Simon matkat Peilikaupunkiin
Sidottu.
Tiina Kailan jännittävän ja runollisen saturomaanin päähenkilö on Simo, joka vietti kesää isänsä, äitinsä ja Lauri-veljen kanssa pienenellä saarella valkoisessa kalastajamökissä.
Kun kesä kukki kauneimmillaan, meri välkkyi ja kalliot hohtivat kuumina Simo tapasi niityn mansikkapaikalla pikisilmäisen heinätukkaisen olennon. Samana päivänä hän myös ensimmäisen kerran löysi tien ihmeelliseen Peilikaupunkiin, jossa hän koki kesän huimimman seikkailun.
Tiina Kaila
Tiina Krohn (entiseltä nimeltään Tiina Kaila, s. 1951) on helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut runokokoelmia, romaaneja, satukirjoja ja kansansatujen uudelleensovituksia. Krohn on opiskellut Helsingin yliopistossa kirjallisuutta ja filosofiaa ja ollut töissä mainostoimistoissa. Vapaana kirjailijana hän on ollut vuodesta 1982. Krohnin ensimmäinen aikuisten romaani Bruno (1990) oli Finlandia-ehdokkaana.