Maailmanherra

Posti kulkee kilpailee Yövartioston kanssa Pratchettin parhaan kirjan tittelistä. Päähenkilö omaa saman pelkurimaisen luonteen kuin Rincewind mutta toisin kuin typerä velho Tahmee ymmärtää miten maailma toimii. Tuttuun tyyliin Tahmee on luottavainen optimisti joka pyrkii hyvään vaikka onkin ammattihuijari. Teos pysyy erinomaisesti kasassa. Juoni etenee sutjakkaasti ja huumori on harvinaisen kantaaottavan ja älykästä. Vapaus, omistusoikeus ja oman luonteen heikkoudet nousevat kantaviksi teemoiksi. Puhutteleva kirja, joka toimii itsenäisesti vaikka tuttuja hahmoja sivurooleissa esiintyykin.

Pahin virhe mitä voi tehdä on lukea useampi Pratchett putkeen. Lyödään rahoiksi muistuttaa edellistä (posti kulkee) kirjaa kuin varjo. Jopa täysin samoja vitsejä toistetaan uudestaan. Erinomaisen posti-kirjan jälkeen pankkimaailma tuntuu lattealta. Tahmee käyttää jälleen erinomaista näkemystään luomalla toimivan järjestelmän mielikuvien ja markkinoinnin ympärille. Muutama hauska oivallus mukaan mahtuu mutta muuten meno on tasaisen latteaa. Ei kirja erityisen huono ole mutta kaikki sanottava sanottiin huomattavasti onnistuneemmin edellisessä osassa.