Korppien kestit

Korppien kestit jatkaa Tulen ja jään laulun yhtenäistä, eeppistä saagaa. Henkilöhahmot joutuvat yhä tukalampiin tilanteisiin, liittojan muodostetaan, niitä rikotaan ja monet häviävät valtaistuinpelissä. Tämä neljäs osa on kuitenkin omalla kohdallani ollut sarjan heikoin osa, etenkin pään räjäyttävän Miekkamyrskyn jälkeen. Mielipiteeseeni vaikuttaa luultavasti hyvin vahvasti se, että Martin sysäsi syrjään juuri meikäläisen suurimmat suosikit. (Ei Jonia tai Danya lähes seitsemänsadan sivun aikana ollenkaan!) Ja vaikka kertojahahmoiksi jäivätkin esimerkiksi Jaime ja Sansa jotka myös kuuluvat suosikkeihini, mukana oli myös paljon tylsempiä hahmoja. Esimerkiksi Tarthin Briennen seikkailut olivat etenkin toisella lukukerralla melkoista pakkopullaa. Metsässsä rämpimistä, toivotonta etsintää, lisää metsässä rämpimistä... Kirjan makoisinta antia olivat kuitenkin Jaimen lukujen lisäksi myös hänen sisarensa Cersein luvut. Cersein luvut olivat kiinnostavia, vaikka vihaankin kyseistä hahmoa. Todellakin vihaan. Yleensä kertojahahmoja kohtaan muodostuu jonkinlainen kiintymys, mutta Cersein kohdalla näin ei tapahtunut. Tavallaan ymmärsin hänen näkökantansa, mutta toisaalta en yksinkertaisesti käsitä kuinka kukaan voi olla niin kammottava ihminen. Cersei on itsekäs, säälimätön omaneduntavoittelija joka kohtelee muita ihmisiä kauhealla tavalla. Hän on kuitenkin kauhealla tavalla inhimillinen hahmo, ei läpeensö paha. Minä en vain kykene pitämään hänestä. Juoni pysyy Korppien kesteissä kuitenkin kiinnostavana (ehkä Briennen luvut poislukien) ja tarina kehittyy mielenkiintoiseen suuntaan. Olen järjettömän utelias selvittämään kuinka kaikessa lopulta tulee käymään. Miten päättää eeppinen saaga, jossa ei ole varsinaisia "hyviksiä" tai "pahiksia"? Kuka lopulta voittaa ja kuka häviää? Myös Martinin upea maailma lumoaa lukijan osa toisensa jälkeen. Se on yksityiskohtainen, sopivan sekava mutta kuitenkin lopulta looginen. Nostan hattua mestarille. Korppien kestit ei ehkä ole oma suosikkini sarjassa, mutta Martinin taso on silti korkea. Tulen ja jään laulu on upea sarja.

Korppien kestit kärsii hiukan siitä, että juoni leviää kovin laajalle, ja yhteen sitovia aineksia on vähän. Mutta tavallaan tällaisen teoksen arvosteleminen erillisenä on epäoikeudenmukaista, sehän on osa suurempaa kokonaisuutta, josta tähän mennessä vasta alku on hahmottunut.

No niin, nyt se urakka on vihdoin ohi! Vaikka rakastan Game of Thronesin maailmaa niin välillä tuntui siltä, että sivumäärä ei millään pienene vaan se suurenee hetki hetkeltä. Minä olen niitä lukijoita, jotka tykkää enemmän lukea jotain kevyttä kuin yli kuusisataa sivua pientä printtiä, joka kuhisee erilaisia paikkoja ja ihmisiä. Suurin osa on tietysti tuttuja sarjankin kautta, mutta jotenkin kirjaa lukiessa uusia hahmoja tuntuu tursuavan joka sivulla ja se on enemmän turhauttavaa kuin mielenkiintoista. Tästä kirjasta puuttui ehkä ne omat suosikkihahmot, mutta hyvin mielenkiinnolla seurasin miten asiat alkoivat edistyä. Ja olin todella tyytyväinenkin joihinkin asioihin kirjan loppupuolella. Alan myös lämmetä Jaimelle entistä enemmän koska se hahmo vaan on muuttunut matkan varrella niin paljon ja hyvä niin. Minä suorastaan halveksin Lannistereita enkä varmasti ole ainut. Vaikka tarinan kulusta on mukava lukea, kirja tuntui välillä todella pitkäveteiseltä ja venytetyltä. Varsinkin niiden hahmojen kohdalla, jotka eivät itseä henkilökohtaisesti kiinnostaneet. Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin tämän lukea ja jatko-osatkin mitä luultavimmin luen mikäli ne nyt joskus suvaitsee tulla suomeksi.

