Helpotetaan vähäsen:
Vuoria oli Hokkaidossa uskomaton määrä, kaikki suunnilleen samanvärisiä ja samanmuotoisia. Yritin verrata - -:n valokuvan vuoria kirjan jokaiseen vuoreen: kymmenen minuutin kuluttua päässä alkoi pyöriä. Se tieto ei lohduttanut yhtään, että kirjan vuorten lukumäärä oli vain pikkuruinen osa Hokkaidon kaikista vuorista.
No arvaillaanpa, Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu?
Sehän se! Vuoro Skielle jälleen.
Oho, no jopas sattui heti uudestaan arvuutteluvuoro. Kirjoja sen sijaan ei ole hyllyyn lisää ilmestynyt, joten koitan huomenna kaivella yliopiston kirjastolta jotain tänne sopivaa.
Vatsassa tuntui epämääräistä kipua. Se oli tuntunut siitä alkaen kun hänet oli sullottu umpinaiseen autoon ja viety pois. Mutta hän oli myös nälissään, kalvavalla, sairaalla tavalla nälissään. Oli varmaankin täysi vuorokausi siitä kun hän oli syönyt, saattoi olla puolitoistakin. Hän ei vieläkään tiennyt, tuskin koskaan saisi tietää, oliko hänet vangittu aamulla vai illalla. Sen jälkeen hän ei ollut saanut mitään syödäkseen.
Orwell - Vuonna 1984 ?
Jeps, sehän se!
Kerrankin :) Murakaminkin olisin tunnistanut, mutta olin liian hidas.
Kulkueen neidot lauloivat huulet sinisinä ja posket punaisina, värikkäät nauhat otsallaan liehuen. X asteli käsikynkkää kahden piian keskellä kolmirivisen jonon loppupäässä, joka toisti alkupään kirkasäänisten esilaulajien laulamat säkeistöt kaikuna. Ilma oli hyytävän kylmä. Pureva viima tempoi X:n palmikoituja hiuksia auki ja uusi pellavainen juhlamekko, jonka hän oli jälleen talven aikana suurella vaivalla valmistanut, oli auttamatta liian vilpoinen räntäsateeseen. Murheellisena hän vilkaisi kauniisti kirjailtua helmaa, joka laahasi mudassa. Tossutkin olivat pilalla. Koko kärrytie oli liestynyt laulajien tallaamana kuraiseksi kynnökseksi.
Arvataas pitkästä aikaa: Portti naisten maahan?
Ei ole Portti naisten maahan. Paljon tuoreempaa kirjallisuutta.
Kaivetaanpas esiin jokin toinen pätkä.
– Jaa että pohjoisesta olette tulossa. Jos te olette kauppamiehiä niin kuin väitätte, niin mitä hittoa te sieltä etsitte, harmaahapsinen ukko kysyi vapisevalla äänellään. – Eihän pohjoisessa ole kuin kylmyys ja loputon pimeys. Kaikki ovat menneet tästä etelään.
– Ajateltiin, että mennään niin pohjoiseen kuin päästään. Ja mentiinkin. Sitten käännyttiin takaisin, Y. ehätti vastaamaan – Meillä on taitava kartanpiirtäjä porukassa. Mies viittasi vierellään seisovaan T:hen.
Uniin piirretty polku?
Voilà, Helena Waristahan se. Vuoro Kirjaneidolle.
Hahaa! Laittelen viimeistään huomenna jotain. 
^ Joo niin varmaan viimeistään huomenna... Unohdin kokonaan. 
Nyt tulee katkelmaa, saas nähdä kuinka käy, viimeksi en erityisemmin kunnostautunut tässä arvuuttelun jalossa taidossa. :lol:
Katsoin taakseni maalaistalolle. Se oli paljon isompi kuin olin aluksi tajunnut - nelikerroksinen, taivaansininen valkoisin ikkunankehyksin, kuin kallis lomahotelli. Katselin katolla olevaa kotkan mallista messinkistä tuuliviiriä, kun huomasin jotain muuta: varjon ullakkokerroksen ikkunassa räystään alla. Jokin oli liikauttanut verhoa vain sekunnin ajan ja minusta tuntui että minua pidettiin silmällä.
Toivottavasti ei mene oikein, mutta arvaan vaikka Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille. Siinä on iso talo.
Kokeillaan vaikka Hänen varjonsa tarina?
Tuli mieleen Percy Jackson - Salamavaras.
Sudella oikein. Percyhän se siinä. 
Olin maailman fanaattisin Riordan-fani ala-asteella, osaan kaiken vieläkin suunnilleen ulkoa.
Kohotin katseeni. Sadeverho peitti salongin suihkulähteen enkelin häilyvän siluetin. Tajusin vaistomaisesti että jokin oli pielessä. Patsaita oli yksi liikaa. Nousin pystyyn ja kävelin hitaasti ikkunan luo. Yksi patsaista käännähti. Pysähdyin kivettyneenä. En pystynyt erottamaan yksityiskohtia, ainoastaan tumman, viittaan kääriytyneen hahmon. Olin varma että tuo muukalainen katseli minua. Ja tiesi että minä katselin sitä. Pysyin liikkumatta ikuisuudelta tuntuvan tovin. Muutamaa sekuntia myöhemmin hahmo vetäytyi varjoihin. Kun salaman valo räjähti puutarhan yllä, muukalainen oli jo poissa. En edes huomannut, että myös löyhkä oli kadonnut.
En kyllä nyt tähän hätään muista onko kirjassa minä-kertoja, mutta Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli?
Ei ihan, mutta aika lähelle.
Kuulostaa ihan hirvittävän tutulta. Olen varmasti lukenut tämän lähiaikoina, mutten vain muista tarkkaan, mikä tämä on.
Ehdotukseni olisi Pasi Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa.
Lähellä, mutta ei.
Tuulen varjo?! :lol:
edit. niin ja Zafón siis kirjailija.
Danielle Trussoni - Enkelioppi?
