Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Mitä aivan muuta ostit viimeksi?
29.03.2014
Diara
239 kirjaa, 1 kirja-arvio, 518 viestiä
Kävin äidin kanssa Finnmarin tehtaanmyymälässä ja Plantagenissa. Finnmarilta tulee aina ostettua kasoittain kaikkea. Kynttilöiden lisäksi ostin vesiastiaan pieniä lasipalloja, jotka näyttävät ihan kuplilta. Näiden lisäksi ostin pieniä lasikippoja, joihin saa tavalliset tuikkukynttilät kellumaan. Lisäksi ostin "pakollisia" koristekiviä, joita voi laittaa kynttiläastioiden pohjalle. Ne ovat pakollisia siksi, että ne ovat aika kalliita, joten ei voi ostaa kuin pienen määrän kerrallaan. Lisäksi kiviä saa useissa eri väreissä, joten eihän aina voi laittaa kynttilöitä pelkästään kirkkaiden kivien päälle. Sisustaminen on kivaa, mutta kallista :cheesy: Plantagenista ostin lisäksi muutaman Saint Paulian ja yhden orkidean, ja sille ruukun. Ensi viikolla pääsen istuttamaan ne kotona ruukkuihin, viikonloppu kun vierähti vanhempien luona.

30.03.2014
Elenna
66 kirjaa, 1 kirja-arvio, 143 viestiä
Kävin kavereiden kanssa shoppailemassa ja ostin vaikka mitä pientä! Mukaan tuli tarpeellista tavaraa, kuten hammastahna, huulirasva ja teroitin meikkikyniä varten, mutta myös jonkin sortin heräteostoksia, kuten teepallo (no, oikeastaan tämäkin tulee tarpeeseen, mutta ei ollut tarkoitus hankkia), uudet nappikuulokkeet (näiden kanssa sama juttu kuin teepallon), vyö ja ihan tavallinen toppi-aluspaita. Koruja ostin kerrankin kunnolla: neljät korvakorut ja vielä lisäksi kaulakorun. Ostelen koruja todella harvoin, mutta nyt oli tavaraa myynnissä hyvällä alennuksella. 
Alun perin tarkoitus oli myös ostaa uudet kengät, mutta niiden suhteen tämä ostosreissu ei harmi kyllä tuottanut tulosta.

Kävin kavereiden kanssa shoppailemassa ja ostin vaikka mitä pientä! Mukaan tuli tarpeellista tavaraa, kuten hammastahna, huulirasva ja teroitin meikkikyniä varten, mutta myös jonkin sortin heräteostoksia, kuten teepallo (no, oikeastaan tämäkin tulee tarpeeseen, mutta ei ollut tarkoitus hankkia), uudet nappikuulokkeet (näiden kanssa sama juttu kuin teepallon), vyö ja ihan tavallinen toppi-aluspaita. Koruja ostin kerrankin kunnolla: neljät korvakorut ja vielä lisäksi kaulakorun. Ostelen koruja todella harvoin, mutta nyt oli tavaraa myynnissä hyvällä alennuksella. :roll:
 
Alun perin tarkoitus oli myös ostaa uudet kengät, mutta niiden suhteen tämä ostosreissu ei harmi kyllä tuottanut tulosta.
31.03.2014
punnort
2 kirjaa, 1 kirja-arvio, 917 viestiä
Ostin tänään imukkeen (siis sellaisen, jolla poltetaan filtterittömiä sätkiä). Olen aiemmin käyttänyt kertakäyttöimukkeita, jotka heitetään pois likaannuttuaan, mutta se kertakäyttöimukkeita myyvä tupakkakauppa on "toistaiseksi" suljettuna, joten piti käydä ostamassa toisesta tupakkakaupasta välillä puhdistettava malli. Ostin tänään myös espressopodeja, espressojauhetta ja hiukan halpaa piipputupakkaa.

