Dragonil

Ensimmäinen ajatukseni kirjan nähdessäni oli: Onko tämmöinenkin olemassa? Kirja on sinänsä tuntematon, eikä siihen kannata käydä käsiksi, jos ei ole lukenut Belgarionin tai Mallorean tarua. Kirja tuo ihanasti lisätietoa Polgaran suhtkoht tuntemattomaan henkilökuvaan, ja täydentää asioita, jotka jäivät avoimiksi Belgarath - Velhon tarinassa. Kirjan kertojana on tietenkin Polgara itse. Kirjassa on huumoria, seikkiluja, jännitystä ja kaikkea mitä loistavassa fantasiakirjassa pitää ollakkin. Tämä tiiliskiven kokoinen kirja on myös tunteikas. Joissakin kohtauksissa kyyneleet virtaavat ja tekisi mieli heittää kirja seinään. Kuitenkin sen aina ottaa aina takaisin käsiinsä, kun ei osaa lopettaa. Polgara - Velhottaren tarina on kerrasaan loistavaa luettavaa, ja se todistaa taas kerran Eddingsien mahtavia kirjailijantaitoja. Suosittelen kirjaa kaikille Eddings-faneille toivottaen hyviä lukuhetkiä!

STOP! Älä vaivaudu lukemaan tätä kirjaa, jos et ole todellinen Eddings-fani. Kirja sisältää kaiken tiedon Belgarionin tarun maailmasta - siis kaiken. Kirjassa on monia mielenkiintoisia lukuja niille jotka haluavat lisätietoa, mutta asiaan perehtymättömälle kirja on silkkaa myrkkyä. Kirja käy todella yksityiskohtaisesti läpi kaikki asiat mitä voit kuvitella - aina Ulgojen rahayksiköstä Tolnedran keisarikunnan historiaan. On kirjassa myös jotain positiivistakin. Varsinkin Davidistä itsestään kertovat luvut ovat mielenkiintoista luettavaa. En kuitenkaan suosittele kirjaa sen pahemmin, koska se on suurimmalta osaltaan tylsää luettavaa. Mutta asiasta kiinnostuneet, lukemaan vain!

Silmarillion onnistuu vielä monenkin lukukerran jälkeen hymyilyttämään. Se vain on niin loistavasti kirjoitettu, kekseliäs ja niin... Niin hyvä! Sanoisin Silmarillionin olevan vielä parempi kuin Taru sormusten herrasta, vaikka tuskin kovin moni on samaa mieltä kanssani. Kirjan alusta ei tarvitse säikähtää. Itse olin hieman hämilläni, koska tuntui kuin lukisi jonkin uskonnon ''raamattua'', mikä se itse asiassa onkin. Alun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään ryminällä eteenpäin, eikä hengähdystaukoja juuri ole. Tarinan juoni etenee koko kirjan ajan selvästi, vaikka siellä täällä onkin pieniä sivutarinoita. Se tuo kirjaan paljon plussaa, koska muuten kirjan erittäin vanhahtava kieli tekisi kirjasta HYVIN tylsää luettavaa. Silmarillionin voi lukea helposti ennen Taru sormusten herrasta-kirjoja, jos joku sitä epäilee. Kirja on täysin oma tarinansa. Arvosanaksi annan 10-, koska kirja jättää täysin sanattomaksi. Mukavia lukuhetkiä!

Pidin kirjasta - yllättävänkin paljon! Itseäni ei haitannut juonen itsestäänselvyys ja se että murhaajan henkilöllisyys oli niin helposti arvattavissa. Mutta kerronta oli, varsinkin lopussa vähän hidasta, mikä antaa paljon miinusta. Mitä ei pidä kuitenkaan unohtaa, on se fakta että teos on Eddingsejä parhaimmillaan. Juoni on uniikki, tai ainakaan itse en ole samanlaiseen törmännyt. Sivuhahmot ovat mielenkiintoisia, eivätkä vain puusta veistettyjä. Suosittelen kaikille kiinnostuneille - kannattaa lukea!

Ehdottomasti paras Dan Brownin kirja jonka olen lukenut! Mikä on parasta, juoni on tehty uskottavasti ja asiat selitetty kunnolla. Muitakin ''salaliittoteoria'' kirjoja on tullut luettua, eivätkä ne vedä vertoja tälle mestariteokselle. Suosittelisin lukemaan kirjan kuvitetun teoksen, koska se tekee lukuhetkestä vielä paremman! Painoksessa on kuvat kaikista paikoista/maalauksista joista puhutaan, ja se tekee lukemisesta helpompaa. Suosittelen kaikille, toivottaen nautinnollisia lukuhetkiä!

Erittäin hyvä kirja - ei kai tässä muuta voi sanoa! Parasta koko kirjassa ovat dialogit ja Jace. Päättömät ja nerokkaat keskustelut ovat kirjan suola, ja niille saa nauraa niin että vatsaan sattuu. Jace kantaa olemuksellaan ja ylipäätään olemassaolollaan sarjaa pitkälle, kyseessä kun on niin julmetun ihana hahmo! Myös muut hahmot ovat mielenkiintoisia, ainoastaan Simon jää vähän persoonattomaksi. Suosittelen kaikille, erittäin lämpimästi.

Ihan perus - näin sen voi kai lyhyesti ja ytimekkäästi sanoa. Ei mikään mestariteos, mutta ei nyt huonokaan. Maailma on mielenkiintoinen ja uniikki, se antaa kivasti plussaa. Henkilöhahmot häiritsivät ainakin minua alussa, koska puhuvat rotat, kissapeikot, keijut ja kääpiöt toivat niin voimakkaasti mieleeni lasten sadut. Myös heidän persoonallisuutensa olivat hieman ärsyttäviä, niin naiiveja että...! Ainostaan Tahmatassu oli poikkeus. Kirja on ihan nautittavaa lukemista, mutta mielestäni huipulle siitä ei ole.