Kaiken keskellä yksin
Alkuteos ilmestynyt 1995. Suomentanut Tarmo Haarala.
1. painos: Book Studio, 1997. Kannen kuva: Marko Tiainen. Sidottu.
2. painos: Book Studio, 1999. Eri kansikuva. Nidottu.
Kaltevalle pinnalle ajautuneen yksinhuoltajaäidin ja kovapintaisten, alati vaihtuvien miesten armoilla lapsuutensa elänyt psykologian opiskelija Chyna Shephard joutuu opiskelijatoverinsa luona vieraillessaan mukaan epätoivoiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta.
Karu lapsuus on koulinut Chynasta vahvan, itsenäisen nuoren naisen, joka on tottunut pitämään huolta itsestään. Riittääkö sekään, kun vastassa on ihmispeto, tunteeton paholainen joka on jo surmannut kaikki muut talossa olijat ja vaanii nyt kärsivällisesti saadakseen myös Chynan...
Edessä on vuorokausi kuin pahimmasta painajaisesta.
”Vuoden jännittävin trilleri.” – Publishers Weekly
Dean Koontz
Dean Ray Koontz syntyi vuonna 1945 Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Hän vietti nuoruutensa köyhässä perheessä. Hänen isänsä oli juoppo, jolla oli vakavia mielenterveysongelmia. Vaikeista olosuhteista kuolimatta Koontzin äiti innosti lahjakasta poikaansa kirjoittamaan novelleja ja esseitä. Lukion viimeisellä luokalla Dean voittikin aikakauslehden novellikilpailun ja on kirjoittanut siitä lähtien.
Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Koontz työskenteli ensin häiriintyneiden nuorten kanssa ja myöhemmin englannin opettajana kirjoittaen kaikki yöt ja viikonloput. Pian hän huomasi, että hänen on valittava kahden ammatin välillä, sillä näiden yhteensovittaminen oli liian raskasta. Koontzin vaimo Gerda teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: ”Hoidan perheen talouden seuraavat viisi vuotta. Jos et siinä ajassa menesty kirjoittajana, et menesty koskaan.”
Dean Koontzin kirjoja on julkaistu 38 eri kielellä ja myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta. Nykyään Koontz asuu puolisoineen eteläisessä Kaliforniassa. Gummerus lopetti Koontzin suomentamisen vuonna 2011 kirjaan Pienempi paha.
Kirja-arvioita
Epätasainen jännistyskertomus, joka aika ajoin pääsi jännityksessä piinaavuuteen asti ja kirjaa oli vaikea laskea käsistään. Tarina veti hyvin mukaan, mutta hahmot tekivät siitä hankalaa luettavaa. Pääpahis oli tavallaan aika tympeä. Sinänsä hyvä veto tehdä hahmosta sellainen, joka on vaan sadisti tappaja ilman syytä, jolloin pystyy helpommin ja enemmän keskittymään tapahtumiin ja jännitykseen. Mutta sitten taas toisaalta, sen takia koko tapahtumaketju tuntuu turhalta. Arvostan tehtyä tarinaa ja juonta, mutten sitä miten kirjan tapahtumiin päästiin. Päähahmo Chyna oli todella vahva naishahmo, mutta hänellä oli sitten puolestaan hiukan liian nyyhkytarinatausta. Ja kuinka ollakaan, selvityjähahmo joutuu keskelle tarinaa, jossa joutuu selviytymään. Pisteet siitä, että ei tullut sitä hetkeä, että päähahmo panikoi, miettii ja pohtii lähes kauhun vallassa mitä tehdä yms. Kun Chynalle on selvää mitä hän haluaa, hän yrittää toteuttaa suunnitelman. Tarinassa puokkoiltiin hiukan liikaa sinne sun tänne ja aika epäuskottavastiin kaiken lisäksi, joka söi fiilistä. Kauhua oli ryöpsähdyksinä ja loppua kohden siihen alkoi turtua, melkein jopa kyllästyä. Ehkä hiukan liian pitkä tarina pitääkseen tunnelman yllä koko ajan, vaikka muutama suvantovaihekin löytyi jännityksen elävöittämiseen. Ei mitenkään erikoinen kirja, mutta ihan luettava.
Erittäin hyvä kirja, jossain kohdissa ehkä jopa pelottavakin. Kirjailija oli osannut hyvin saada päähenkilön taustan tuntumaan todelliselta. Pidin myös siitä että pääpahis oli ollut lapsuudesta asti "paha." Ei mitään järkyttävää tarinaa jossa on syy hänen käyttäytymiseensä. Ja päähenkilö oli myös kiva kun ei ollut mikään täydellinen kaunotar.