Virallinen yöaihe

Mun unettomuus on tällä hetkellä taas vaihteeksi osin omaa syytä, osin riippuvainen puolison unirytmittömyydestä, osin siitä, ettei päiville välttämättä ole mitään sen kummallisempaa tekemistä kuin öillekään, ja tässä maailmanajassa Helsingissä ei juuri ole eroa siinäkään, miltä ulkomaailmassa näyttää; yhtä lumetonta pimeyttä. Teemu Hirvilammi julkaisia kohta kolme vuosikymmentä sitten runokokoelman Viides vuoden aika, ja vähitellen olen tottunut tähän, mitä jotkut nimittävät vitsikkäästi sylviksi, joksikin, minkä pitäisi olla talvi, mutta joka näyttää ja tuntuu lähinnä pitkitetyltä lokakuulta.   Samasta syystä minun on vaikea tajuta sitä, että jotkut voivat olla niin historiattomia, että tällaiset vähitellen muokkautuneet tendenssit pystytään selittämään kirkkaisin silmin vuosittaisen vaihtelun nimiin. Viime vuosina Helsingissä jokon on ollut lunta aivan tuhottoman paljon tai sitten ei ollenkaan, ja molemmat poikkeavat käsittääkseni suhteellisen paljon siitä, mitä oli silloin kun Hirvilammi vielä kirjoitti runojaan tuota kokoelmaa varten. Toki tätini silloinkin välillä hiihti Mäkelänkatua, mutta se selittyy pitkälti sillä, että se on kainuulaisempi kuin Kainuuseen jääneet sukulaisensa.

Koko tämä viikko on ollut aika huonouninen. Olen murehtinut tulevaisuudesta ja omista valinnoista, mennäkkö vai eikö mennä, ja mitä seuraamuksia niillä valinnoilla olisi. En ole mielestäni koskaan ollut huono päätösten tekijä, mutta nyt jostain syystä koen suurta ahdistusta siitä mitä merkitystä tämän hetken valinnoilla on tulevaisuuteen.   Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että sain työtarjouksen. Mikä sinänsä on hienoa ja tosi jees, varsinkin kun tiesin heidän haluavan minut sinne tosissaan, jopa niin että tällaisena "ei minkään alan" ammattilaisena sain neuvoteltua itselleni paremman palkan. Työn vastaanottaminen tosin tarkoittaisi jälleen toiselle puolelle palloa muuttamista ja kaiken aloittamista taas kerran alusta. Paikka on vuoden määräaikaisuus, joten mitään kovin lopullista en olisi tekemässä vaikka työn vastaanottaisinkin. Koska kyseessä ei ole todellakaan minkään rahakkaan yhtiön yms paikka, kaikki pitää tehdä itse, asunnon metsästyksestä oleskeluluvan hankkimiseen. Kaupunki olisi aivan uusi, ei mitään suhteita mihinkään enkä puhu edes kieltä. Toisaalta sitä on kasvanut siihen, että kaikki tarjottu työ on vastaanotettava eikä työttömäksi jääminen ja jonkun mahdollisen työpaikan löytyminen ehkä hamassa tulevaisuudessa ole kovin rohkaiseva ajatus. Mutta olisihan se kiva pysyä hetki kotimaassakin.   Olen aina ollut vahva uskoja ajatukseen, että vain tekemättömiä asioita jää katumaan. Tämän kanssa en ole niin varma asiasta.

[quote="Skie" post=50167]Olen aina ollut vahva uskoja ajatukseen, että vain tekemättömiä asioita jää katumaan. Tämän kanssa en ole niin varma asiasta.[/quote]   Tilannettasi tuntematta haluan rohkaista lähtemään, ellei tosiasiat toisin neuvo. Minäkin olen enimmäkseen katunut tekemättä jätettyjä asioita ja toisaalta kokemukset ovat ne, jotka jää jäljelle vaikka kaikki muu menisi ja kokemuksista elämä karttuu, ei niinkään vuosista.

Mun unirytmi on ollut sellainen jo puoli vuotta, että menen nukkumaan myöhään ja herään myöhään. Nyt kun kellojakin siirrettiin, ei nukuta yhtään, joten katson youtubesta curlingia ja juon teetä.

