Stephen King: Tohtori Uni
Tammi 2014 - Risingin tietokannassa
Vuonna 1977 julkaistu Hohto on klassikko niin Stephen Kingin kirjana kuin Stanely Kubrcikin elokuvanakin. Klassikot herättävät luonnollisesti paljon keskustelua, ja kuultuaan samat kysymykset kerta toisensa jälkeen King alkoi itsekin miettiä, mitä Hohdon hahmoille tapahtui myöhemmin. Syntyi Tohtori Uni, Kingin sanojen mukaan paluu puhtaisiin kauhukirjoihin, joita ei voi lukea pitämättä kaikkia valoja päällä. Mitään muuta lupausta ei voikaan Hohdon jälkeen antaa, mutta kenties juuri sen takia Tohtori Uni tuntuu pettymykseltä.
Torrancen perheen lapsi, Dan, on kasvanut aikuiseksi 2010-luvulle. Hohto vaivaa häntä yhä muistuttamalla Overlookin kauhuista, ja Dan tekee kaikkensa unohtaakseen tuon ajan lapsuudestaan. Vuosien myötä Dan ajautuu pieneen kylään, jossa hänen mielensä alkaa hiljalleen rauhoittua. Keski-ikäistynyt Dan uskoo selvinneensä pahimmasta, kun pieni tyttö, jonka hohto on paljon vahvempi kuin hänen koskaan oli, ottaa Daniin yhteyttä. Tästä alkaa arastava ystävyys aina siihen asti, kunnes selviää tytön olevan hengenvaarassa: joukko yliluonnollisia haluaa tappaa tytön saadakseen hohdon tämän sisältä.
Kingin omat lupaukset ja kirjan alku antavat suuntaa pelottaville tapahtumille, mutta valitettavasti suuri osa niistä jää lunastamatta. Kirjassa on tuskin lainkaan todella pelottavia kohtauksia, ja jännittävimpiä kohtauksia saa odottaa aivan loppuun asti. Alkupuolisko varsinkin kärsii tapahtumien puutteesta ja tuntuu tyhjäkäynniltä. Kaikki vähemmänkin tärkeä Danin elämässä käydään läpi ja tehdään hyvin selväksi, että myös Dan on täysin tavallinen ihminen. Vain toisinaan hohto muistuttaa läsnäolostaan.
Hohdossa King käsitteli alkoholismia ja sitä, miten se voi repiä miehen kappaleiksi. Tohtori Unessa alkoholismi on jälleen tärkeässä osassa, mutta nyt paljon seesteisemmin. Danilla on kaikki syyt olla koskematta pulloon, mutta huomattuaan sen hillitsevän hänen hohtoaan, kiusaus muuttuu liian suureksi. Kirjassa alkoholismi rajoittuu kuitenkin vain siitä paranemiseen. Dan käy aktiivisesti AA:ssa ja paranee toisten ihmisten tuella; tärkeimmät henkilötkin tulevat AA:n kautta tutuksi.
Sama rauhallisuus on tarttunut myös muuhun kirjaan, varsinkin sen vihollisiin, Tosi Solmun jäseniin. Tosi Solmulla on potentiaalia olla kauhistuttavia: he ovat tavallisia ihmisiä joukossamme, jotka janoavat lasten tuskaa. King ei kuitenkaan onnistu synnyttämään pelkoa kuvaillessaan heitä: vanhalta näyttäviä ihmisiä, jotka pukeutuvat naurettavaan turistikrääsään ja neuleisiin, joissa on eläinkuvioita. Ulosteelta haisevat miehet, joista eräälläkin on puhevika ja nimet kuten Paita ja Peppu, Höyrypää-Steve ja Sotta-Phil, eivät luo järin suurta pelkoa lukijassa. King on ratkennut tekemään hirviöistään liiankin tavallisia, jolloin mystisyys on kadonnut.
Ei ole uusi ilmiö, että King kirjoittaa pitkästi, eikä tämä usein haittaakaan. Hänen toinen uudempi romaaninsa 22.11.63 on huomattavasti pidempi ja sisältää toiminnallisesti pysähtyneitä jaksoja, mutta onnistuu silti olemaan kiinnostava. Tohtori Unessa tämä ei näy. Tapahtumattomuuden aistii liiankin vahvasti; kaikesta halutaan vain kertoa kaikki, vaikkei se olisi järin kiinnostavaa tai tuo tarinaan mitään lisää. Sivut kääntyvät kyllä nopeasti eteenpäin, mutta suurempaa sisältöä niissä ei silti ole, eikä King onnistu kirjoituksellaankaan vakuuttamaan lukijaa.
Tohtori Unella on suurta potentiaalia, mutta valitettavasti se jää turhaksi jatko-osaksi, jota ilmankin olisi pärjätty. Huono kirja se ei ole, mutta Hohdon rinnalla se kalpenee ja pakenee itse varjoihin. Tohtori Uni on keskinkertainen kirja yliluonnollisesta kyvystä, joka mahdollistaa muun muassa toisille puhumisen kaukaakin, ja niistä, jotka haluavat varastaa kyvyn toisia surmaamalla. Alkuperäisteokseen ei ole tuhottoman paljon viittauksia, ja varsinkin elokuvan nähneet voivat hyvin lukea kirjan. Silti suositeltavampaa olisi lukea se oikea ja kauhua kylvävä Hohto.