Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Mitä aivan muuta ostit viimeksi?
02.08.2020
Mallaspappi
120 kirjaa, 118 kirja-arviota, 232 viestiä
Jälleen kerran viihdytän Aleksis Kivi -jaarituksillani! Tällä viikolla antiikkiliikkeestä tarttui mukaan kaksi kipsistä seinälautasta, joita tosin piti vähän entisöidä öljypastelliliiduilla kun olivat ottaneet vähän osumaa. Toisessa on kuva Kiven kuolinmökistä, toinen taas on erityisen hieno Aarre Aaltosen suunnittelema Kiven profiili, vuosimallia 1934. Googlettamalla en saanut selville, mitä tarkoitusta varten moisia on valmistettu.
Ihmettelen tosin noita kuolinmökkilautasiakin, niitä on nimittäin tehty paljon ja erilaisia, itseltäni löytyy sellaisia jo entuudestaan. Niitä on mahdollisesti myyty massatuotteina markkinoilla. Miksi joku on halunnut ostaa niitä? Ja miksi kuolinmökkejä, kun synnyinkoti on hienompi ja tuo sisustukseen tervehenkisemmän ilmapiirin? Sanoisin muuten, että hullun toimintaa, mutta ei minulla taida olla varaa sanoa mitään (hullu en ole, ainakaan en myönnä).
Ei tahdo olla enää kunnolla ripustustilaa noille, mutta onneksi olen jo siinä iässä, että pian olen joka tapauksessa omassa asunnossani, joka on ainakin toivottavasti isompi kuin yksi huone.

03.08.2020
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
No niin, nyt se vinyylisoitin on viimein hankittu ja asennettu. Pienen säätämisen jälkeen laitteisto alkoi pelittää kuten pitääkin ja nyt kuuntelen musaa kuten on aikojen alusta saakka tarkoitettu. Ei muutako kalja kouraan ja rässit rätkymään.

09.08.2020
Mallaspappi
120 kirjaa, 118 kirja-arviota, 232 viestiä
Ostin pari viikkoa sitten kalenterin. Minulla on kaksi kertaa ennen ollut kalenteri kokeilussa, mutta homma on aina kariutunut kun en ole jaksanut merkitä mitään ylös vaan olen vain luottanut muistiini. Kuitenkin ajauduin kokeilemaan jälleen, ja olen viikon ajan parhaani mukaan koettanut totutella siihen, että jatkossa minun ei yksin tarvitse muistaa kaikkea, eli saan vähän jännitystä elämään. Yritän käyttää tätä myös motivaattorina itselleni kun luen niihin helkkarin kirjoituksiin.
Jos käyttö hiipuu tälläkin kertaa nollaan, olen hyvin pettynyt. Kalenteri maksoi aika paljon.

12.01.2021
Jussi
1234 kirjaa, 109 kirja-arviota, 1764 viestiä
Vähän myöhässä kirjoitan viestin...
Ostin mustana perjantaina marraskuun lopussa CDONin alennuksista kaksi tv-sarjaboksia. Molemmat ovat blu-raytä, ja kumpikin maksoi 9,95 euroa. Tilaukseni olivat Chernobyl-minisarja ja Game of Thronesin viimeinen eli kahdeksas kausi.
Chernobylin katsoin HBO Nordicista vuonna 2019. Pidin siitä niin paljon, että päätin ostaa sarjan omaksi, kun näin blu-ray-boksin noin halvalla myynnissä. Game of Thronesista omistin ennestään kaikki aiemmat kaudet blu-raynä, ja nyt sitten koko sarjan. Mutta kuten sanoin ketjussa aiemmin, jätin GoT:n katsomisen tauolle neljännen kauden jälkeen. Tämän viimeisen kauden aion tarkistaa vasta sitten, kun Tulen ja jään laulun viimeinen kirja on ilmestynyt ja luettu. Eli boksi saa kerätä pitkään pölyä hyllyssäni...

