Kirjasta
National Book Award 1969.
Romaani muodostaa pimeän odysseian pitkin sodanaikaisen ja -jälkeisen Euroopan raadeltuja seutuja. Kuvaus on näennäisesti irrallaan paikallisista ja ajallisista kiinnekohdista, se rakentuu erillisistä episodeista. Minämuodossa kirjoitetun teoksen kertoja kuvaa lyhyinä tarinoina elämänsä tapauksia, joissa tekijöinä on milloin raaka väkivalta, paljas sukupuolinen himo, perversiot, sadismi, irtonainen järjettömyys ja kauhu. Kirjaa lukee ensin yllättyneenä ja hämmentyneenä: Kosinskin kuvaustapa on yhtä säälimättömän realistista kuin jossakin Hieronymus Boschin helvettiä esittävässä taulussa tai Goyan etsauksessa sodan kauhuista. Kaikki »Askelien» järkyttävätkin episodit kartoittavat kertojan menneisyyttä, josta sukeltaa esiin monenlainen ahne ja kahleistaan irtautuva väkivaltaisuus. Eksistentialistisessa, ehdottomassa ahdistuksessaan teos tuo mieleen vaikkapa Sartren »Muurin» tai jotkut Kafkan teokset. Mutta omassa infernaalisessa voimassaan ja pakonomaisuudessaan kirja samanaikaisesti vakuuttaa ja hämmentää lukijan: Kosinskin ääni on vuosisatamme kauhujen ja tuskien täyttämän Euroopan autenttinen uusi ääni.