07.04.2014
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Kyllästyin katselemaan kämppäni kaaosta ja ostin muutaman kannellisen säilytyslaatikon. Yhteen pakkasin DVD:t ja CD:t (niitä ei onneksi ole paljoa) ja muihin tungin käsityötarvikkeitani pois lattialta lojumasta. Heti tuli niin paljon siistimpää, että pitänee varmaan mennä ostamaan niitä laatikoita lisää lopuille lojutavaroille.

09.04.2014
Johanna
390 kirjaa, 108 viestiä
Hulluilta päiviltä ostin kolme DVD:tä, Stand by me (tätä on aina pakko katsoa kun tulee telkkarista, nyt löytyi onneksi sattumalta dvd:nä), Imaginarium (En ole nähnyt) ja Mahtava Oz (en ole myöskään nähnyt).
Herkkulisia Cup Cake konvehteja mitä olen aikaisemmin syönyt.
Ruokaa ja kosmetiikkaa tuli myöskin ostettua.

Herkkulisia Cup Cake konvehteja mitä olen aikaisemmin syönyt. :tongue:
Ruokaa ja kosmetiikkaa tuli myöskin ostettua.
11.04.2014
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Ostin Hulluilta Päiviltä 42-tuumaisen Philipsin telkkarin. Okei, ostin paljon muutakin, lähinnä ruokaa, leffalippuja ja lehtiä, mutta tuo nyt jotenkin erottuu päällimmäisenä. :cheesy: Mun ja Empun aamun shoppailut herätti jonkin verran hilpeyttä (vai epätoivoa?) lastauslaiturin pojissa, kun ne yritti änkeä telkkaria takakonttiin kaiken muun joukkoon...

13.04.2014
Kirjaneito
402 kirjaa, 87 kirja-arviota, 567 viestiä
Ostin (tai oikeastaan äiti osti
) uudet farkut. Vanhoissa suosikkifarkuissa on melkein reikä takapuolessa joten uudet tulivat tarpeeseen. Lisäksi ostin Frozenin DVD:n Anttilasta. Pääsee virkistämään muistojaan siitäkin ihanasta leffasta. :cheesy:
Ostin (tai oikeastaan äiti osti :roll: ) uudet farkut. Vanhoissa suosikkifarkuissa on melkein reikä takapuolessa joten uudet tulivat tarpeeseen. Lisäksi ostin Frozenin DVD:n Anttilasta. Pääsee virkistämään muistojaan siitäkin ihanasta leffasta. :cheesy:
17.04.2014
pihlajapuu
27 kirjaa, 5 kirja-arviota, 271 viestiä
Kahdet housut, pienen olkalaukun, kahdet kengät ja paidan... Oi voi. :D Noh, neljä kuukautta mennyt jo kokopäivätöissä niin, että en ole ostanut yhtään vaatekappaletta tai paria kenkiä, niin ehkä tää on vielä ihan hyväksyttävissä rajoissa.
Toisaalta suunnitelin kyllä myös tietokoneen uusimista, ennen kuin tuo kesällä kuusi vuotta täyttävä läppärintekele leviää lopullisesti...

Toisaalta suunnitelin kyllä myös tietokoneen uusimista, ennen kuin tuo kesällä kuusi vuotta täyttävä läppärintekele leviää lopullisesti... :roll:
20.04.2014
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Kaikenlaista tarpeellisen tarpeetonta on taas kertynyt nurkkiin. NES-peliohjaimen muotoinen ja näköinen lompakko on hankinnoista hauskimpia, joskaan ei aivan käytännöllisimpiä, koska korteille ei ole kuin kolme paikkaa. Mutta helvetin hieno lompsa se kyllä on ja kerää kehuja useimmilta jostain jotakin tietäviltä.
Ostin myös uudet Sennheiserin pc-kuulokkeet pelaamista varten ja pikaisen tuntuman perusteella tein oikean valinnan. Basso kuuluu muhkeasti ja pääergonomiakin on kohdillaan. Samassa lähetyksessä tuli lisäksi usb-johdollinen X360-padiohjain, jonka aion myös liittää koneeseen paditettavia pelejä varten. Näppäimistö kun ei käy peliohjaimesta ihan joka tilanteessa.

