Olin tavallaan odottanut, että Coralinessa olisi ollut sellainen outo ja tietyllä tapaa pelottava tunnelma. Tiesin kyllä, että se on lastenkirja, mutta eihän se ole ennenkään estänyt kirjaa olemasta pelottava. Ei siihen vaadita muuta kuin tunnelma. Mutta tämä oli ikävä kyllä pettymys. Tuntui siltä, kuin tärkeät asiat olisivat alkaneet tapahtua vasta reilusti puolenvälin jälkeen, eikä varsinaista huippukohtaa löytynyt. Jos yhtään viitsii antaa mahdollisuuden, niin huomaa kyllä, että puolenälin jälkeen meno alkoi mennä huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, mutta silti olen vähän pettynyt.
Coraline varjojen talossa
Alkuteos ilmestynyt 2002. Suomentanut Mika Kivimäki. Kannen kuva: Dave McKean. Päällys: Joel Melasniemi.
1. painos: Otava, 2003. Sidottu, kansipaperi.
2. painos: Otava, 2005. Seven. Nidottu.
Hugo-palkinto (paras pitkänovelli) 2003, Bram Stoker -palkinto (paras nuortenkirja) 2003, Locus-palkinto (paras nuortenkirja) 2003, Nebula-palkinto (paras pitkänovelli) 2004, British Science Fiction Association Award 2003, vuonna 2019 The Guardianin listalla The 100 best books of the 21st century sijalla 82.
Kulttikirjailijan loistelias läpimurtohelmi. Klassikkosatujen veroinen kauhutarina, joka jää kummittelemaan kaikenikäisten lukijoiden mieliin.
Eräänä tavallisen tylsänä päivänä Coraline lähtee tutkimaan uutta kotiaan ja löytää salaperäisen, umpeen muuratun oven. Äiti selittää oven johtaneen joskus viereiseen, tyhjillään olevaan asuntoon.
Mutta eräänä yönä ovi on raollaan.Se johtaa Coralinen merkilliseen rinnakkaismaailmaan, jossa on toinen täsmälleen samanlainen koti ja jossa häntä innokkaana odottavat hänen toiset vanhempansa. He ovat ihan kuin Coralinen äiti ja isä – paitsi että heillä on paperinvalkea iho, hämähäkkimäisen pitkät, ohuet sormet ja silmien paikalla mustat napit.
Toinen koti vaikuttaa aluksi ihanalta. Ruoka on herkullista, kissat osaavat puhua, ja rakastavilla vanhemmilla on aikaa leikkiä Coralinen kanssa. Mutta kun Coraline alkaa kaivata takaisin oikeaan kotiinsa, ei toinen äiti pidä ajatuksesta lainkaan.
Hän haluaa, että Coraline viipyy heidän luonaan ikuisesti. Coralinen oikeat vanhemmat hän on vanginnut eteiskäytävän peiliin, josta he surullisina vilkuttavat.
Alkaa kammottava seikkailu oudossa maailmassa – kuin pahin painajaisuni, jolla on lohdullinen loppu.
Coraline varjojen talossa on aitoa painajaisunen logiikkaa noudattava, hienostunut kauhutarina, jossa on kaikki 2000-luvun lastenkirjaklassikon ainekset. Loisteliaat arvostelut saanut pieni helmi on myyty 25 maahan.
”Liisa Ihmemaassa on saanut vihdoin haastajansa. Coraline on omaperäisin, oudoin ja pelottavin koskaan lukemani kirja – ja täynnä asioita joita lapset rakastavat.” – Diana Wynne Jones.
Adlibris: Katso Adlibriksestä
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella. RISINGSHADOW-YHTEISÖLukijoiden ääni
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
233arvosanaa
8kirja-arviota
Risingshadow
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Risingshadow
Lukijoiden arviot
8 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Me luettiin Coraline joskus seiskaluokalla. Muistaakseni se oli hyvä ja jollain tavalla myös pelottava. Ehkä se johtuu siitä, että olin niin nuori silloin..
Kirja oli hyvä. Olisin ehkä kaivannut lisää kauhua. Suosittelen
Oli pienoinen pettymys. Odotin, että kirja olisi ollut kammottava..... Mutta enemmänkin se oli jännittävä eikä niinkään pelottava. No, Coraline on hyvä hahmo ja sellainen niin, kuin hahmojen kirjoissa pitäisi olla. Tjaah.... En varmaan lue uudestaan.
Vaikka tämä on lastenkirja, niin en suosittelisi tätä ainakaan kaikkein pienimmille lapsille. Kirja on juuri sopivan lyhyt. Aivan täydellisen pituinen, etten sanoisi, lukee helposti iltapäivän aikana. Coraline on suloinen ja rohkea, ja lapsekas kirjoitustyyli oli ihanaa luettavaa.
Kirja on kuin jokin vääristynyt versio Liisa ihmemaassa-sadusta. Lukiessa tuli jotenkin kolkko olo. En ole nähnyt elokuvaa, mutta aion kyllä katsoa sen.
Coraline on ihana! Ensin suhtauduin siihen hieman epäillen (olinhan puolella korvalla kuullut yhden pari vuotta vanhemman tytön selittävän toiselle, että kun kirjan lukee, ei enää palaa entiselleen), mutta luin sen kutenkin yhden iltapäivän aikana kelloon vilkuilematta, keskeyttämättä. Myös elokuva on loistava, mutta siihen on lisätty hahmoja ja jounta on hiukan leikelty. Mutta ei siinä mitään, ihania on kummatkin<3
Coraline on ensisijaisesti lastenkirja, mutta aikuinenkin voi lukea sen jopa nauttien, joskin itselleni kirjassa oli hiukan pakkopullan makua. Sen sijaan sarjakuvaversio oli kiehtova. Suomenkielistä versiota on päätetty markkinoida turhan pitkällä nimellä. Myös Dave McKeanin kuvitus on jätetty pois.
Coraline on yksi kiehtovimmista lastenkirjoista mitä olen kuunaan lukenut. Sekoitus Liisa Peilimaassa -kirjaa, kauhuelementtejä ja tietenkin gaimanistisuutta. Paikoitellen tunnelma tihenee jopa karmivaksi. Oudot hahmot ja yksityiskohdat virkistävät mukavasti. Ja loppuratkaisu oli viehättävän ovela.
Verrattuna tyypillisiin lastensatukirjoihin Coraline on omaa luokkaansa. Disneyn puhuvat eläimet ovat pelkkiä mcdonaldsin pehmoleluja verrattuna Gaimanin kissaan ja hiirisirkukseen. Goosepumpsin ontuvat, kliseiset hirviöt taas... niitä ei voi edes verrata Coralinen toiseen äitiin. Ne nappisilmät onnistuivat luomaan selkäpiitäkarmivan tunnelman.
1 tykkäystä