Olen muuten välillä miettinyt, että montakohan tuotantokautta HBO aikoo tehdä, mikäli sarjan suosio jatkuu. Alkuperäinen karkea arvio lienee, että yksi per kirja, jolloin tuotantokausia olisi seitsemän. Harva sarja näin ylipäätäänkään jatkuu tuota pidemmälle (tai edes tuohon saakka). Mutta kuten kaikki tiedämme, kolmoskirja on muokattu kahdeksi tuotantokaudeksi ja jos vain kirjojen pituuksia ajatellaan, niin vitoskirjan materiaalille voisi kuvitella samantapaista kohtaloa. Joskin HBO varmastikin hajauttaa nelos-ja vitoskirjojen sisällön eri tavalla - en hetkeäkään usko, että Tyrion tai Dany laitettaisiin vuodeksi jäähylle - ja tiivistämisen/karsimisen varaakin on, joten onhan se kai mahdollista, että Feast + Dance saataisiin puserrettua vain kahdeksi tuotantokaudeksi. Suurin uhka tv-sarjan kiilaamisesta kirjojen edelle vaikuttaisikin tässä lähitulevaisuudessa olevan yksittäisten hahmojen kohdalla, ei ns. pääjuonen (mikä se sitten onkaan :D). Mutta jos Martin ei nopeuta kirjoittamisvauhtiaan, vaan kuluttaa edelleen viitisen vuotta yhteen kirjaan, niin sittenhän tv-sarjan finaali kyllä ehtii selvästi ennen A Dream of Springiä ulos.
Alkuteos ilmestynyt 2000. Sisältää alkuteoksen jälkimmäisen puolikkaan. Suomentanut Satu Hlinovsky/Loitsu.
1. laitos: Kirjava, 2006. Miekkamyrsky 2. Kannen kuva: Petri Hiltunen. Kartat: Richard Geiger. Sukujen vaakunat: Virginia Norey. Nidottu.
2. laitos: Kirjava, 2014. Miekkamyrsky yhtenä niteenä. Kuvittanut Petri Hiltunen. Kartat: Richard Geiger. Sukujen vaakunat: Virginia Norey. Sidottu, kansipaperi.
3. laitos: Otava, 2025. Miekkamyrsky II: Verta ja kultaa. Tarkistettu suomennos. Kannen suunnittelu: HarperCollins Publishers. Kannen kuva: Larry Rostant. Kartat: Jeffrey L. Ward. Graafinen suunnittelu ja taitto: M. Pietikäinen. Sidottu.
Locus-palkinto 2001 (paras fantasiaromaani). Hugo-palkintoehdokas 2001, Nebula-palkintoehdokas 2001, Tähtifantasia-palkintoehdokas 2006.
Vanha susi on poissa, nuori on mennyt etelään pelaamaan valtaistuinpeliä, ja jäljellä on vain aaveita.
Miekkamyrsky jatkaa kertomusta Seitsemän kuningaskunnan kohtalon hetkistä. Muurin takana valtavat ihmisjoukot ovat liikkeellä kannoillaan uhka, jollaista etelässä ei osata enää edes kuvitella. Toisaalla lohikäärmeiden äiti, maanpaossa oleva Daenerys Myrskysyntyinen, hakee omaa rooliaan kuningattarena jonka tehtävä on vallata synnyinmaansa takaisin.
Kaiken keskipisteessä on kuninkaiden koitoksen pirstoma Westerosin valtakunta. Sota on jättänyt jälkensä myös sen asukkaisiin, eivätkä monet haavoista koskaan parane. Aatelissukujen välienselvittely jatkuu, ja uusia liittoja solmitaan yhtä nopeasti kuin vanhoja särjetään. ”Olen oppinut, ettei rakkaus ole aina viisas. Se voi johtaa meidät mielettömiin tekoihin, mutta me seuraamme sydäntämme… minne se sitten ikinä meidät viekin.”
George R. R. Martin (s. 1948) on amerikkalainen scifin, kauhun ja fantasian mestari. Hän on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja, mm. neljä Hugoa, kaksi Nebulaa ja World Fantasy Awardin.
”Yksi myydyimpiä, kehutuimpia ja – ällistyttävää kyllä – myös parhaimpia fantasiasarjoja vuosikausiin.” – Jukka Halme, Tähtivaeltaja
”Niin häijyjä henkilöhahmoja, että voisivat pistellä Borgiat poskeensa.” – Guardian
”Tulen ja jään laulu -teossarja todistaa, että myös eeppinen fantasia taipuu korkeatasoiseen kerrontaan.” – Tähtifantasia-palkintolautakunta