22.04.2014
krakken
6 kirjaa, 1 kirja-arvio, 20 viestiä
Vakosamettihousut, mukavat, väriltään vihertävän turkoosit. Nyt mietityttää pitäisikö mennä ostamaan saman tien toiset eri väriset, miellyttävien housujen löytäminen kun on aina melkoisen vaivalloista.
Vakosamettihousut, mukavat, väriltään vihertävän turkoosit. Nyt mietityttää pitäisikö mennä ostamaan saman tien toiset eri väriset, miellyttävien housujen löytäminen kun on aina melkoisen vaivalloista.
22.04.2014
Diara
239 kirjaa, 1 kirja-arvio, 518 viestiä
Ostin palovaroittimen. Edeltäjänsä hajosi reilu 1,5 vuotta sitten keittiöremontin yhteydessä, ja jotenkin uuden hankinta on vähän päässyt venähtämään. Onneksi ei ole mitään sattunut, koska ilman palovaroitinta ei olisi saanut vakuutuksesta korvauksia. No, toivotaan, ettei jatkossakaan satu mitään, vaikka on toimiva laite. Olisin halunnut ostaa oikein design-palovaroittimen, mutta kun laittaa tuon rinnakkain 5€ maksavan tavallisen laitoksen kanssa, teki hinta ostopäätöksen puolestani. Tuo kaunis palovaroitin jää siis vielä haaveeksi, johan olen viime kesästä asti harkinnut sen ostoa. Loppujen lopuksi, kuka katselee muiden palovaroittimia, joten ei kai sillä ulkonäöllä niin väliä?
Ostin palovaroittimen. Edeltäjänsä hajosi reilu 1,5 vuotta sitten keittiöremontin yhteydessä, ja jotenkin uuden hankinta on vähän päässyt venähtämään. Onneksi ei ole mitään sattunut, koska ilman palovaroitinta ei olisi saanut vakuutuksesta korvauksia. No, toivotaan, ettei jatkossakaan satu mitään, vaikka on toimiva laite. Olisin halunnut ostaa oikein [url=http://www.verkkokauppa.com/fi/product/10289/drkdg/Jalo-Helsinki-palovaroitin-kupu-pinkki]design-palovaroittimen[/url], mutta kun laittaa tuon rinnakkain 5€ maksavan tavallisen laitoksen kanssa, teki hinta ostopäätöksen puolestani. Tuo kaunis palovaroitin jää siis vielä haaveeksi, johan olen viime kesästä asti harkinnut sen ostoa. Loppujen lopuksi, kuka katselee muiden palovaroittimia, joten ei kai sillä ulkonäöllä niin väliä?
22.04.2014
Formaldehyde
120 kirjaa, 322 viestiä
Löysin pari viikkoa sitten kirpparilta punaruskeat 60-luvun varsikengät, sellaiset vähän maihari-tyyppiset. Jotenkin kovasti seikkailu-henkiset minusta. Rakastuin ensinäkemältä. Hienoa, että sattuivat olemaan omaa kokoa.
Lauantaina kävin pienessä vanhan tavaran liikkeessä, jossa en ole käynyt sitten viime kesän. Löysin sieltä yksinäisen roikkuvan korviksen, jossa on pieni palanen korallia, jadea ja lapis lazulia hopean lisäksi. Ilahduin kovin, kun liikettä pitävä rouva pyysi siitä vain 20 snt. Hän myös tokaisi, että "Tuohan käy just sulle!". Uusi tyyli kesäksi, kapteeni Sparrow?
Ystävälle ostin netistä hopeisen monogrammin vuodelta 1913, se kun käy nimikirjaimiltaan hänelle täydellisesti. Annan sen myöhemmin lahjaksi. Sinänsä julmaa, hän kun on lähinnä moderni minimalisti.

