Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Otava 2015 - Risingin tietokannassa
Tähtimosaiikki on 20-vuotiaan Iida Sammaliston esikoisteos. Kirja on itsenäinen, lähtökohdiltaan hyvin perinteinen nuorille suunnattu fantasiatarina: on ennustus, uhkaava suuri paha, tahtomattaan sankariksi päätyvä sankari ja hänen uskollinen apurinsa.
Lupus kuuluu tähtien kansaan, joka tuntee maan – Ruskan – ihmiset ja olot lähinnä vain tähtimosaiikkiin kirjatuista opetuksista. Eräänä päivänä hän näkee ennustuksen, jonka mukaan suuri paha uhkaa taivasta ja taivuttaa Ruskan ihmiset ikeensä alle. Lupus lähtee etsimään vaeltajaa, kettunsa kanssa kulkevaa Sunaa, joka voisi voittaa pahuuden.
Kirja nostaa esiin teemoja valinnanvapaudesta ja toisaalta vastuusta, joka kulkee valintojen mukana. Kysymyksiä esitetään monelta kantilta. Mitä tehdään oman päätöksen myötä ja mikä taas on tullut ylhäältä määrättynä? Kuinka paljon kohtaloonsa voi vaikuttaa? Tähtimosaiikki on myös tarina pyyteettömästä rakkaudesta ja ystävyydestä, vaikka varsinaista romanssia sivuilla ei nähdäkään.
Tähtimosaiikki on nuortenkirja hyvässä ja pahassa. Kirja on jollakin tapaa hyvin sympaattinen. Se on paikoittain lähes runollinen ja aiheestaan huolimatta perusoptimistinen ja helppolukuinen. Lukijan on mukava seurata matkaa niin vuorille kuin Korppiruhtinaan tornillekin saakka. Väkivallalla ei herkutella, vaikka henkilökaartia ei aina helpolla päästetäkään. Toisaalta kirjan tarina on ennalta-arvattava ja maailma ja henkilökuvaus jäävät varsin mustavalkoisiksi. Paha kuvataan hyvin mustaksi ja hyvä enimmäkseen kirkkaan rohkeaksi, vaikka ratkaisuja lopussa ravistellaankin.
Kirjan kuitenkin lukee ilolla jo ihan miljöö- ja luontokuvauksen takia. Sammalistolla on huima sanavarasto ja herkkyyttä käyttää sitä. Sen luontevuus ilahduttaa kokeneempaakin lukijaa.
”Aamun rauhaa ei rikkonut mikään. Hyttysten parvet häilyivät suonsilmäkkeiden yllä, kurjet astelivat ylväinä mättäillä ja katselivat hiljaisina matkalaisia, kun he kulkivat ohi. Taivas oli posliininsinistä lasia, suon yllä kuiskauksenkeveä usvahuntu. Suna kuunteli hiljaisuutta silmät loistaen. Oliko mitään kauniimpaa kuin kuulas syysaamu suolla?”
Tähtimosaiikki on sujuvaa luettavaa, eikä edes yritä olla täydempi kuin on. Tarina mahtuu vaivattomasti kahteen ja puoleensataan sivuun. Kirjaa voisi siis suositella yläkouluikäiselle nuorelle, jolle kaikki fantasian peruskuvasto ei vielä ole umpituttua, samoin kuin innostukseksi kirjoittajanaluille, jotka kaipaavat jotain lisää luontokuvauksiinsa. Minä jään odottamaan, kirjoittaisiko Sammalisto vielä tulevaisuudessa jotain, joka ottaisi reippaamman irtioton perinteistä. Sanankäyttökyky nuorella kirjailijalla nimittäin on jo hallussa.