Kannen suunnittelija Kaisu Sandberg. Sidottu.

"Olkoot heidän sydämensä kyltymättömät."

Vangitsevan tarinankertojan hartaasti odotettu uutuusromaani kuohuu jäisenä kuin pohjoinen valtameri. Merentakainen on hengästyttävä fantasiaromaani löytöretkistä, lepattavasta rakkaudesta ja ihmislajista, jolle runsainkaan yltäkylläisyys ei ole tarpeeksi.

Thalesin valtio kukoistaa valtaapitävien sukujen myyttisten lumovoimien ansiosta. Tutkijoiden Killan nuori kartografi Marissa Nereida on onnistunut siinä, mihin kukaan muu ei ole pystynyt: selvittämään merireitin Glasiran tarunhohtoiselle mantereelle, jonka kerrotaan olevan lumon alkulähde. Kaiken menettänyt Jash Varon pestautuu pohjoiseen suuntaavan retkikunnan miehistöön ja hautoo kostoa.

Merimieshautojen hyytävässä vedessä kokeneitakin merenkävijöitä vaanivat nirahlit.

Kotimaisen fantasian kärkinimiin kuuluva Elina Pitkäkangas punoo tarinansa niin eläväksi, että ympärillä vellovan meren voi miltei haistaa.

Elina Pitkäkangas on palkittu nokialainen kirjailija. Pitkäkankaan edellinen romaaniduologia Sang villitsi suomalaisen kirjagramin ja vakiinnutti hänen asemansa kotimaisen YA-kirjallisuuden eturivissä.

Tulossa
6.5.2027 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Odotusten jakauma

Näin lukijoiden odotukset jakautuvat asteikolla 1–10.

100
92
80
71
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Älä missaa tämän kirjan julkaisua

Lisää kirja Lukulistallesi (To Read) tai Toivelistallesi (Wishlist), niin saat automaattisesti ilmoituksen, kun kirja julkaistaan.