Lauantaina kävin pienessä vanhan tavaran liikkeessä, jossa en ole käynyt sitten viime kesän. Löysin sieltä yksinäisen roikkuvan korviksen, jossa on pieni palanen korallia, jadea ja lapis lazulia hopean lisäksi. Ilahduin kovin, kun liikettä pitävä rouva pyysi siitä vain 20 snt. Hän myös tokaisi, että "Tuohan käy just sulle!". Uusi tyyli kesäksi, kapteeni Sparrow? :wink:
 
Ystävälle ostin netistä hopeisen monogrammin vuodelta 1913, se kun käy nimikirjaimiltaan hänelle täydellisesti. Annan sen myöhemmin lahjaksi. Sinänsä julmaa, hän kun on lähinnä moderni minimalisti. :tongue:
06.05.2014
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Liitän aina muuttoon Ikeassa käynnin, joten olihan siis siellä taaskin käytävä (tosin nyt vasta muuton jälkeen, yleensä olen mennyt ennen...).
Jotenkin kummassa sieltä tulee aina ostettua enemmän kuin oli tarkoitus, vaikkakin ainakin tällä kertaa kaikki ostettu oli tarpeellista. Suurimmat hankinnat olivat isohko mustanruskean hyllykkö eteiseen ja pienempi, mutta samaa tuoteperhettä oleva hyllykkö makuuhuoneeseen. Vaaleakarvainen kissa ja minun mieltymykseni tummiin vaatteisiin on huono yhdistelmä, joten toivottavasti makuuhuoneen hyllykkö auttaa siinä asiassa ja pitää vaatteeni edes hitusen erossa ihan kaikkialle tunkeutuvasta kissankarvasta.
Jotenkin päädyimme myös ostamaan uudet tyynyt Ikeasta, joka ei aina ole se välkyin idea. Nyt kyllä taidettiin osua hyviin yksilöihin, sillä pari yötä niillä nukuttua on pakko todeta ne varsin kelvollisiksi. Ne ovat erityisesti tarkoitettu kyljellä nukkujille. Hämmentävän kovat tyynyt, mutta muokkautuvat aika kivasti nukkujan pään mukaan kun siinä on hetken aikaa.

16.05.2014
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Mähän kulutan rahaa nyt innokkaasti.....
Yritän monipuolistaa liikkumistani, joten päätin aloittaa juoksemisen. Sehän tietysti sitten vaati juoksukenkien oston. Urheiluvälineliikkeissä oli mistä valita, ja päädyin ostamaan mahdollisimman halvat (jotka eivät nyt oikeasti olleet halvat). Ei ehkä paras valinta, mutta kun ei voi varmaksi tietää, että jaksaako tätä urheilumuotoa kovinkaan pitkään. Pidän kävelystä, mutta juoksu ei ole koskaan ollut se omin tapa liikkua. Sitten täytyy vain katsoa, että kuinka monesta kohdasta olen rikki ensimmäisen juoksulenkin jälkeen.

[size=2]Mähän kulutan rahaa nyt innokkaasti.....[/size]
 
Yritän monipuolistaa liikkumistani, joten päätin aloittaa juoksemisen. Sehän tietysti sitten vaati juoksukenkien oston. Urheiluvälineliikkeissä oli mistä valita, ja päädyin ostamaan mahdollisimman halvat (jotka eivät nyt oikeasti olleet halvat). Ei ehkä paras valinta, mutta kun ei voi varmaksi tietää, että jaksaako tätä urheilumuotoa kovinkaan pitkään. Pidän kävelystä, mutta juoksu ei ole koskaan ollut se omin tapa liikkua. Sitten täytyy vain katsoa, että kuinka monesta kohdasta olen rikki ensimmäisen juoksulenkin jälkeen.
16.05.2014
FreakyMike
1395 kirjaa, 2 kirja-arviota, 392 viestiä
Ostin aamupäivällä 75 kg kuivabetonia ja loppupäivä menikin siinä kun valoin syksynä hankkimalleni pihakeinulle kunnollisen jalustan mihin on upotettu paljon litteitä luonnonkiviä "laatan" reuna-alueille mitkä jäävät näkyviin keinun lattian alta. (Vihasin vanhaa keinua, minkä rungon alla rehotti aina tuuhea pitkä heinikko, mikä vain nopeutti vanhan keinun tolppien ja alaosan poikittaisten tukilankkujen lahoamista märkänä ollessaan, mutta kiinteällä kivibetonialustalla ei pääse kasvamaan onneksi enää mitään sammalta tai mehitähtiä korkeampia kasveja..)
Rappasin tähteeksi jääneellä laastilla myös yhden kukkapenkin ympärille vappuna rakentamani kivivallin, eli nyt alkaa olla kunnolliset reunukset jo melkein kaikissa pihani perennoissa.

