Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat
Gummerus 2016 - Risingin tietokannassa
Hannu Rajaniemen tinkimätön, mutta epätasainen novellikokoelma pursuaa mielikuvituksellisia ideoita. ”Kun olin jumala”, aloittaa ”Deus ex Hominen” -kertoja tarinansa ja samalla Hannu Rajaniemen ensimmäisen novellikokoelman. Näkymättömien planeetoiden maailmassa jumaluus on arkinen olotila. Villejä ja haastavia transhumanistisia visioita voinee pitää jo Rajaniemen tavaramerkkinä. Säieteoriasta tohtoriksi väitellyt Rajaniemi on päivätyönään työskennellyt erilaisissa futuristisissa ajatushautomoissa. Haastatteluissa hän on kertonut työnsä inspiroivan fiktiotaan ja päinvastoin.
Rajaniemi fabuloi mielellään kauas tulevaisuuteen, antroposeenin ja teknologisen singulariteetin tuolle puolen, samaan tapaan kuin esimerkiksi Peter Watts tai Charles Stross. Kokoelmaan mahtuu myös kansanmytologiasta ammentavia tarinoita sekä maagista realismia, jotka toimivat hyvinä hengähdystaukoina teknovyörytyksestä. Monipuolisuus johtuu kokoelman kattavuudesta, Näkymättömät planeetat kokoaa yhteen kaikki Rajaniemen novellit vuosilta 2005-2014.
Läpimurtoromaanistaan Kvanttivarkaasta alkaen Rajaniemi on kirjoittanut teoksensa suoraan englanniksi, scifimarkkinoiden perinteisellä valtakielellä. Näkymättömien planeetoidenkin novelleista vain kaksi on alun perin suomeksi kirjoitettuja. Viimeiset 10 vuotta ulkomailla asunut Rajaniemi on jo siinä määrin kansainvälistynyt, että käyttää kääntäjiä. Alkuteoksen kieli on melko yksioikoista, mutta Sarianna Silvonen on ripotellut käännökseensä rohkeammin sivulauseita.
Kokoelman futuristisemmille novelleille on tyypillistä äärimmäinen kielellistäminen. Rajaniemi vyöryttää itsekeksimiään termejä ja uudissanoja sellaista vauhtia, että lukijan on hankala löytää niille mitään viittauskohdetta kieliopin ulkopuolelta. Välillä lukemista ohjataan intertekstien avulla allegoriseen suuntaan, mutta useammin yllytään täyteen surrealismiin. Toki tekstit toimivat tällöinkin jonkinlaisina ylikasvaneina proosarunoina, mutta väsyttäväksi kahlaaminen välillä käy.
Enkelit, jumalat ja muu uskonnollinen kuvasto toistuvat monissa tarinoissa, uudelleenmääriteltyinä. Vertauskuvallisuus ja konkretia menevät iloisesti sekaisin. Tulevaisuudessa jumaluus on negatiivinen määre. Kun jo vauvat tietävät kaiken, seurauksena on äärimmäisen itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia hirviöitä, jotka loisivat ikuisesti äitinsä vatsassa. Ruumillisuus, syntymä ja oleminen ovat tuskaisia tiloja, joista tulevaisuuden transhumanistit pyrkivät vapautumaan. Rajaniemi kuvaa jälkimodernia maailmaa, jossa luonto ja luonnollisuus näkyvät enää kielikuvissa: ”Kaupunki oli metallin ja betonin metsä, joka hengitti ja humisi.”
Parhaimmillaan Rajaniemi on silloin, kun hän malttaa rauhoittua vähän. Rakastunut Pariisi on sympaattinen rakkaustarina kaiken teräksen ja digitaalisen kuoleman keskellä. Novellissa Pariisi rakastuu turistiin ja suhteen kehittymistä kuvataan tunteikkaan impressionistisesti. Shibuya no love kuvaa äärimmilleen vietyä Tinder-sovellusta, lovegetya, jonka avulla kaikki ihmissuhteet hoituvat minuuteissa. Sovellus luo yhdellä napinpainalluksella muistot vuosien mittaisesta ihmissuhteesta. Johanna Sinisaloa muistuttavat Kalevalaan pohjaavat realistisemmat novellit eivät toimi yhtä hyvin. Ilman futuristista kuorrutusta henkilöhahmojen köykäisyys nousee esiin.
Nimiosio Näkymättömät planeetat on Rajaniemen kunnianosoitus Italo Calvinolle. Olemattomien kaupunkien sijaan listataan olemattomia planeettoja. Kirjaplaneettaa kuvataan esimerkiksi näin: ”Jokainen esine Seshatissa kirjoittaa, suoltaa loputtomia järjettömiä tarinoita siitä, millaista on olla lehmä, pilleripurkki tai viinipullo.” Rajaniemen tulevaisuudenkuva on pessimistinen ja nihilistinen, mutta sanoille hän tuntuu antavan varauksettoman arvon. Elegia nuorelle hirvelle -novellissa runous on niin voimakasta, että se toimii valuuttana.
Kokoelman lopussa on Käyttämättömiä huomisia ja muita tarinoita -osio, joka koostuu alun perin Twitterissä julkaistusta mikrofiktiosta. 140 merkin mittaiset tarinat pohjaavat usein sanaleikkeihin, kuten ”ilmapallomies on täynnä itseään”. Twitter-virtaan suunnitellut, pinnalliset tarinat eivät painettuna toimi erityisen hyvin. Kiinnostavampi kuriositeetti on Lumikki on kuollut, joka on koostettu ergodisen kirjallisuuden keinoin eli lukijan valintoihin pohjaten. Edinburghissa järjestetyssä tapahtumassa lukijoiden päähän kytkettiin anturit ja tarina eteni erilaisia polkuja lukijan tunnereaktiosta riippuen. Tähän kokoelmaan painettu versio koostuu poluista, jotka ihmiset useimmiten valitsivat. Itse tarina on melko sekava, mutta performanssina kiinnostava.
Näkymättömät planeetat on hengästyttävä kokoelma, joka ei anna lukijalleen armoa. Jos robottimuurahaiset sattuvat kiinnostamaan Rajaniemeä enemmän kuin koherentit henkilöhahmot, hän kirjoittaa robottimuurahaisista. Kääpiökuningattaren katedraali kuvaa virtuaalimaailmaa, jossa kaikki asiat mitataan pisteillä ja koulu käydään pelinä. Eräs pelimaailman henkilön tiuskaisu toiselle on kuin Rajaniemen ohjelmanjulistus: ”Että sinä mieluummin vietät aikaasi todellisten ihmisten kanssa ja teet todellisia asioita? Painu nyt vittuun.”