Alkuteos ilmestynyt 1959. Suomentanut Marjatta Kapari.
1. painos: Tammi, 1979. Keltainen kirjasto 153. Sidottu, kansipaperi.
3. painos: Tammi, 1982. Kurki-kirja. Nidottu.
Hugo-palkintoehdokas 1960. Valittu Tähtivaeltaja-lehden 1900-luvun tieteiskirjallisuuden Top 50 -listalle 2000.
Malachi Constant, rikkain amerikkalainen, ylellisyyteen ja irstailuihin kyllästynyt, pystyi kiinnostumaan enää huumehallusinaatioista, kun kohtalonpyörre tarttui häneen ja lennätti hänet avaruuteen. Ensimmäinen pysähdyspaikka on Mars, missä Malachille toimitetaan muistinpuhdistus, asennetaan antenni kalloon ja hänestä koulutetaan kuuliainen Marsin armeijan sotilas. Hän osallistuu Marsin hyökkäyssotaan maata vastaan, viettää vuosia Merkuriuksen luolissa, palaa Maahan missä esiintyy uuden uskonnon symbolihahmona ja saapuu lopulta Titaniin, Saturnuksen kuuhun, mukanaan vaimo ja poika. Kaikissa näissä vaiheissaan Malachi ei aina muista edes nimeään, mutta ankarasti hän ajoittain yrittää miettiä kuka häntä oikein käyttää ja mihin.
Winston Niles Rumford puolestaan on sukeltanut kronosynklastiseen suppiloon sillä seurauksella, ettei ole enää aikaan ja paikkaan sidottu olento, vaan aaltoliikettä. Hän materiaalistuu ajoittain milloin milläkin planeetalla ja ohjailee avarilta näköalapaikoiltaan Maan tapahtumia, joissa hän on varannut eräälle Malachi Constantille keskeisen osan. Hän haluaa opettaa ihmisille muun muassa, että sattuma ei ole Jumalan johdatusta. Kaiken aikaa häntä vaivaa kuitenkin epäilys, että joku käyttää häntä johonkin.
Saturnuksen kuussa Titanissa odottaa etäisestä galaksista, Tralfamadore-planeetalta saapunut sanansaattaja nimeltä Salo varaosaa rikkoutuneeseen avaruusalukseensa. Salo on kone kuten kaikki tralfamadorelaiset, mutta oli aika jolloin Tralfamadoressa oli olentoja jotka olivat kaikkea muuta kuin konemaisia. Taru kertoo: ”Nämä olennot viettivät enimmän aikansa koettamalla saada selville, mikä tarkoitus heillä oli. Ja joka kerran kun he keksivät, mikä näytti olevan heidän tarkoituksensa, tuo tarkoitus tuntui niin mitättömältä että olentoja inhotti ja hävetti. Ja jotta olentojen ei tarvitsisi palvella niin mitätöntä tarkoitusta, he valmistivat koneen palvelemaan sitä.” Näin tralfamadorelaiset olivat lopulta kaikki koneita. Salo saa Titaniin maanmiehiltään väliaikaviestejä, jotka on kirjoitettu Maan pintaan: ”Varaosa tulossa pikavauhtia”, ilmoittavat esimerkiksi Stonehengen kivenjärkäleet tralfamadoren kielellä. Lopulta varaosa saapuu Malachin pojan taskussa. Onko tuo pojan taikakalunaan vaalima metallinpala koko Maan historian huipentuma? Entä mitä salaperäistä sanomaa Salo kuljettaa halki avaruuden? Ja pääseekö hän ylimalkaan jatkamaan matkaansa, kun inhimillinen kiintymys pakahduttaa hänen rintaansa niin, että hän toimii koko koneen luontoansa vastaan?
Titanin seireenit, yksi tieteiskirjallisuuden klassikoista, ilmestyi 1959. Johdannossa kirjan sanotaan olevan tosikertomus siltä painajaisajalta, jolloin ihmiskunta ei vielä ollut löytänyt elämän tarkoitusta sisimmästään. Pohtiessaan avaruuden mielikuvituksellisissa maisemissa seikkaillen ihmisen osaa universumissa Vonnegut päästää, totta kai, myös huumorinsa valloilleen.
