Koikkalainen kaukaa

Arto Paasilinna

7.0 / 10
12 arvosanaa

Sidottu, kansipaperi.

Taivaalla jymisee ja välähtelee. Sallan Naruskan tunturikurun korpikuuset pöllyävät, kun rotkoon laskeutuu tuikeana talvi-iltana avaruusalus. Kylän koirat päästävät hirmuisen äläkän. Mutta vain ekoviljelijä Taisto Hallikainen näkee, mitä tapahtuu, muut kyläläiset tuijottavat Ritari Ässää televisiosta.

Rotkon pimeimmästä kolkasta Hallikainen löytää oudon, kolhiintuneen aluksen ja päättää tehdä sen asukkeihin tuttavuutta, tuli mitä tuli.

Hallikainen kohtaa koko lailla ihmisiä muistuttavan yksinäisen matkustajan, jolla on niin kummallinen nimi, että Hallikaisesta on parempi ristiä hänet Koikkalaiseksi. Koikkalainen on tullut keräilemään hyödykkeitä, eläimiä ja kasveja, joista olisi apua hänen karulle kotiplaneetalleen.

Niinpä herrat lähtevät kohti Helsinkiä toteuttamaan Koikkalaisen toiveita.

Julkaistu
1987 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Keppo
    lisäsi kirjan omistettuihin