Otava 2017 - Risingin tietokannassa
Elokuvaohjaajana paremmin tunnetun Chris Weitzin nuortendystopia Kaaoksen päivät aloittaa The Young World -trilogian, joka muistuttaa paljon vuosituhannen vaihteen nuortensarjaa Klaani (The Tribe). Sillä on myös muutamia yhtymäkohtia The Walking Deadiin ja K. K. Alongin kirjoittamaan kotimaiseen post-apokalyptiseen Kevätuhrit-sarjaan. Tosin siinä missä Alongin toinen teos Ansassa epäonnistuu, Weitzin tarinankerronta, juonenkuljetus, eriääniset hahmot ja yksityiskohtainen miljöön rakentelu onnistuu erittäin hyvin.
Kuten vertauskohteista voi jo päätellä, kertoo Kaaoksen päivät tämän hetken maailmasta sillä erotuksella, että kaikki aikuiset ovat kuolleet selittämättömästi kaksi vuotta aiemmin. Lisäksi myös pikkulapset ovat kuolleet ja jäljellä on vain hormoniensa suojelemia teinejä. Kaikki nuoret ovat kuitenkin taudinkantajia ja he kuolevat heti kun elimistöltään aikuistuvat, 18 ikävuoden paikkeilla.
Miljöönä on New York. Tapahtumia seurataan vuorotellen kahden nuoren, Jeffersonin ja Donnan näkökulmista. Weitz on onnistunut erinomaisesti luomaan kaksi toisistaan selvästi eroavaa, uskottavaa ääntä, minkä lisäksi erilaiset fontit kertovat, kumpi kertoja on kyseessä. Ja varsinkin Donnan kielenkäyttö on hyvin värikästä ja ironista, mikä tekee hahmosta hyvin mielenkiintoisen ja moniulotteisen.
Weitz on luonut nuorillensa kiinnostavan yhteiskuntarakenteen. Jeffersonin veli on Washington Square Parkin heimon johtaja, joka täyttää teoksen alkusivuilla 18 ja kuolee. Jefferson perii generalissimon tittelin ja ryhmän aivojen, Brainboxin ehdotuksesta kokoaa ryhmän, jonka tarkoituksena on hakea isosta kirjastosta tutkimusraportti, joka saattaa selittää, miksi kaikki muut ovat kuolleet. Matkan aikana kohdataan muita selviytyjäryhmiä, joista osa on vihamielisiä, osa hieman vinksahtaneita ja loput vain hukassa.
Kerronta on hyvin elokuvamaista ja se sopii tämäntyyppiseen kirjallisuuteen hyvin. Huomaa, että Weitz on käyttänyt ohjaajan uralla kerryttämiään taitoja. Weitz on panostanut teoksen yksityiskohtaisuuteen, sillä esimerkiksi jokainen ase on nimetty täsmällisesti ja New Yorkin kuuluisien maamerkkien, museoiden ja puistojen kuvaus tuntuu niin tarkalta, että teosta voisi paikoin käyttää karttana.
Nuorten asenne maailmanloppuun on ihastuttavan ironinen ja tekstissä vilisee paljon kirjallisia ja populaarikulttuurisia viittauksia Mad Maxista Taruun sormusten herrasta ja Twilightista Resident Eviliin. Donna muotoilee asian ytimekkäästi: ”Tämä on niinku Kärpästen herra meets Nälkäpeli.” Dystopiabuumin hiljentyessä nähtäväksi jää, suomennetaanko sarjan kahta seuraavaa osaa The New order (2015) ja The Revival (2016). Outi Järvinen on ainakin tehnyt hyvää työtä käännöksessä.