Jari Tammi
Kirjailija ja kustantaja Jari Tammi on syntynyt 1962 Turussa. Tammi tunnetaan 1990-luvulla vaikuttaneen Pikku-idiksen kustantajana, muun muassa Bret Easton Ellisin Amerikan Psykon ensimmäisenä Suomen-kustantajana. Tammi asui Britanniassa vuosina 1996–2002. Hän harrastaa muun muassa sanakirjoja, grafiikkaa, elokuvia, yleisurheilua ja jalkapalloa. Hän on neljän lapsen isä.
Tammi on äidin puolelta vepsäläinen. Ensimmäisen romaanikäsikirjoituksensa hän teki 11-vuotiaana. Hänen pääteoksensa on itämerensuomalaiseen tarustoon perustuva Kalevan solki (2002). Romaani on Kalevalan uudelleentulkinta, esihistoriallinen veijariromaani ja fantasiateos, joka sijoittuu vuoteen 801 Varsinais- ja Vakka-Suomeen kuningas Väinämöisen, seppä Ilmarisen ja kumppaneiden aikaan.