Arvaa mikä kirja!

Tuosta kirjasta en ole kuullutkaan:O Jos kukaan muu ei tähän laita sanotaan ny neljään päivään, nii mä voin taas laittaa;)

Olisiko taas aika arvailla!

Mikä ettei!   Se, joka sanoo, on ite, eli haluatko ekan vuoron?

Toki!   [i]”Fox Corner – se olisi hyvä nimi talolle. Kenelläkään muulla ei ole sen nimistä taloa, ja eikös se juuri ole tarkoitus?” ”Onko?” Hugh sanoi epäilevästi. ”Vähän hupsu nimi ehkä, eikö sinusta? Kuulostaa satukirjalta. Kettukulman talo.” ”Ei pieni hupsuttelu ketään vahingoita.” "Mutta voiko talo oikeastaan olla kulma, jos tarkkoja ollaan?” Hugh kysyi. ”Eikö talo pikemminkin ole kulmassa?” Tätä siis on avioliitto, Sylvie ajatteli.[/i]

[i] Taikinainen oli hyvällä tuulella, naputteli etusormen selkäpuolella huuliaan ja hymyili huvittuneesti kuin olisi kuunnellut päässään soivaa sävelmää. Streusel oli herkullista. ”Entschuldigung”, hän mumisi, kurkotti käsilaukkuunsa ja penkoi nenäliinaa. Pitsireunat, kirjotut nimikirjaimet ”UBT” – syntymäpäivälahja Pammylta. Hän taputteli kohteliaasti Streuselin muruset huuliltaan, kumartui työntämään nenäliinan takaisin laukkuun ja otti esiin sen, mikä siellä oli niin painanut. Isänsä maailmansodanaikuisen sotilasrevolverin, Webley Mark V:n. Liike, jota hän oli harjoitellut satoja kertoja. Yksi laukaus. Nopeus oli kaikki kaikessa, ja silti tuli hetki, aikaan jähmettynyt kupla – kun hän oli ottanut aseen esiin ja tähdännyt sillä suoraan rintaan – jolloin kaikki tuntui pysähtyvän. ”Führer”, hän sanoi, ja lumous särkyi. ”Für Sie.” Pöydän ympärillä vedettiin aseita koteloista ja ne suunnattiin häneen. Yksi hengenveto. Yksi laukaus. Ursula painoi liipaisinta. Pimeys lankesi.[/i]

Eääh, en kyllä tunnista kirjaa. Hyvältä vaikuttaa, taidanpa sitten vilkaista, kun nimi selvitetään. Toivotaanpa sitten, että lisää arvailijoita ryhtyy leikkiin!

Vähän on sellainen kutina, että olisin saattanut lukea tämän . Jotain tuttua näissä pätkissä on. En vain saa päähäni...

Omenavaras, toivottavasti pääset pian tämän pariin! Pisania, kenties keksit kirjan pian!   *   [i]Evan yllytyksestä Frieda pyörähti ja nauroi. Hän oli sulanut ydin Ursulan sydämessä, hän oli paras osa kaikesta, mitä Ursula teki tai ajatteli. Ursula olisi mielihyvin kävellyt veitsenterillä loppuelämänsä, jos olisi siten voinut suojella Friedaa. Palanut helvetin tulessa pelastaakseen Friedan. Vajonnut syvimpiin vesiin, jos olisi sillä tavalla saanut kannateltua tyttöä. (Hän oli pohtinut monia äärimmäisiä tilanteita. Oli parasta olla valmistautunut.) Hän ei ollut aavistanut (Sylvie ei ollut mitenkään osoittanut), että äidinrakkaus oli niin sisuksiakääntävän kivuliaan fyysistä. [/i]