Vielä luku hetkellä tämä on uusin suomennettu osa Martinin eeppisestä fantasiasarjasta. Se jatkaa Westerosin tarinaa, mutta tavalla, joka saattaa kummastuttaa monia. Minua se ainakin ihmetytti. Kirja on tehnyt erikoisen valinnan siinä, että vain puolet sarjan hahmoista on osana kirjaa ja loput ovat täysin uusia tuttavuuksia. Tämä neljäs osa kertoo siis mitä puolille hahmoista tapahtuu, ja jo englanniksi julkaista viides osa kertoo, mitä toiselle puolelle tapahtui. Valinta herättää minussa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Ensinäkin suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että lähes kaikki omista lempihahmoistani hylättiin tässä kirjassa ja pääsen jatkamaan heidän tarinaa vasta ensi osassa. Nyt taas olin pakotettu kuulemaan mitä mielestäni ”ei niin mielenkiintoisille” hahmoille tapahtui tällä aikaa, kun toisten hahmojen tarina ei etene ollenkaan. Kirja on massiivinen eepos, ja se on jollain tasolla ymmärrettävä ratkaisu. Martin on tuonut enemmän kuin koskaan uusia hahmoja joita hän vaihtelee ja käyttää täysin uudella tavalla, mikä on hieman outoa sarjan neljännessä osassa. Hahmoja on niin paljon, että jos Martin olisi lisännyt myös puuttuvat hahmot, tarina olisi liikkunut tuskin lainkaan eteenpäin. Silti nyt luettuani kirjan ja opittuani nämä uudet hahmot ja kuultuani mihin kaikkeen heidän tarinansa päättyi, haluan tietää miten heidän elämänsä jatkuvat. Osittain olen jopa unohtanut toiset hahmot. Nyt se onkin katkeransuloista päästä lukemaan ensi osassa vanhoista rakkaista hahmoista ja nähdä mitä heille on tapahtunut, kun taas tällä kertaa näiden toisten hahmojen tarina seisahtuu. Hyviä puolia tässä jaossa (sen lisäksi, että tarina pääsee etenemään), on se, että nyt kuulemme huhuja ja viestejä siitä, mitä muualla on tapahtunut, muttemme itse pääse sinne näkemään tapahtumia. Parhaimmillaan ensi osaa lukeissa siis muistaa huhut mitä on kuullut ja kirja tarjoaa siihen oikeat vastaukset siitä, mitä todella tapahtui muualla maailmassa. Toisaalta taas minua huolettaa se, kuinka paljon muistan heidän tarinoistaan? Tällä hetkellä varsin hyvin, mutta yksityiskohtia on niin paljon, että osa on voinut hyvin unohtua, eikä Martin pidä paljoa asioiden kertauksesta. Ja tällä kertaa minun on myönnettävä, että nuo yksityiskohdat alkoivat olla paikka paikoin jopa liian laajoja. Mielestäni tämä oli mahdollisesti yksi heikoimmista teoksista sarjassa, varsinkin lähes täydellisen kolmannen osan jälkeen. Hahmoja on hyvin paljon ja valitettavasti paikka paikoin tarina itse ei tunnu liikkuvan paljon minnekään, ei ainakaan tavalla, joka innostaisi lukijaa tietämään lisää. Yksityiskohdat myös laajenevat kun hahmot leviävät yhä laajemmalle kartalla ja heillä kaikilla on omia juoniaan, hahmoja ja historiaa. Kirjassa on jopa useita osioita, joissa Martin selittää vain miten usean sukupolven perimisjärjestys vaikuttaa tapahtumiin. Tällainen panostus on täysin mahtavaa ja antaa vain lisää kuvaa kuinka suuren maailman Martin on luonut, mutta pidemmän päälle se ei ole erityisen kiinnostavaa. Kirjan hahmoilla on aina ollut jotain tekemistä toisien kanssa, ovathan he samassa maailmassa taistelemassa samaa sotaa, mutta tällä kertaa hahmot vaikuttivat irtonaisemmilta kuin ennen. En löytänyt heistä samanlaista yhteyttä kuin aiemmissa, jotka olivat joko samassa paikassa tai menossa samaan paikkaan tai vain ajattelivat samoja asioita. Hahmot ovat jo täysin omissa maailmoissa ja heillä on omat ongelmansa ja osittain se tuntuu olevan usean eri hahmon eri tarinat, ei yksi tarina monesta eri näkökulmasta. Uudet hahmot ovat muutenkin hyvä ja huono asia. Ne tuovat aina yhtä makeaa uutta tietoa tarinaan ja samalla antavat uuden näkökulman, kun Martin kertoo samoja asioita useiden ihmisten silmin. Nämä kaikki ovat plussaa, mutta osien hahmojen tarinat ovat yksinkertaisesti tylsiä eivätkä ne tunnu etenevän juonta eteenpäin. Korppien kestit on joka tapauksessa loistava kirja. Se jatkaa erinomaista fantasiasarjaa, mutta tällä kertaa sarjan taso käy hiukan alempana. Tarina ei tunnu etenevän nopeasti ja osa asioista ovat vain puuduttavia, eivätkä vaikuta erityisen kiinnostavilta tai edes merkityksellisiltä. Tarinan massiivisuus alkaa tulla vastaa, kun hahmot levittäytyvät kaikkialle ympäri karttaa, eikä heitä enää yhdistä se, että he ajavat samaa asiaa. Odotan innolla sarjalle jatkoa, vaikkakin minulle jäi hiukan laimea maku suuhun. Kolmas osa oli täydellinen jatko sarjalle, mutta Korppien kestit tuntui kuin kirjan pituiselta rauhalliselta jaksolta, jossa vedetään henkeä kaiken toiminnan keskellä. Kirjassa ei ollut sitä samaa kiveksistä huomiota repivää juonta eikä juonenkäänteitäkään ollut pahemmin, ei ainakaan erityisen hyviä, kun kolmas osa oli yhtä kääntyilevää juonta. Samalla kun miettii, niin Korppien kestien laimeus pahenee vain siinä, että alkuperäinen neljännen ja viidennen osan julkaisuaika oli kuusi vuotta, ennen kuin tarina jatkuu jälleen, eikä viiden vuoden odotus kolmannen osankaan jälkeen ollut varmasti mitään miellyttävää. Siksi toivonkin nyt seuraavalta osalta paljon, suureksi osaksi sitä, että se jatkaa jännittävää tarinaa samalla otteella kuin aiemmat osat.