Ostin aamupäivällä 75 kg kuivabetonia ja loppupäivä menikin siinä kun valoin syksynä hankkimalleni pihakeinulle kunnollisen jalustan mihin on upotettu paljon litteitä luonnonkiviä "laatan" reuna-alueille mitkä jäävät näkyviin keinun lattian alta. ([i]Vihasin vanhaa keinua, minkä rungon alla rehotti aina tuuhea pitkä heinikko, mikä vain nopeutti vanhan keinun tolppien ja alaosan poikittaisten tukilankkujen lahoamista märkänä ollessaan, mutta kiinteällä kivibetonialustalla ei pääse kasvamaan onneksi enää mitään sammalta tai mehitähtiä korkeampia kasveja..[/i])
 
Rappasin tähteeksi jääneellä laastilla myös yhden kukkapenkin ympärille vappuna rakentamani kivivallin, eli nyt alkaa olla kunnolliset reunukset jo melkein kaikissa pihani perennoissa.
18.05.2014
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Roudasin USA:sta koto-Suomeen 2T ulkoisen kovalevyn ja kasan meikkituotteita pitkälti alle puoleen hintaan. Lieki sitten vero- vai mikä politiikka näitä hintaeroja luo... mutta ihan tyytyväinen olen siis tuliaisiini.

Vierailija
1 viesti
Kun koruni halkesi kahtia (Voin ehkä kertoa siitä myöhemmin) Niin, ostin besuni kanssa kaupungilla ollessani uuden korun !
T: ShadowMoon

Ansa
69 kirjaa, 3 kirja-arviota, 1001 viestiä
ShadowMoon... besuni ...Nyt on kyllä pakko kysyä, mitä tuo tarkoittaa?
Siitä on jo aikaa, mutta ostin terassilleni setin, johon kuuluu pöytä ja pari tuolia. Nyt näyttää siistiltä ja kehtaa jopa istua siellä, kun aurinko paistaa suurimman osan päivästä siihen. ^^
[quote="ShadowMoon" post=15500]... besuni ...[/quote]
Nyt on kyllä pakko kysyä, mitä tuo tarkoittaa?
 
Siitä on jo aikaa, mutta ostin terassilleni setin, johon kuuluu pöytä ja pari tuolia. Nyt näyttää siistiltä ja kehtaa jopa istua siellä, kun aurinko paistaa suurimman osan päivästä siihen. ^^
18.05.2014
Kirjaneito
402 kirjaa, 87 kirja-arviota, 567 viestiä
^Minun kokemukseni mukaan sama kuin bestis, eli lyhennelmä sanoista best friend. 
^Minun kokemukseni mukaan sama kuin bestis, eli lyhennelmä sanoista best friend. :wink:
18.05.2014
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Ai niin, mäkin ostin tänään netistä Kalevalan korvikset, isommat Carmenit. Käytettynä, joten vähän halvemmalla kuin ihan uusina... vähän ainakin. 
Ai niin, mäkin ostin tänään netistä Kalevalan korvikset, isommat Carmenit. Käytettynä, joten vähän halvemmalla kuin ihan uusina... vähän ainakin. :smile:
27.05.2014
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
Strawberry White Hot Chocolate. Meinaa purnukallista mansikka-aromista valkosuklaakaakaojauhetta. Juoma maistuu makealta. Hyvin makealta. Uh. 
Strawberry White Hot Chocolate. Meinaa purnukallista mansikka-aromista valkosuklaakaakaojauhetta. Juoma maistuu makealta. Hyvin makealta. Uh. :tongue: