Hugh Howey: Siilo
Like 2013 - Risingin tietokannassa
Hugh Howeyn Siilo alkoi yksittäisenä novellina, mutta menestyksen myötä tarinoita alkoi tulla lisää ja Siilon maailma laajeta. Jättimenestys johti jatkotarinoiden ja esiosien kanssa perinteiseen kustannussopimukseen ja sen kautta myös Suomen markkinoille. Myyntiennätykset ja tekeillä oleva Ridley Scottin elokuva ovat vain vauhdittaneet kirjan suosiota. Erehtyi joku vertaamaan myynnin perusteella Howeyta Fifty Shades -kirjasarjan kirjoittaneeseen E. L. Jamesiinkin. Howeyn suosiolle on kuitenkin hyvä syy: hän osaa kirjoittaa.
Viimeiset ihmiset elävät maanalaisissa siiloissa piilossa ulkoilman myrkyiltä. Ankarat säännöt ja rajoitukset ohjaavat heidän elämäänsä. Ulos meneminen on tabu, josta ei puhuta, mutta sitten salaisuudet alkavat paljastua, eikä mikään ole sitä miltä vaikuttaa.
Tarina alkaa hitaanlaisesti. Howey luo hyvin elävän kuvan siilosta ja siellä vallitsevasta elämästä. Dialogia ei paljoa ole ja hahmot kertovat itsestään ja maailmastaan. Alun hitaus ei haittaa, sillä maailma on todellakin tutustumisen arvoinen. Se on rikas ja elävä, ja Howey on ajatellut monelta eri näkökannalta, millainen siilo oikeasti olisi.
Sitten tarina ottaa äkillisen pyrähdyksen eteenpäin ja jättää lukijan seuraavaksi kymmeniksi sivuiksi ihmettelemään, mitä oikein tapahtui. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä nopeammaksi tempo muuttuu, kunnes lopussa juonenkäänteitä ja cliffhangereita löytyy jokaisen luvun lopusta ja vauhti on kuin parhaassakin jännitysromaanissa.
Yllättävyys ja salaisuudet ovat kirjan suurimpia anteja. Aina kun lukija luulee saaneensa otteen maailmasta ja tulevista tapahtumista, Howey osoittaa tämän olevan väärässä. Mittasuhteet kasvavat ja panokset kovenevat, tarinassa on todellista etenemisen tuntua. Jos Siiloa ja Howeyta tulisi johonkin verrata, olisivat muissa arvosteluissa esille nostetut George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli lähellä. Nälkäpelin dystopinen maailma, jossa ihmisiä uhrataan ja Martinin eeppiseksi kasvavat mittasuhteet, salaisuudet ja jatkuva vaaranuhka yhdistyvät Siilossa hienoksi lukunautinnoksi. Ei ole mikään ihme, että Hollywood on ominut jo kirjan itselleen.
Tarinan heikoin puoli on valitettavasti juonen tärkeimmän ihmissuhteen luominen, joka tuntuu parhaimmillaankin huteralta. Tämä puute on helppo antaa anteeksi kaiken muun jälkeen. Toisinaan tarina ehkä junnaa hetken paikoillaan, asioita kuvaillaan pitkästi eikä surumielinen asenne muutu miksikään. Kirjan loppu tuntuu etenevän tarpeettoman nopeasti: käynnissä olevat ongelmat selvitetään liiankin nopeasti ja helposti. Loppu tuntuu siltä, että kirjalle nyt on vain saatava loppu.
Siilo on hieno teos: se on kypsä ja jännittävä, sen maailma kiehtova ja mielikuvituksellinen. Kun sen portaita lähtee astumaan alas, ei ulkoilmaan hetkeksi halua palata.