkiin herätämme uhrauksien vuosikymmenet Heitä mielissä kutsutaan He astuvat esiin tähtisumusta Jotkut meistä saavat paikan kuolemattomien lahkossa
Tuulet meitä tottelevat Tavallisen ihmisiän ylitämme Meitä eivät taudit peittoa Vihollisia kohtaa onnettomuus Enkelten poikia olemme Meitä valansa oppinut pelkää
Muokattu 1.2.2022 17:01
Sivustomme käyttää evästeitä takaaksemme parhaimman käyttökokemuksen.
