Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Tammi 2015 - Risingin tietokannassa
Maailmanloppu ja ihmemaa on ilmestynyt alun perin jo vuonna 1985. Siksi sitä lukiessa olikin jännittävää huomata, miten paljon tunnelma ja teoksen teemat toivat mieleen saman kirjailijan 15 vuotta myöhemmin ilmestyneen teoksen 1Q84. Päähenkilöt muistuttavat kovasti toisiaan: molemmat ovat tunnemaailmaltaan varsin erikoisia, ajattelultaan nyrjähtäneitä ja tietynlaiseen täsmällisyyteen pyrkiviä, etäisiä ja ehkä myös vaikeasti lähestyttäviä.
Toisaalta juuri kertojan kautta myös Murakamin kuvaamaan maailman kummallisuus korostuu. Kertoja on kotonaan romaanin maailmassa silloinkin, kun kaikki äänet katoavat tai tehtäväksi annetaan unien lukeminen yksisarvisten kalloista. Lukija sen sijaan hämmentyy ja hetkittäin turhautuukin, kun Murakamin logiikka tuntuu eksyvän niin kauaksi arjen logiikasta.
Maailmanloppu ja ihmemaa on haastava kirja. Toisaalta se on synkkiäkin sävyjä sisältävä aikuisten satu hiljaisine kaupunkeineen, maailmanloppuineen ja yksisarvisineen – ja saduissa ei tarvitse pysähtyä tivaamaan syitä, vaan maailman voi hyväksyä sellaisenaan silloinkin, kun missään ei tunnu olevan järkeä. Toisaalta romaani on myös monimutkainen ajatusleikki: jos lukija ottaa haasteen vastaan ja pyrkii pääsemään sisään Maailmanlopun ja ihmemaan sisäiseen logiikkaan, se valvottaa myöhään iltaisin ja saa aikaan päänsärkyä ja ärtynyttä jupinaa. Ja kaiken jälkeenkin tuntuu siltä, että paljon jäi ymmärtämättä.
Maailmanloppu ja ihmemaa vaatii keskittymistä. Sitä ei ole helppo lukea paloissa tai jättää viikkokausiksi lojumaan yöpöydälle. Parhaiten romaani toimii silloin, kun sen kaksi eri maailmaa (nimessä mainitut maailmanloppu ja ihmemaa) pääsevät limittymään toisiinsa ja kertomus saa avautua hiljalleen lukemisen myötä. Taukojen aikana ote maailmasta ja päähenkilöstä saattaa kirvota, eikä vauhtiin ole helppo päästä uudelleen.
Maailmanloppu ja ihmemaa on kunnianhimoisempi ja haastavampi kuin monet Murakamin teoksista. Toisaalta se myös palkitsee lukijansa herkullisilla oivalluksilla, hitaasti täyteen loistoon puhkeavalla tarinallaan ja kutkuttavilla ajatusleikeillä. Se on erinomainen lukukokemus – mutta siihen ei välttämättä kannata tarttua silloin, jos lukemiselle ei ole aikaa kymmentä minuuttia pidempään kerrallaan.