Da Vinci -koodi
Alkuteos ilmestynyt 2003. Suomentanut Pirkko Biström. Sidottu ja nidottu laitos.
Loistava trilleri mystikkojen suurimmasta salaisuudesta
Mikä on salaisuus, jonka paljastumista mahtava Vatikaani pelkää eniten? Sitä on varjellut vuosisatojen ajan salaseura, jonka jäseniin on kuulunut eräitä maailman kuuluisimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä. Miksi he kätkivät töihinsä monia vihjeitä, mutta eivät uskaltaneet paljastaa tietämästään enempää?
Professori Robert Langdon tutkii työkseen uskonnollisia symboleita, mutta työmatka Pariisiin mullistaa kaiken. Ranskalainen poliisi herättää hänet hotellista ja pyytää mukaansa Louvreen. Maailman kuuluisimman museon johtava kuraattori Jacques Saunière on murhattu.
Viimeisinä hetkinään hän jätti Louvreen salaperäisen viestin, jonka selvittämiseen tarvitaan Langdonin asiantuntemusta. Arvoitusta tulkitsemaan kutsutaan myös viehättävä Sophie Neveu, joka kuuluu Ranskan tiedustelupalvelun taitavimpiin kryptologeihin. Viesti johdattaa heidät vaarallisen salaisuuden jäljille. Sen edestä ollaan valmiita kuolemaan – ja murhaamaan.
Da Vinci -koodi on mestarillinen trilleri, joka on kukkuroillaan kiehtovaa kulttuuri- ja taidehistoriaa mystisistä salaseuroista ja salaperäisistä symboleista. Ennen kaikkea se on erinomaisen vetävää jännitystä, joka pitää tiukasti otteessaan. Uskallatko selvittää Da Vinci -koodin?
"Lue kirja ja valaistu." – The Washington Post Book World
Dan Brown
Dan Brown (s. 1964) on yhdysvaltalainen kirjailija, jota tunnetaan parhaiten menestysteoksestaan Da Vinci -koodi (2003). Teosta on myyty yli 80 miljoonaa kappaletta. Brownin teoksia on käännetty 57 kielelle ja niitä on myyty yli 200 miljoonaa kappaletta.
Kirja-arvioita
Ihan mielettömän mielenkiintoista, yrittää itsekin kirjan mukana selvittää salaliittoja ja kuvioita ja loppuun saakka jännittää mitä siinä käy.
Da Vinci -koodi on erittäin mukaansatempaava ja jännittävä kirja. Tapahtumat eivät seisahdu hetkeksikään, koko ajan joko selviää uutta tai sitten juostaan poliiseja karkuun. Ja välillä kuvaillaan rakennusten arkkitehtuuria tai historiaa. Minä pidän nerokkaista suunnitelmista ja arvoitusten ratkaisemisesta ja siinä mielessä Da Vinci -koodi olikin minulle erittäin antoisa ja nautinnollinen kirja. Lukija saa pohdiskella arvoitusta Langdonin ja tämän apurin, Sophie Neveaun mukana ja yllättyä usein. Koko arvoitus ja siihen liittyvä salaliittoteoria olivatkin erittäin kiinnostavia. Lisäksi Brown lyö pöytään aikamoisen määrän historiallista ja arkitehtuurista informaatiota, josta nautin. (Vaikkakin kirjaa lukiessa joutui välillä pohdiskelemaan mikä fakta nyt onkaan salaliittoteoriaa ja mikä oikeaa historiallista tietoa.) Da Vinci -koodia lukiessani jouduin tosiaan paikoitellen muistuttamaan itseäni, että kysessä todellakin on romaani. 520 sivua fiktiota. Kirjailija on ehkä tehnyt taustatyönsä vakuuttavasti, mutta se ei tee kaikesta totta. Silti minulta menee luultavasti muutama päivä ennen kuin kykenen suhtautumaan normaalisti Raamattuun, Leonardo Da Vinciin, Vatikaaniin tai Disneyn elokuviin. Vaikka Da Vinci -koodissa on vetävä juoni ja kiinnostavia yksityiskohtia, se ei ainakaan minulle ollut mikään maailmaa mullistava kirja. Mukana on sen verran paljon kaavamaisuuksia trillereistä, etten kyennyt suhtautumaan siihen täysin henkeäni haukkoen. Ei sillä, että kliseet erityisesti vauhtia haittaisivat, Da Vinci -koodi ei vain ollut minulle sellainen elämää mullistava ja erityisen loistava lukukokemus. Kyllähän tätä ihan mielellään luki, mutta siihen se sitten jäi.
Hyvä ja ihan mielenkiintoinen kirja. Todenmukaiset paikat tekevät kirjasta erilaista luettavaa.
Ehdottomasti paras Dan Brownin kirja jonka olen lukenut! Mikä on parasta, juoni on tehty uskottavasti ja asiat selitetty kunnolla. Muitakin ''salaliittoteoria'' kirjoja on tullut luettua, eivätkä ne vedä vertoja tälle mestariteokselle. Suosittelisin lukemaan kirjan kuvitetun teoksen, koska se tekee lukuhetkestä vielä paremman! Painoksessa on kuvat kaikista paikoista/maalauksista joista puhutaan, ja se tekee lukemisesta helpompaa. Suosittelen kaikille, toivottaen nautinnollisia lukuhetkiä!
Dan Brown on loistava kirjailija. Da Vinci-koodissa jännitys pysyy alusta loppuun asti, mutta kaikein mahtavinta kirjassa on se, että nuo paikat ja historialliset tapahtumat ovat totta... Uskottava juoni, joka vie mennessään... Suosittelen kaikille erittäin lämpimästi:)