Susanna Clarke (s. 1959) on englantilainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa, menestysteos Jonathan Strange & herra Norrell ilmestyi 2004.
Clarke syntyi Nottinghamissa perheen vanhimpana lapsena. Hänen isänsä oli metodistipappi ja isän toimen vuoksi Clarke vietti lapsuutensa lukuisissa kaupungeissa ympäri Englantia ja Skotlantia. Kotimaisemakseen hän valitsi köyhän ja käytännöllisen pohjoisen. Lähdettyään opiskelemaan hän havaitsi, että etelässä ihmiset saattavat omistaa enemmän kuin yhden parin kenkiä. Lapsena Clarke nautti Arthur Conan Doylen, Charles Dickensin ja Jane Austenin kirjoista. Hän luki myös Rosemary Sutcliffin historiallisia romaaneja sekä Ursula K. Le Guinin ja Alan Garnerin fantasiakirjoja. Hänen toiveammatikseen tuli kirjailija.
Clarke opiskeli St Hilda’s Collegessa Oxfordissa filosofiaa, politiikan tutkimusta ja taloutta. Valmistumisensa jälkeen Clarke työskenteli kahdeksan vuotta kustantamossa. Vuonna 1990 hän päätti lähteä ulkomaille. Clarke opetti englantia kaksi vuotta Italian Torinossa ja Espanjan Bilbaossa. Vuonna 1993 hän palasi Englantiin. Hän alkoi työskennnellä keittokirjojen kustannustoimittajana Simon & Schuster -kustantamossa Cambridgessa.
Clarke alkoi työstää Jonathan Strange & herra Norrellia vuonna 1993. Hän halusi kokeilla taikuudesta ja fantasiasta kirjoittamista saatuaan innoituksen näkemästään unesta ja J. R. R. Tolkienin teoksesta Taru sormusten herrasta. Yli 800-sivuisen kirjan kirjoittaminen vei yli kymmenen vuotta, koska Clarken piti tutkia pikkutarkasti 1800-luvun Lontoon historiaa. Kahden maagikon elämästä kertova teos sijoittuu vaihtoehtohistoriaan Napoleonin sotien aikaan. Kirja on kirjoitettu pastissina Austenin ja Dickensin tyyleistä.
Kaksi kustantamoa hylkäsi Clarken käsikirjoituksen epäkaupallisena, kunnes Bloomsbury osti sen. Kustantamo maksoi ennakkoa miljoona puntaa ja painoi ensipainosta 250 000 kappaletta Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa. Kirjan käännösoikeudet myytiin 30 maahan ja sitä on myyty neljä miljoonaa kappaletta. Teos sai Hugo-, World Fantasy-, Locus- ja Mythopoeic-palkinnot.
Clarke asuu yhdessä miehensä, kirjailija Colin Greenlandin kanssa Derbyshiressä. Kirjojen keskellä kasvanut ja asunut Clarke kertoo saavansa ahdistuskohtauksen kirjattomassa huoneessa. ”Jokainen kirja on ovi johonkin muuhun paikkaan”, Clarke sanoo.
Lähteitä
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2. Toimittaneet Jukka Halme, Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2009.