Stephen Baxter & Terry Pratchett: Pitkä utopia
Karisto 2016 - Risingin tietokannassa
Edesmenneen Terry Pratchettin ideoima ja yhteistyössä Stephen Baxterin kanssa kirjoitettu Pitkä maa -sarja on edennyt suomennoksissa jo toiseksi viimeiseen osaan. Suomentajana toimii edelleen Pratchettin tasaisen varmaksi hovikääntäjäksi vakiintunut Mika Kivimäki ja julkaisijana Karisto. Tätä pitkäjänteistä työtä Pratchettin saattamiseksi suomen kielelle voi pitää jo kulttuuritekona, erityisesti aikana jona kustantamot tiputtelevat tuottamatonta kirjallisuutta armotta pois listoiltaan.
Pitkä maa ei toki missään vaiheessa ole ollut Kiekkomaailman veroista ylivertaista verbaalista ilotulitusta ja tuhlailevaa ideajuhlaa, mutta ei tällaista perinnetietoista scifiäkään liikaa käännetä. Stephen Baxter ja Terry Pratchett ovat molemmat pitkän linjan kirjailijoita, mikä näkyy suvereenina varmuutena. Vaikka sarja paikoin kärsiikin luonnosmaisuudesta ja levottomasti loikkivasta kerronnasta, peruspilarit ovat vahvasti pystyssä. Juttu soljuu eteenpäin luontevasti eikä töksähdä kömpelöihin lauserakenteisiin tai toisteiseen kieleen. Taidokkuus välittyy myös suomeksi, mistä kunnia kuuluu kääntäjä Kivimäelle, joka ei taaskaan ole tyytynyt niihin helpoimpiin lyhyen lauseen käännösratkaisuihin.
Jos sarja ei ole ennestään tuttu, ei tutustumista kannata aloittaa sinänsä mainiosta neljännestä osasta. Varsinkin peruspremissit huolellisesti esittelevän ensimmäisen osan tuntemus on välttämätöntä. Pitkän utopia myös viittailee keskuskaksikko Joshuan ja Lobsangin aiempiin vaiheisiin. Kertauksena mainittakoon, että sarjan universumi pohjautuu rinnakkaistodellisuuksille, joissa asiat ovat kehittyneet enemmän tai vähemmän hienovaraisin tavoin eri suuntiin. Matkustaminen todellisuuksien välillä on vaivatonta, mutta raudan kuljettaminen todellisuudesta toiseen ei onnistu.
Sarjan viehätys siis rakentuu enemmän 90-luvulla Star Trekin vanavedessä jyllänneen Alien of the Week -tyyppisen pulp-perinteen varaan kuin 2010-lukulaiselle humanistisemmalle perinteelle. Brittiläistä scifiä pidetään yleensä stereotyyppisesti amerikkalaista serkkuaan hienovaraisempana, mutta Pratchett ja Baxter ovat hyvä esimerkki päinvastaisesta. John Scalzin kaltaisista Heinlein-revivalisteista pitävät seikkailuscifin ystävät löytävät paljon innostumisen aiheita.
Sarjan toinen ja kolmas osa jatkoivat pitkälti ensimmäisen osan linjoilla; teokset olivat kuin turbokiihdytettyjä Tähtivaeltajan scifi-idiksiä. Miltei hengästyttävään tahtiin viljellyt ideat viskasivat juonen kaltaiset pikkuseikat kepeästi sivuosaan. Kolmannessa osassa saavutettiin vääjäämätön ja ehkä myös ennalta arvattava lakipiste. Jos Maalla on rinnakkaisversioita, toki niitä on oltava myös scifimaisemista ryöstöviljellyimmällä, Marsilla. Kaiken seikkailun keskellä sarjassa on käsitelty myös yhteiskuntakriittisempiä ja synkempiä aiheita, mikä korostuu myös neljännessä osassa, vaikka uutta maailmaa ja alienlajiakin on taas tarjolla.
Pitkässä utopiassa Pratchettin pöytälaatikko on kuitenkin alkanut selvästi ehtyä vuosien varrella kertyneistä paineista kirjoittaa täydellinen 1950-lukulainen scifieepos, mikä näkyy verkkaisempana tahtina ja episodimaisuuden vähentymisenä. Maailmanrakennuksen ystävät eivät saa vatsaansa tällä kertaa aivan kipeäksi, mikä on myös hyvä asia. Tutkimusmatkaajan innolla maalailtujen kuvausten jäädessä vähemmälle teoksen draamallinen puoli pääsee paremmin esille.
Pitkä utopia osuu edelleen hyvin älylliseen hermoon, mutta myös koskettaa edeltäjiään enemmän. Kaikkien hyvien sarjojen tapaan Joshuan hahmo on muuttunut osa osalta vivahteikkaammaksi. Pitkässä utopiassa myös suljetaan ympyrää ja saadaan lisätietoa Joshuan menneisyydestä. Tässä asialla lienee ollut lähinnä Pratchett, joka pääsee kanavoimaan Viemärin valtiaassa nähtyä ja Kiekkomaailma-kirjoissa fantasiaksi naamioitua mestarillisuuttaan historiallisen romaanin taitajana. Edeltäjiään napakamman juonen ohella Pitkän utopian parasta antia onkin rivien välistä huokuva tekemisen ja luomisen riemu, mitä on harvinaista löytää neljänteen osaan ehtineistä kirjasarjoista.
Pitkä utopia on edeltäjiään juonivetoisempi kokonaisuus ja eräänlainen palkinto sarjaa seuranneille. Nimensä mukaisesti se myös lupaa valoisaa tulevaisuutta viidettä osaa odottaville. Vähemmän fanaattisille pulphenkisen maailmanrakennusnörtteilyn ystäville se tuli ehkä osan liian myöhään, mutta niille joiden ote alkoi herpaantua vasta kolmannessa osassa, Pitkä utopia on kuin mittatilaustyö ja oiva tilaisuus löytää Pitkän maan taika uudelleen.