Tätä on haukuttu (ei täällä) väliteokseksi, joka ei oikein kuljeta tarinaa eteenpäin. No, Miekkamyrskyn jälkeen mikä tahansa eepos kalpenee sen varjossa. Korppien kestit minusta taidokkaasti jatkaa siitä, mihin jäätiin. Se esittelee entistäkin syvällisemmin Westerosin yksityiskohtia (siinä missä A Dance With Dragons keskittyy toiseen mantereeseen) ja historiaa, hyvin inhimillisistä ja monipuolisista näkökulmista. Kirjan ongelmana koko sarjan kantilta on, että siitä puuttuu elossa olevien henkilöhahmojen tärkein ydinkolmikko. Tätä kuitenkin korvataan äärimmäisen viihdyttävillä sivuhahmoilla, joista jokaisen kohtaloa alkaa jännittää tosissaan. Joskin -- SPOILER ALERT -- Cersei on varsin tylsä tässä kirjassa, hänen aivoituksensa eivät oikein saa lukijaa puolelleen siitä huolimatta, että hänen näkökulmalleen on uhrattu suuri osuus kirjan pituudesta.

"Tämä oli vaikea tapaus." kirjoittaa Martin kiitoksissaan, ja jos se oli sitä kirjoittajalle niin ei kyllä lukijakaan ihan helpolla päässyt. Korppien kesteissä on hienot hetkensä(Arya, Greyjoyt, Sam ja Jaime), mutta myös keskinkertaisempaa tavaraa (Cersei, Brienne, Dorne ja Sansa). Miekkamyrskyssä huippuunsa hiottu eeppisyys, tunteen palo sekä aivonystyröitä kutkuttavat kerronta ja dialogi eivät loista kesteissä yhtä kirkkaasti. Lisäksi Dornen tuominen mukaan heitti peliin uusia näkökulmahahmoja, joihin samaistuminen otti aikansa. Martin on kuitenkin Martin, joten juuri kun kestit alkoi tuntua pieneltä pettymykseltä, kirjailija iskee niin sanotusti hampaat suuhun ja selvittää homman kunnialla loppuun. Dark Clarkin tapaan pitäisin tätä osaa Tulen ja jään laulun suvantokohtana, joka ei ole huono, muttei toisaalta sarjan paraskaan opus. A Dance with Dragonsiin, kohdistuu nyt kyllä minun puolestanu melkoiset odotukset ja toivon mitä hartaimmin, että Martin tÿttää ne kunnialla. Korppien kesteillä on muuten toistaiseksi osuvin nimi Tulen ja jään laulun osien joukossa.