Ostin mustana perjantaina marraskuun lopussa CDONin alennuksista kaksi tv-sarjaboksia. Molemmat ovat blu-raytä, ja kumpikin maksoi 9,95 euroa. Tilaukseni olivat [i]Chernobyl[/i]-minisarja ja [i]Game of Thronesin[/i] viimeinen eli kahdeksas kausi.
 
Chernobylin katsoin HBO Nordicista vuonna 2019. Pidin siitä niin paljon, että päätin ostaa sarjan omaksi, kun näin blu-ray-boksin noin halvalla myynnissä. Game of Thronesista omistin ennestään kaikki aiemmat kaudet blu-raynä, ja nyt sitten koko sarjan. Mutta kuten sanoin ketjussa aiemmin, jätin GoT:n katsomisen tauolle neljännen kauden jälkeen. Tämän viimeisen kauden aion tarkistaa vasta sitten, kun [i]Tulen ja jään laulun[/i] viimeinen kirja on ilmestynyt ja luettu. Eli boksi saa kerätä pitkään pölyä hyllyssäni...
19.03.2021
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Hommasin kohtalaisen ison Lego Batmobile-setin, johon kuuluu reilut 3000 palikkaa. Kyseessä on siis Lego-pienoismalli Batmanin ajoneuvosta, joka on tehty vuoden 1989 elokuvan mukaan. Rakennusprojekti on suunnilleen puolivälissä ja jonkinlaiset auton ääriviivat ovat jo nähtävissä. Pikkutarkka näpertely on ollut todella rentouttavaa ja addiktoivaa ja voin sanoa jo nyt, että lopputuotteesta tulee kerrassaan mahtava ilmestys. Vaikka tekemistä riittää vielä runsaasti, seuraava Lego-rakennelma kutkuttelee jo mielessä.

26.03.2021
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Tältä näyttää valmis Lepakkokruiseri koko mustankiiltävässä komeudessaan. Parasta, mitä olen tänä vuonna saanut aikaan.

[img]https://images2.imagebam.com/bf/8d/b4/4a03c91373194180.jpg[/img]
10.04.2021
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
Leluostoksilla minäkin. (Sori..
) Äidilleni syntymäpäivä-/äitienpäivälahjaksi kävin ostamassa antiikkinallen, oikein siisti karhu 40-luvulta, kastanjanruskeaksi sanoisin. Hän semmoisista tykkää, niin on nyt jotain.
Kaupanteko vähän tuotti pulmaa, kun nallen myyjä laittoi väärän osoitteen. Ilmeisesti jokin automaattinen tekstinkorjaus sekoitti. Minä sitten soitan, että olihan se nyt tämän näköinen talo. Ai ei... no olikos se kuitenkin tämä osoite? Ai ei... sopiiko, että soitan uudelleen hetken kuluttua? (Jahka pääsen kyllin kauas sieltä väärän talon pihasta.) Tuli 60 kilometriä ylimääräistä ajamista, mutta löytyi se oikeakin osoite sitten toiselta puolen paikkakuntaa. Ei siinä mitään, tykkään ajella ja oli nätti poutapäivä. Kunhan ei muita ihmisiä opastaisi samalla tavoin harhaan, kun en jaksanut alkaa asiasta enempää selittää.

Leluostoksilla minäkin. (Sori.. [img]/media/kunena/emoticons/rs_wink.gif[/img]) Äidilleni syntymäpäivä-/äitienpäivälahjaksi kävin ostamassa antiikkinallen, oikein siisti karhu 40-luvulta, kastanjanruskeaksi sanoisin. Hän semmoisista tykkää, niin on nyt jotain.
 
