Bo Carpelan

Bo Carpelan (1926–2011) oli Suomen tunnetuimpia ruotsinkielisiä nykykirjailijoita.

Carpelan väitteli tohtoriksi 1960 kirjallisuudentutkimuksesta. Hän toimi muun muassa Hufvudstadsbladetin kirjallisuusarvostelijana vuosina 1949–1964, apulaiskirjastojohtajana Helsingin kaupunginkirjastossa 1964–80 ja hoiti taiteilijaprofessuuria 1980–93. Hän toimi myös kääntäjänä ja ruotsinsi suomalaisten kirjailijoiden, muun muassa Paavo Haavikon, Helena Anhavan ja Antti Hyryn tuotantoa. Kirjailijauransa hän aloitti vuonna 1946 runoilijana. Hänen ensimmäinen romaaninsa Myöhäiset äänet ilmestyi vuonna 1971.

Kansainvälistä mainetta Carpelan saavutti romaani- ja novellikirjailijana, runoilijansa sekä korkeatasoisten lasten- ja nuortenromaanien kirjoittajana. Carpelanin runouden tunnuspiirteiksi on mainittu etäisyys, hiljaisuus, kirkkaus ja tiiviiden tunnelmien välähdyksenomaisuus.

Bo Carpelan sai useita huomattavia palkintoja, muun muassa kirjallisuuden valtionpalkinnon (1967, 1972, 1987 ja 1989), Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977, Ruotsin akatemian pohjoismaisen palkinnon 1997 ja ruotsalaisen Pilot-palkinnon 1998. Finlandia-palkinnon hän sai kahdesti, vuonna 1993 teoksesta Alkutuuli ja vuonna 2005 teoksesta Kesän varjot.

Bo Carpelan harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta.

”Ihmiselle joka ei mitään tiedä ovat vuoret vain vuoria, vesi vain vettä ja puut vain puita. Mutta kun hän on opiskellut ja vähän oppinut, eivät vuoret enää ole vuoria, vesi enää vettä, puut eivät enää puita. Mutta kun hän on täysin ymmärtänyt, ovat vuoret jälleen vuoria, vesi jälleen vettä ja puut jälleen puita.” – Bo Carpelan