Hehei olen palannut foorumille (ehkä!!) enkä voi [i]ymmärtää[/i] miten tätä ketjua on laiminlyöty. :c   Kello ei ole ihan vielä puoli kahta mutta henkisesti olen jo ihan yökierroksilla joten taidanpa kirjoittaa viestin ja katsoa kuluvatko puuttuvat minuutit siihen!   Eli: Isäni on kylässä enkä voi puuhailla normaaleja yötouhujani kuten tanssia korealaiseen musiikkiin tai maata lattialla tai yhtään mitään muutakaan hauskaa, joten piti kehittää muuta tekemistä ja kappas olen täällä.   Olen myös: ihastunut, korviani myöten, ja kaverini eivät jaksa kuulla ihastuksestani enää sanaakaan. Olen myös mahdollisesti saanut (ystävälliset) pakit.   Minusta on myös kiinnostavaa, miten viestien kirjoittaminen tänne usean vuoden tauon jälkeen on jonkinasteista jatkuvaa kamppailua risingminäni ja nyky/kouluminäni välillä, foorumi-minulla on todella erilainen tapa puhua asioista ja tuntuu että viesteissäni puhun pätkittäin kuten risingpersoonani puhuu ja pätkittäin kuten selittäisin asioita jossain chatissa myöhemmin elämässäni internetsin ulkopuolella tutustumilleni tyypeille. Toisaalta tuntuu tosi hyvältä olla täällä, vaikka kirjoittaisin vain pari viestiä ja palaisin sitten ulkomaailman hämärille maille niin oloni on juuri nyt semmoinen kotiinpalannut.   Kirjoitin avautumisen siitä, että ohhoh kymmenen vuotta risingillä ja isot palat elämästäni ovat kokonaan risingkietoutuneita vähintään parin mutkan kautta, ja sitten en ollutkaan varma mihin ketjuun se sopisi parhaiten. Heitin sen nyt sitten elämä on ihanaa -ketjuun, koska sellaisia fiiliksiä asia kyllä minussa herättää.   Mulla oli kauheasti ajatuksia mistä puhua mutta unohdin ne kaikki kun alkoi unettaa. En tiedä olenko tullut tylsäksi, viisaaksi vai vanhaksi kun tän johdosta harkitsen tosissani nukkumaan käymistä.

Olen elämäni ensimmäistä kertaa Saariselällä yötä, ja osoitan jälleen kerran, että pöytäkoneet ovat paljon parempia netissä roikkumiseen kuin mobiililaitteet. Mobiililaitteen olisin sammuttanut sängystä ainakin kaksi tuntia sitten, mutta niin vain olen täällä hotelliaulassa jo kolme tuntia ollut netissä pöytäkoneella.

Muutettuani takaisin tänne ihmisten ilmoille olen käynyt huvikseni aika usein katsomassa suomalaisten "eturivin" artistien keikkoja paikallisessa yökerhossa. Mikä on ollut tosi kivaa, koska keikat ovat olleet halpoja ja on mukava käydä kuuntelemassa välillä live--musiikkiakin. Tosin ilmeisesti se, että alkaa täti-ikäistyä, aiheuttaa sen etten oikeastaan enää jaksaisi tuota kaljoja selkään kaatavaa nuorisoa. Mutta niin kauan kun ei yksityiskeikasta halua maksaa, täytynee sietää muitakin ihmisiä. :roll:

Olen jonossa adhd-testeihin, tosin onnistuin ilmeisesti juuri välttämään sen sweet spotin, missä toisaalta alettiin uskoa adhd:n voitavan diagnosoida myös aikuisilla, joilla oli lapsena hyvät arvosanat, ja toisaalta ei vielä ollut järkyttävää jonoa kun kaikki pakkautuivat diagnosoitavaksi.   Tähän kellonaikaan hereilläolo kertoo kyllä taas siitä että kaikki ei tässä kropassa ole kuten pitäisi, heräsin siis noin viisi tuntia ennen normaalia heräämisaikaani kirjoittamaan akateemista tekstiä. Tämä kun on ainoa keino minulle kirjoittaa tai lukea keskittyneesti akateemista kamaa. Tai rehellisesti oikeastaan mitään fiktiota lukuunottamatta, mutta akateeminen teksti on tekstilajina ainoa, jota ei voi vaan bullshitata vähän sinnepäin laadun kärsimättä liikaa, siinä missä jotkut opintopäiväkirjat ym menee vaan hajanaisilla muistiinpanoilla ja tajunnanvirralla niin, että lopputuloksesta voi oikeasti saada ihan kivan arvosanan. Jopa kurssien opetusmateriaalit menee kalloon ihan ok kun katsoo luentotallenteet tuplanopeudella mobiilipeliä pelaten – kirjallinen opiskelumateriaali on kyllä aina vähän raskas omaksua.   Anyhoo, oon aina ollut hidas herääjä, mistä on tässä keskittymisasiassa yllättävää hyötyä. Ajatus pysyy asiassa kun aivot eivät ole vielä tarpeeksi virkeitä pomppimaan joka suuntaan, ja kehokaan ei ole tarpeeksi hereillä olemaan levoton. Valitettavasti tässä kellonajassa olen ehtinyt jo herätä niin että jalka vispaa ja ajatus siirtyilee kaikkialle muualle paitsi kirjoittamaani tekstiin, joten ajassa 4.50 lienee tällä kertaa hyvä siirtyä takaisin nukkumaan. Toivottavasti onnistun heräämään joskus seiskalta uudestaan aamukoomassa maksimoidakseni tehokkaan kirjoitusajan.