Kaupanteko vähän tuotti pulmaa, kun nallen myyjä laittoi väärän osoitteen. Ilmeisesti jokin automaattinen tekstinkorjaus sekoitti. Minä sitten soitan, että olihan se nyt tämän näköinen talo. Ai ei... no olikos se kuitenkin tämä osoite? Ai ei... sopiiko, että soitan uudelleen hetken kuluttua? (Jahka pääsen kyllin kauas sieltä väärän talon pihasta.) Tuli 60 kilometriä ylimääräistä ajamista, mutta löytyi se oikeakin osoite sitten toiselta puolen paikkakuntaa. Ei siinä mitään, tykkään ajella ja oli nätti poutapäivä. Kunhan ei muita ihmisiä opastaisi samalla tavoin harhaan, kun en jaksanut alkaa asiasta enempää selittää. [img]/media/kunena/emoticons/rs_thinking.png[/img]
18.05.2021
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
Lenkkarit ostin, kesän kävelykengiksi. En ole ikinä ostanut kenkiä netistä, sovittamatta, mutta nyt uskaltauduin, kun teki mieli yhdet tietyt, eikä tuntunut hyvältä idealta lähteä kaupoista etsiskelemään. Ja jee, ihan tuli sopiva koko ja mallikin passeli. Täällä perin epäsporttisesti mutta onnellisena nyt makaan sohvalla lenkkitossut jalassa. Nukkumaan mennessä täytyy ottaa pois, ehkä.
Lenkkarit ostin, kesän kävelykengiksi. En ole ikinä ostanut kenkiä netistä, sovittamatta, mutta nyt uskaltauduin, kun teki mieli yhdet tietyt, eikä tuntunut hyvältä idealta lähteä kaupoista etsiskelemään. Ja jee, ihan tuli sopiva koko ja mallikin passeli. Täällä perin epäsporttisesti mutta onnellisena nyt makaan sohvalla lenkkitossut jalassa. Nukkumaan mennessä täytyy ottaa pois, ehkä. [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img]
19.05.2021
Morgan Blood
139 kirjaa, 9 kirja-arviota, 339 viestiä
Uusin pari kirjahyllyäni. Olin pitkään haaveillut mittakoossa saatavista Tylkon hyllyistä, mutta sitten joku järki koputti takaraivossani, että aionko tosiaan ostaa kahden tonnin kirjahyllyn, kun olen juuri maksanut työpisteeni, jota yhtä lailla uusin parilla tonnilla, kun koronavuonna oli helppo verovähentää. Menin sitten Ikeaan ja käytin 70€ pariin Billyyn ja nekin oli jo rutka parannus vanhaan ysäriruskeaan kirpparihyllyyni :D

25.05.2021
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Ostin kirpparilta mustan nahkatakin kolmella kympillä. Olen joskus foorumillakin ilmoittanut, etten kelpuuta vaatekaappiini mitään käytettyjä riepuja, mutta nyt oli joustettava periaatteista. Takki oli kooltaan ja istuvuudeltaan niin lähellä täydellistä, etten mitenkään voinut jättää sitä ostamatta. Nahkaöljyä vaan pintaan, niin takki kiiltää pian kuin uusi. Minullahan on kolme nahkatakkia jo ennestään, mutta eipähän tarvitse pukeutua joka päivä samalla tavalla. Toki näin kesäisin nahkavaatteita ei tule pahemmin käytettyä, mutta pianhan se syksykin taas koittaa.

26.05.2021
Skie
463 kirjaa, 951 viestiä
Ostin jäätelön jätskikiskalta. Harvemmin tulee harrastettua, mutta muuton jälkeen on muodostunut sellainen ikävä mukava tilanne, että jäätelökioski on tuossa takapihalla. Tänään oli sen verran kaunis auringonpaiste töistä tullessa, että kävin hakemassa tötterön. Oli soma.
Ostin jäätelön jätskikiskalta. Harvemmin tulee harrastettua, mutta muuton jälkeen on muodostunut sellainen [s]ikävä[/s] mukava tilanne, että jäätelökioski on tuossa takapihalla. Tänään oli sen verran kaunis auringonpaiste töistä tullessa, että kävin hakemassa tötterön. Oli soma.
26.05.2021
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
^ Kansalaisia (minä, monikossa) kiinnostaa, mikä oli jäätelön maku. 
Minä ostin viikonloppuna parvekkeelle kukkasia ja mansikantaimia. Aiempina kesinä on ollut pelkkiä ruusuja ja mansikkaa, mutta ajattelin kokeilla nyt muutamaa muutakin perennaa. (Nimenomaan kokeilla, koska ei aavistustakaan, viihtyvätkö.) Parvekkeella on nyt särkynytsydän, keijunkukka, tähtikello, karpaattienkello ja tarhasalkoruusu. Ja ruusu nimikettä nostalgie, kukat keskeltä valkoiset ja reunoilta punaiset, pitäisi tuoksua. Mikään näistä ei vielä kuki, mutta siinähän se jännyys onkin, kun odottaa, kukkivatko vaiko eivät. Varsinaisissa kesäkukissa ei ole muuta jännättävää kuin odottaa, kuinka kauan mahtavat kukkia.

^ Kansalaisia (minä, monikossa) kiinnostaa, mikä oli jäätelön maku. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smile.png[/img]
 
Minä ostin viikonloppuna parvekkeelle kukkasia ja mansikantaimia. Aiempina kesinä on ollut pelkkiä ruusuja ja mansikkaa, mutta ajattelin kokeilla nyt muutamaa muutakin perennaa. (Nimenomaan kokeilla, koska ei aavistustakaan, viihtyvätkö.) Parvekkeella on nyt särkynytsydän, keijunkukka, tähtikello, karpaattienkello ja tarhasalkoruusu. Ja ruusu nimikettä nostalgie, kukat keskeltä valkoiset ja reunoilta punaiset, pitäisi tuoksua. Mikään näistä ei vielä kuki, mutta siinähän se jännyys onkin, kun odottaa, kukkivatko vaiko eivät. Varsinaisissa kesäkukissa ei ole muuta jännättävää kuin odottaa, kuinka kauan mahtavat kukkia.
10.06.2021
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
Alkoi ärsyttää, että aamujen valoisuudesta johtuen tuppaan heräämään siinä kuuden pintaan riippumatta siitä koska olen mennyt nukkumaan. Olisi sitä kai voinut sijoittaa uusiin, paksumpiin ja tummenpiin verhoihin, mutta pääätin mennä siitä mistä aita on matalin ja hommasin unimaskin. Hyvin halvan sellaisen ja se kyllä näkyy. Ompelujälki on tragikoomista ja maskin alareunaa ei ole uurrettu tarpeeksi nenän kohdalta. Maski meneen pitkälle nenän päälle ja näkökentän alalaitaan jää kaistale jota ei saa peittoon. Mutta silti se vaikuttaisi toimivan. Olen nyt saanut aamuisin n. tunnin lisää unta, joten ei ihan huono ostos sittenkään.

19.06.2021
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
Ostin vaatteita. Se on aina yhtä tuskaa, nytkin meni kolme tuntia kauppoja kolutessa.
Ostin kesäfarkut (kahdet samanlaiset, kun löytyi hyvät), pitkät farkut, talveksi huppari, kaksi käyttökelpoista t-paitaa ja kaksi kyllähän-näitä-nyt-jossain-käyttää t-paitaa. Edellisen kerran kävin vaatekaupoilla vuosi sitten kesällä, eikä nyt toivottavasti taas hetkeen tarvetta. Teepiksiä olin varsinaisesti vailla, mutta kun ei meinaa löytyä tavallisen mallista mustaa paitaa jollain asiallisella kuvioinnilla. Eikä paidan tarvitsisi olla edes musta, jos muutoin ok. Nytkin ollut käytössä yksi veljeltä sosialisoimani vanha pastellisävyinen paita, jossa kivat printit. Parina keväänä tullut hänen vaatekaappiaan myllättyä, mutta täytyisi sitä koettaa jotain itsekin löytää... Täytyy ehkä nettikaupasta vielä katsella.
Ostin vaatteita. Se on aina yhtä tuskaa, nytkin meni kolme tuntia kauppoja kolutessa. [img]/media/kunena/emoticons/rs_thinking.png[/img] Ostin kesäfarkut (kahdet samanlaiset, kun löytyi hyvät), pitkät farkut, talveksi huppari, kaksi käyttökelpoista t-paitaa ja kaksi kyllähän-näitä-nyt-jossain-käyttää t-paitaa. Edellisen kerran kävin vaatekaupoilla vuosi sitten kesällä, eikä nyt toivottavasti taas hetkeen tarvetta. Teepiksiä olin varsinaisesti vailla, mutta kun ei meinaa löytyä tavallisen mallista mustaa paitaa jollain asiallisella kuvioinnilla. Eikä paidan tarvitsisi olla edes musta, jos muutoin ok. Nytkin ollut käytössä yksi veljeltä sosialisoimani vanha pastellisävyinen paita, jossa kivat printit. Parina keväänä tullut hänen vaatekaappiaan myllättyä, mutta täytyisi sitä koettaa jotain itsekin löytää... Täytyy ehkä nettikaupasta vielä katsella.
25.07.2021
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Ostin kaksi kaulakorua. Noihin voisi hommata metalliset ketjut, mutta roikkuvathan ne mukana tulleissa nahkanyöreissäkin.

[img]https://images4.imagebam.com/6e/7f/37/ME2BTHZ_o.jpg[/img]
30.08.2021
Mallaspappi
120 kirjaa, 118 kirja-arviota, 232 viestiä
Äskettäin järjestettiin Hämeenlinnassa vuotuiset keskiaikafestivaalit, joihin osallistuin tänä vuonna apumyyjän muodossa. Vapaata kiertelyaikaa kuitenkin riitti, ja tulipahan törsättyä. Olen vähän sen tyyppinen ihminen, että käyn harvoin missään ja ostan harvoin mitään, mutta sitten kun jossain käyn tai jotain päätän ostaa, niin hassaan ja huolella. Olen jostain syystä mieltynyt kovasti myrkkypullojen tms. näköisiin kaulakoruihin, ja ostin niitä nyt huikeat viisi kappaletta kolmelta eri myyjältä. Kalliiksi tuli, mutta olen silti erittäin tyytyväinen. Sain jopa kaupanpäällisiksi tarran myyjältä jolta ostin kolme korua.
Myrkkypulloista muodostui minulle koko häppeningin teema, kun ostin myös keraamisen, oikein perinteisen pyöreän mustan mrkkypullon pääkallo ja ristiluut -logolla (olin katsellut sellaista samala myyjällä pikkulikasta asti ja nyt toteutin lapsuuden unelmani) sekä yhdeltä vakiomyyjältäni lasipullon ja -purkin, joita on tuunattu spraymaalilla, höyhenillä ja koriste-etiketeillä. Ovat sisältävinään jotain ajan hiekkaa ja seireenin lumoa tms. Muuten mukaan tarttui vielä siamilainen kissa -figuuri, hampaan muotoinen lasihelmi, kaksi avaimenperää, omenasaippuoita ja omistuskirjoituksella varusteltu kirja.
Sitten en muista tilasinko ennen vai jälkeen festivaalien, mutta tilasin kumminkin uuteen kotiini varsin tyylikkään Rocky-julisteen. Istuu huoneen muuhun värimaailmaan hyvin ja peittää vaurioituneita kohtia seinästä. Julisteen porrasteema sopii myös itse rakennukseen, on nimittäin aika homma nousta melkein sata porrasta tänne neloskerrokseen.

01.09.2021
Morgan Blood
139 kirjaa, 9 kirja-arviota, 339 viestiä
Ostin itselleni kämpän. En oikein tiedä, miten reagoida tähän muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Perhepiirissäni ei ole ketään, joka olisi ikinä ajatellutkaan ostaa kämppää ja nyt yhtäkkiä tein tällaisen ratkaisun n. kuukaudessa. Olen siis säästänyt jo pidempään, mutta säästämiseen olin jo tottunut, en siihen ajatukseen että tämä tilanne tulee joskus vastaan. Tuntuu aivan absurdilta ja jonkun muun elämältä :D

02.09.2021
Wicked-Willie
674 kirjaa, 21 kirja-arviota, 67 viestiä
Kirkaslakkaa, ohenteita ja violettia candy-maalia. Muutama ideanpoikanen moottoripyörän maalaukseen mielessä, niin nyt pääsee aloittamaan kokeilut mieleisimmän yhdistelmän löytämiseksi.

20.09.2021
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Batmobiilin kaveriksi tuli hommattua Haamujengistä tuttu modattu ambulanssi-Cadillac, eli Ectomobiili. Rakentaminen oli jälleen oikein mukavaa ja lopputulos näyttää odotetusti varsin komealta. Palikoita oli noin tuhat vähemmän kuin Batmanin mustassa monoliitissa, mutta askarreltavaa oli silti ihan riittävästi.

[img]https://images4.imagebam.com/78/63/e8/ME3QQQT_o.jpg[/img]
12.10.2021
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
Ostin lipun Tampereen Teatterin Anastasia-musikaaliin. Vuoden päästä syksyllä ohjelmistossa. Tällä hetkellä se tuntuu aika absurdin etäiseltä ajankohdalta, että ihanko oikeasti olen tyyliin hengissä vielä silloin, niin pitkän ajan päästä. Mutta jospa vaikka olenkin, niin Anastasian haluan nähdä. Piirretty oli suosikkejani lapsena. Jokunen vuosi sitten kävin Tampereella katsomassa Notre Damen kellonsoittajan ja tykkäsin.

19.10.2021
Minulla on ollut viime aikoina elämässäni mystinen pehmohevosen kaipuu, ja uskaltauduin lopulta tilaamaan yhden. Asiallisesti se on oikeasta hevosliikkeestä :D Onneksi onnisti ja oikein kiva hevonen tuli!

[url=https://www.hooks.fi/pub_images/original/930008-10-00000_1.jpg?extend=copy&width=1024&method=fit&height=1024&type=webp×tamp=1615507943][img]https://www.hooks.fi/pub_images/original/930008-10-00000_1.jpg?extend=copy&width=1024&method=fit&height=1024&type=webp×tamp=1615507943[/img][/url]
24.11.2021
Echramath
4 kirjaa, 452 viestiä
Ostamisesta on itseasiassa hetki, mutta RAD2X:ni tuli viimein tullin läpi. Kyseessä on lyhykäisyydessään vehje, joka lyödään kiinni ykkös- tai kakkospleikkarin video/audiolähtöön (tässä tapauksessa, myös Nintendoille ja muille koneille on malleja) ja sieltä tulee perästä ulos HDMI-signaalia, ja sen saa sitten kiinni moderniin näyttöön. Vehje näyttää toimivan oikein hyvin, ainoastaan joku käynnistysjärjestys sillä ja konsolilla taitaa olla, koska joskus se onnistui näyttmään mustavalkoista kuvaa.
Itselläni ei edes ole mitään oikeaa telkkaria, ainoastaan monitori, missä on pelkät digitaaliset sisääntulot, mutta vaikka olisikin: nykyajan litteät näytöt ovat sisäisesti digitaalisia vehkeitä, jos niissä on SCART tai vastaava sisääntulo, siellä on jokin vastaava konventteri sisällä, mutta todennäköisesti kaikinpuolin huonompi, kunhan nyt joku DVD-soitin tai vastaava toimii. Videon katsomisessa kukaan ei huomaa, jos kuva on myöhässä, kunhan ääni on saman verran, mutta nopeassa videopelissä olisi mukavaa jos lagia ei olisi lainkaan, lisäksi telkkari varmaan kuvittelee saavansa lomitettua signaalia ja konsoli yleensä näyttää lomittamatonta (paitsi PS2, joka saattaa vaihtaa tilaa lennossa...) ja kaikkea muutakin hauskaa on havaittu, varmaan noista lomitusongelmista johtuen muuan kerran kokeilemamme TV näytti vain joka toisen framen.
Jos nyt vanhempien pelien pelaaminen aidolla vehkeellä kiinnostaa oikeasti, eikä ole niin luddiitti, että edelleen käyttäisi konsolin aikalaista kuvaputkea, tällaista voi voi suositella korkeasta hinnasta huolimatta – sillä varauksella tietysti, että jos kämppä on täynnään erilaisia koneita, kannattaa tietysti ostaa eräs vastaavista yleispätevistä bokseista eikä tällaista erikseen jokaiseen.
Ja siis varoituksena sanana: markkinoilla on myös ihan paskoja konventtereita, tämä on vissiin ainoa kaapelimuotoon integroitu, mihin rahansa kannattaa lyödä, bokseissa on muutama vaihtoehto.
Videolla lisää: https://www.youtube.com/watch?v=_oW4rrfLcFQ

Ostamisesta on itseasiassa hetki, mutta [url=https://www.retrogamingcables.co.uk/RAD2X-CABLES]RAD2X[/url]:ni tuli viimein tullin läpi. Kyseessä on lyhykäisyydessään vehje, joka lyödään kiinni ykkös- tai kakkospleikkarin video/audiolähtöön (tässä tapauksessa, myös Nintendoille ja muille koneille on malleja) ja sieltä tulee perästä ulos HDMI-signaalia, ja sen saa sitten kiinni moderniin näyttöön. Vehje näyttää toimivan oikein hyvin, ainoastaan joku käynnistysjärjestys sillä ja konsolilla taitaa olla, koska joskus se onnistui näyttmään mustavalkoista kuvaa.
 
Itselläni ei edes ole mitään oikeaa telkkaria, ainoastaan monitori, missä on pelkät digitaaliset sisääntulot, mutta vaikka olisikin: nykyajan litteät näytöt ovat sisäisesti digitaalisia vehkeitä, jos niissä on SCART tai vastaava sisääntulo, siellä on jokin vastaava konventteri sisällä, mutta todennäköisesti kaikinpuolin huonompi, kunhan nyt joku DVD-soitin tai vastaava toimii. Videon katsomisessa kukaan ei huomaa, jos kuva on myöhässä, kunhan ääni on saman verran, mutta nopeassa videopelissä olisi mukavaa jos lagia ei olisi lainkaan, lisäksi telkkari varmaan kuvittelee saavansa lomitettua signaalia ja konsoli yleensä näyttää lomittamatonta (paitsi PS2, joka saattaa vaihtaa tilaa lennossa...) ja kaikkea muutakin hauskaa on havaittu, varmaan noista lomitusongelmista johtuen muuan kerran kokeilemamme TV näytti vain joka toisen framen.
 
Jos nyt vanhempien pelien pelaaminen aidolla vehkeellä kiinnostaa oikeasti, eikä ole niin luddiitti, että edelleen käyttäisi konsolin aikalaista kuvaputkea, tällaista voi voi suositella korkeasta hinnasta huolimatta – sillä varauksella tietysti, että jos kämppä on täynnään erilaisia koneita, kannattaa tietysti ostaa eräs vastaavista yleispätevistä bokseista eikä tällaista erikseen jokaiseen.
 
Ja siis varoituksena sanana: markkinoilla on myös ihan paskoja konventtereita, tämä on vissiin ainoa kaapelimuotoon integroitu, mihin rahansa kannattaa lyödä, bokseissa on muutama vaihtoehto.
 
Videolla lisää: [url]https://www.youtube.com/watch?v=_oW4rrfLcFQ[/url]
07.01.2022
Mallaspappi
120 kirjaa, 118 kirja-arviota, 232 viestiä
Ostamisesta on minunkin kohdallani kulunut jo viikkoja, mutta eilen kun palailin kotiin pitkähköltä perhevierailulta huomasin että tilaamani Akateemisen Olutseuran haalarimerkki/lasinalunen oli tullut postissa. En ole aikeissa hankkia opiskelijahaalareita, mutta päätin kannatusmielessä silti ostaa merkin, vielä kun se on toimivinaan lasinalusenakin. En kyllä ole ikinä tajunnut lasinalustenkaan pointtia, mutta onhan tuo ihan hieno hifistelyesine.

Katsoin uusimpien keskustelujen listasta, että tähän ketjuun tullut viesti, Adolfinalta, käynpä lukemassa. Klikkasin tänne ja aloin lukea viestiä RAD2X:n hankinnasta. Hieman hämmennyin, että enpä ole tiennyt Adolfinan olevan ihan tällainen tekniikkaguru, kuulostaa ihan... Echramathilta.
Sitten vasta hoksasin, että olin linkistä päätynyt en suinkaan uusimman vaan viimeisimmän minulla lukematta olleen viestin kohdalle. 
Minä ostin eilen oksasakset. Loppiaisen kunniaksi piti saada joulukuusi ulos. Siisteimmin se mielestäni onnistuu, kun kuusen karsii siihen paikallensa ja pakkaa oksat ja lopuksi rangan isoihin jätesäkkeihin. Ei leviä neulasia minnekään muualle ympäriinsä. Hyvänä oli kyllä kuusi pysynyt, ei pahemmin karissut. Hyvät olivat myös ne sakset, odottavat nyt kaapissa seuraavaa vuotta. Kuusen jäänteet käyn myöhemmin viemässä vanhempien metsään.

Katsoin uusimpien keskustelujen listasta, että tähän ketjuun tullut viesti, Adolfinalta, käynpä lukemassa. Klikkasin tänne ja aloin lukea viestiä RAD2X:n hankinnasta. Hieman hämmennyin, että enpä ole tiennyt Adolfinan olevan ihan tällainen tekniikkaguru, kuulostaa ihan... Echramathilta. [img]/media/kunena/emoticons/rs_laugh.png[/img] Sitten vasta hoksasin, että olin linkistä päätynyt en suinkaan uusimman vaan viimeisimmän minulla lukematta olleen viestin kohdalle. [img]/media/kunena/emoticons/rs_rolleyes.png[/img]
 
Minä ostin eilen oksasakset. Loppiaisen kunniaksi piti saada joulukuusi ulos. Siisteimmin se mielestäni onnistuu, kun kuusen karsii siihen paikallensa ja pakkaa oksat ja lopuksi rangan isoihin jätesäkkeihin. Ei leviä neulasia minnekään muualle ympäriinsä. Hyvänä oli kyllä kuusi pysynyt, ei pahemmin karissut. Hyvät olivat myös ne sakset, odottavat nyt kaapissa seuraavaa vuotta. Kuusen jäänteet käyn myöhemmin viemässä vanhempien metsään.
12.01.2022
Mallaspappi
120 kirjaa, 118 kirja-arviota, 232 viestiä
Sitten vasta hoksasin, että olin linkistä päätynyt en suinkaan uusimman vaan viimeisimmän minulla lukematta olleen viestin kohdalle.Mitä, näinkö siinä tapahtuu?
[quote]Sitten vasta hoksasin, että olin linkistä päätynyt en suinkaan uusimman vaan viimeisimmän minulla lukematta olleen viestin kohdalle.[/quote]
Mitä, näinkö siinä tapahtuu? [img]/media/kunena/emoticons/rs_suprised.gif[/img] No valkenihan viimein sekin asia. Ihan syystä epäilit tekniikkatietämystäni!