[i]Jos arvelisin, että voisin sillä tavalla pelastaa Teddyn, Ursula ajatteli. Enkä tietenkään vain Teddyä vaan koko muun maailman myös. Sodan puhjettua Teddy oli hakenut ilmavoimiin. Hän oli ollut töissä pienellä maatilalla Suffolkissa. Oxfordin jälkeen hän oli ollut vuoden maatalousopistossa ja työskennellyt sitten erilaisilla tiloilla ympäri maata. Hän sanoi, että halusi tietää kaiken ennen kuin hankki oman paikan. (”Maanviljelijäksi?” Sylvie sanoi vieläkin.) Teddy ei halunnut olla mikään idealistinen luontoonpalaaja, joka seisoisi lopulta polviaan myöten pihamudassa sairaalloisten lehmien ja kuolleiden lampaiden keskellä ja kasvattaisi kelvotonta satoa. (Hän oli ilmeisesti ollut töissä sellaisessa paikassa.) Teddy kirjoitti yhä runoja, ja Hugh sanoi: ”Vai että runoilijaviljelijä? Ihan kuin Vergilius. Odotamme sinulta uutta Georgicaa.” Ursula mietti, mitä Nancy ajatteli siitä, että hänestä tulisi runoilijan vaimo. Nancy oli todella teräväpäinen, tutki Cambridgessa jotakin mystistä ja hämmentävää matematiikan osa-aluetta. (”Silkkaa siansaksaa minulle”, Teddy sanoi.) Ja nyt Teddyn lapsuudenhaave lentokoneen lentämisestä oli yhtäkkiä ja odottamatta muuttunut mahdolliseksi. Tällä hetkellä hän oli turvassa Kanadassa koulutuksessa, opetteli lentämään, lähetti kotiin kirjeitä, joissa kertoi, miten paljon siellä oli ruokaa ja miten hieno sää siellä oli, niin että Ursula oli vihreä kateudesta. Hän toivoi, että Teddy pysyisi siellä turvassa ikuisesti.[/i]

Hups, unohdin tämän tyystin. Mutta nyt taidan jo arvata mikä kirja on kyseessä: Kate Atkinsonin [i]Elämä elämältä[/i].

Oikein! Vuoro Pisanialle! ^_^

Yay!   [i]"Rakkausloitsuako? On varmasti. Mutta se tulee kalliiksi. Yleensä minä veloitan neljä shillinkiä loitsusta, jolla napataan karjapiika, kymmenen shillinkiä ompelijattaresta ja kuusi guineaa leskestä, jolla on oma kauppaliike. Prinsessasta... Hmm." X raapi ajelematonta poskeaan likaisilla kynsillään. "Neljäkymmentä guineaa", hän heitti umpimähkään. "Olkoon menneeksi." "Mikä niistä? X kysyi. "Mikä mikä?" kysyi kummallinen hattukauppias. "Mikä prinsessa?" "Kaikkihan ne ovat enemmän tai vähemmän samaa maata, vai kuinka? Vaihteleeko hinta prinsessan mukaan?" "Ei, ei oikeastaan. Annan loitsun teille paperille kirjoitettuna. Repikää paperi kahtia ja ommelkaa puolikas takkinne rintamuksen sisäpuolelle. Toinen puoli on salaa laitettava valitsemanne prinsessan vaatteiden sisään."[/i]

[i]Katedraalin länsiseinältä oli viety kolme veistosta herra Taylorin verstaaseen korjattaviksi. Yorkshiren sade oli kuluttanut noita kuvia vuosisatojen ajan, eikä kukaan osannut enää sanoa, keitä merkkihenkilöitä niiden oli määrä esittää. Kello puoli kymmeneltä muuan herra Taylorin kivenhakkaajista oli juuri kohottanut talttansa yhden patsaan kasvoille aikoen muokata siitä oikein soman naispyhimyksen, mutta samalla hetkellä patsas parkaisi kovalla äänellä ja kohotti toisen käsivartensa torjumaan talttaa, niin että poloinen työmies putosi tajuttomana maahan. Patsaat vietiin myöhemmin takaisin katedraalin ulkoseinälle koskemattomina, ja niiden kasvot olivat kuluneet litteiksi kuin keksi ja ilmeettömiksi kuin voi.[/i]

Taas tuli lukematon kirja vastaan... Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta!

En yhtään tiedä, mutta koetan nyt samaan saarivaltioon sijoittuen: Whiten [i]Muinainen[/i] [i]ja[/i] [i]tuleva[/i] [i]kuningas[/i]?

No mutta. Olenpas unohtanut tämän ihan tyystin. Ei ole White, joten pistetään uutta sitaattia tulelle.   [i]Pienen aukion pimeimmässä nurkassa oli jotakin, minkä kaltaista hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Se oli musta - niin musta että näytti kuin se olisi yhtä ympäristön pimeyden kanssa. Sen pää tai yläosa muistuti vanhanaikaista kantotuolia, jollaisella näki joskus kuljetettavan vanhoja leskirouvia Bathissa. Siinä oli ikkunat, joiden eteen oli vedetty mustat verhot. Ikkunoiden alapuolella se muuttui kuitenkin jonkin ison linnun vartaloksi ja jaloiksi. Sillä oli korkea musta hattu, ja se kantoi ohutta mustaa kävelykeppiä. Sillä ei ollut silmiä, mutta X tunsi, että se katsoi häntä. Se raapi kiveystä kävelykepin päällä hirvittävän nykivin liikkein. X oletti, että hänen olisi kuulunut olla peloissaan. Hän oletti, että hänen olisi pitänyt kokeilla jotain maagista keinoa ilmiön karkoittamiseksi. Hajoittamisloitsut, karkoittamisloitsut ja suojeluloitsut vilistivät hänen päässään, mutta syystä tai toisesta hän ei saanut kunnolla otetta ainoastakaan. Kummajainen suorastaan löyhkäsi ilkeydeltä ja pahansuopuudelta, mutta hänestä tuntui vahvasti, ettei siitä ollut vaaraa hänelle eikä kenellekään muullekaan. Se tuntui pikemminkin enteilevän jotakin tulevaa pahaa.[/i]

Eikun hitsi, kyllähän minä jotain tiedän. Clarke: [i]Jonathan[/i] [i]Strange[/i] & [i]herra[/i] [i]Norrell[/i]?

Jee, oikein!

Jee. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smile.png[/img]  Jäi tuo toinen vihje kaivelemaan, että ihan kuin olisin nähnyt siihen liittyen kuvan, kirjan kuvituksessa kenties. Siitä sitten palaili mieleen.    Seuraava arvailtava kirja, ensimmäinen vihje:   "X[i] sanoi, että sinulla on nälkä, joten toin syötävää Main Streetin ravintolasta. Pussissa on Coca-Colaa, broileria, hampurilaisia ja ranskalaisia. Mikä maistuisi?" "Kaikki", [/i]Y[i] sanoi, mikä sai [/i]Z:n [i]ja [/i]X:n [i]nauramaan. He katselivat, kun [/i]Y [i]söi kaksi kanankoipea ja sitten hampurilaisen ja melkein kaikki ranskalaiset ja lopuksi aika ison pahvimukillisen riisivanukasta. [/i]X, [i]jolta oli jäänyt lounas väliin, söi loput broileripalat ja joi yhden kokiksen. "Auttoiko?" [/i]X [i]kysyi, kun ruoat oli syöty.[/i] Y [i]ei vastannut vaan purskahti itkuun. [/i]

Toinen vihje:   [i]Hän mietti, oliko hän kenties tullut hulluksi, pimahtanut kuten nuoret M. Night Shyamalanin kauhuelokuvissa. Eikö huippuälykkäiden lasten oletettukin saavan herkästi hermoromahduksia? Mutta ei hän ollut hullu. Hän oli aivan yhtä järjissään kuin oli ollut illalla maata mennessään. [/i]

Seuraavat vihjeet koettavat olla sellaisia, että joku kirjaa  varsinaisesti lukematonkin ehkä kykenisi päättelemään. [img]/media/kunena/emoticons/rs_wink.gif[/img]   Kolmas vihje:   [i]"Tämä ei ole neuvottelukysymys. Sinä teet joka tapauksessa sen mitä me vaadimme. Usko se, niin säästyt paljolta kärsimykseltä. Et saa olla minkäänlaisessa yhteydessä ulkomaailmaan sinä aikana, jonka täällä olet, et edes vanhempiisi. Sinä tottelet kaikkia käskyjä. Sinä noudatat kaikkia sääntöjä. Mutta käskyt eivät, kenties muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, tunnu sinusta raskailta eivätkä säännöt ankarilta. Aikasi kuluu täällä nopeasti, ja kun lähdet, kun eräänä kauniina aamuna heräät omasta sängystäsi, on kuin et olisi ollutkaan täällä. Siinä on se ikävä puoli - ainakin minun mielestäni - ettet sinä edes tiedä saaneesi kunnian palvella isänmaatasi."  [/i]

Höh, jokin tässä olevinaan kutittaa takaraivossa, mutta en saa otetta..   ...mutta pakko yrittää arvata jotain. Lauren Oliver: Delirium?

Eipä ole se, mutta kiitos arvauksesta. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smile.png[/img]  Seuraava vihje huomenna illasta, jos ei kukaan sitä ennen vastaa oikein.

Mike Careyn Maailman lahjakkain tyttö?

^ Ei sekään, mutta sanoisin, että osui jo lähemmäksi.   Neljäs vihje:   [i]"Onko meidän tarkoitus taata Yhdysvalloille maailmanvalta liikuttamalla suolakeksilaatikoita - ja niitäkin vain jos ne ovat tyhjiä - tai selaamalla kirjan lehtiä ajatuksen voimalla?" "[/i]A:n [i]voisi lähettää Venäjälle", [/i]Y [i]sanoi. "Hän voisi kertoa, mitä Putin söi aamiaiseksi ja onko hänellä lahkeettomat vai lyhytlahkeiset alkkarit." [/i]