Väinämöinen, vanhana syntynyt: Romaani Kalevalasta

Petteri Hakkarainen

6.3 / 10
3 arvosanaa

Sidottu, kansipaperi.

Aiemmin mm. pakinoitsijana kunnostautunut Petteri Hakkarainen (s. 1967) on tehnyt miehen työn: hän on lukenut Kalevalan syvääkin syvemmältä ja kirjoittanut sen huikaisevat tarinat nykykieliseksi, humoristiseksi ja mukaansa tempaavaksi kokonaisuudeksi. Heksametripoljenta on vaihtunut sujuvaksi proosakerronnaksi, jonka intensiteetti ei katoa hetkeksikään.

Alkuperäisen Kalevalan kauniit runot eivät monellekaan aukene ensi lukemalla, kaikille eivät vielä toisellakaan. Ja vaikka kansalliseepos sykähdyttäisi sellaisenaankin, tuo Väinämöinen, vanhana syntynyt sen seikkailuihin uudenlaista ulottuvuutta. Moneen tarinaan sisältyy tiukallakin analysoinnilla vaikeasti havaittavaa huumoria, jonka Hakkarainen valloittavan avoimella tyylillään tuo teoksessaan esiin.

Romaanin huumori ei millään tavalla häpäise alkuteosta, vaan tämä nauttii ilmiselvästi kirjailijan kunnioitusta. Teoksen ansioksi on katsottava myös se, että aiempaa useammat saavat mahdollisuuden oivaltaa millainen mehevien tarinoiden aarrearkku Kalevala oikeastaan onkaan.

Kirja-arvosteluja:

”Petteri Hakkarainen on kirjoittanut suorastaan erinomaisen romaanin Kalevalasta, Väinämöinen, vanhana syntynyt. Kyseessä on Kalevala transponoituna suorasanaiseksi nykykieleksi. Kyseessä ei todellakaan ole mikään käännös selkokielelle, vaan erittäin elävä ja nokkela nykykielinen esitys muinaistaruista. Ei sanoja sanojen vuoksi, vaan erinomaisen ymmärtävä parafraasi, pilailematon, mutta hulvattoman hauska... Mainiota, kerrassaan mainiota.” – Jarmo Tuominen, Valkeakosken Sanomat

Julkaistu
2004 (Johnny Kniga)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Truuners95
    kirjoitti kirja-arvion
  2. Truuners95
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  3. Jussi
    muokkasi kirjan tietoja
  4. sterle
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  5. Iivari
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. Thialfi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  7. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. von cairus
    lisäsi kirjan omistettuihin