Pidän Korppien kesteistä erittäin paljon, se oli paras lukemani kirja vuonna 2005. Itse asiassa teos yllätti myönteisesti, sillä luulin pilkkomisen laskevan tasoa. Olihan tämä periaatteessa vajaa kirja, mutta yllättäen se ei häirinnyt. Luin romaanin alkukielellä. Martin osaa kirjoittaa uskomattoman hyvin, ja kirja koukutti vahvasti. Cersei-juoni oli Kestien parasta antia, erityisesti juonittelu kuningatar Margaerya vastaan. Cersei paljastui vielä pahemmaksi henkilöksi kuin miltä aiemmin vaikutti, mutta tunsin yhdessä kohtauksessa vähän sääliäkin häntä kohtaan. Koska Tyrion puuttui, suosikkihenkilöni kirjassa oli Jaime Lannister. Hänen kehityksensä oli taas hienoa seurattavaa. Kirjan jakaminen juonilinjojen mukaan tuntuu oikealta ratkaisulta. Jos teos olisi laitettu vain keskeltä puoliksi, olisi näkökulmahenkilöitä ollut älyttömästi. Sansalle ja Aryalle olisi saattanut tulla vain yksi luku molemmille, ja kaikki olisi jäänyt kesken.

'Korppien kestit' jatkui yhtä synkkänä ja arvaamattomana kuin edeltäjänsäkin. Korppien kestit nosti jännitystä entisestään, varsinkin Mestari Aemonin puheet ja Maagin sanat Vanhassakaupungissa antoivat vihjeitä tulevasta. Kirjassa Westeros luisui yhä enemmän kaaokseen Cersein (joka alkaa juopotella kirjan aikana) hallinnossa. Lopussa Cersei sitten onkin itse keittämänsä sopan takia vankina Baelorin suurseptissä. Kirjan mielenkiintoisempia kohtia minusta olivat ne, joissa seurattiin Kuninkaansataman tapahtumia, Samwellin matkaa Muurilta Vanhaankaupunkiin ja Aryan kokemuksia Braavosissa. Jopa Catelyn Stark ilmaantui jälleen esiin Briennen kertomuksen kautta. Myös Alaynen (alias Sansa) kautta seuratut tapahtumat Kotkanpesässä ja Pikkusormen paljastukset hahmottivat tulevaa. 'Tulen ja Jään Laulu' käy kirja kirjalta jännittävämmäksi ja jokaista osaa odottaa kuin jouluaattoa. Martin jatkaa yhtä mestarillisena kirjoittajana ja lukijansa Katharsikseen vievänä maestrona kuin ennenkin. Suosittelen kirjaa kaikille aiemmat osat lukeneille, sillä muuten kaikki ei avaudu kirjasta. Arvosana: 10+.

Täytyy myöntää, että kirja oli edeltäjiäänkin tummasävyisempi ja joissakin kohdin ahdistava. Taistelutantereilla Viiden kuninkaan sota on käytännössä katsoen ohi, mutta uudet uhat nousevat uhmaamaan rauhaa, ehkä suurimpana niistä rautamiehet uuden karismaattisen johtajansa Euron Korpinkatseen johdolla. Kirjassa päästään tutustumaan useisiin uusiin tapahtumapaikkoihin, Dornen punaisille aavikoille ja Braavosin kanaville ja kujille. Myös uusia kertojahenkilöitä on ympätty mukaan. Kaiken kaikkiaan Korppien kestit oli synkkä kirja eikä taso ollut aivan Miekkamyrskyn veroinen, mutta se saattaa johtua siitä, että Miekkamyrskyssä henkilöiden kuolemista johtuvat tunnemyrskyt nostattivat tunnelmaa. Jokainen kirjasarja tarvinnee tällaisen suvantokohdan (joskin painostavan sellaisen) jossa pohjustetaan tulevia tapahtumia ja annetaan vaivihkaisia vinkkejä tulevaisuudesta. Martinin taso pysyy kuitenkin ennallaan, ja kirjasta rapsahtaa täydet viisi tähteä.