Taru Väyrynen - kirjahylly

Vaikuttava ja hyvin kirjoitettu tarina, joka käsittelee monin vertauskuvin ihmisen alitajuisia tunteita, ja haastaa miettimään oman elämän perusasiaa: miten on elettävä, että toteuttaisi ihmisyyttään oikein.

Kokoelma on epätasainen, sisältää sekä helmiä että hiukan epävarmasti kokeilevia, mutta silti kiinnostavia hahmotelmia.

Henrikssonin kirjoittajanlaadulle on ominaista kaunis, runollinen kieli ja eleetön, hillitty kerronta. Syyskuun jumalat on taideproosaa, joka ansaitsisi paljon enemmän huomiota kuin se on saanut.

Kirja toimii monella tasolla. Se kuljettaa lukijan Budapestiin ja sekä Unkarin nykyhetkeen että historiaan, mutta tulkitsee myös ihmisen kaipuuta menneisyyteen, johon pääsee enää vain meille jääneiden muistomerkkien ja kuvausten kautta.

Suosittelen kirjaa älyllisestä pohdiskelusta kiinnostuneille ja hyvää tyyliä arvostaville lukijoille. Ja vaikka Henriksson avaa merkityksiä mukaan liittämillään selostuksilla henkilöhahmojensa taustoista, yleistiedot länsimaisesta kulttuuristakaan eivät olisi pahitteeksi.

Jos kirjan monet ulottuvuudet yrittäisi tiivistää perusajatukseen, se voisi olla ihmisen halu kurkottaa ihmisyytensä rajojen yli kohti yhteyttä muuhun luomakuntaan. Kirjan kieli on hyvin runollista jopa arkisia asioita kuvatessaankin, ja ääniä kuvataan niin tarkasti, että kielen paikoitellen kuulee musiikkina. Kirjan sulkemisen jälkeen olo on haikean levollinen, kuin hyvän musiikin kuuntelemisen jälkeen. Kirja ei kuitenkaan rajoitu tunnelmointiin, vaan johdattaa pohtimaan sekä ihmisen rajoja että hänen mahdollisuuksiaan maailmassa, jossa elämme.

Kirotun maan ritari koostuu kolmestatoista novellista, mutta sen läpi kulkee yhtenäinen juonikuvio, jonka keskiössä on Falac Valkosulka. Viihteellisten tarinoiden ohella Falac miettii, ovatko hänen sankaritekoina pidetyt voittonsa eettisesti oikeutettuja. Hän tarkkailee myös yhteisöjä, joissa hän liikkuu, ja pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan puolustamaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erityisen oivaltavalla tavalla kirjassa käsitellään uskontoa sen monissa muodoissa, sekä vilpittömänä luottamuksena että tarkoitushakuisena vallankäyttönä. Jossain vaiheessa Falac yrittää hyvittää tekemäänsä pahaa hyvillä teoilla. Myöhemmin hän ilmeisesti on oivaltamaisillaan jotain armollisesta jumalasta ja siitä, että ihminen löytää tiedon oikeasta ja väärästä omasta sydämestään. Ilahduttavaa on myös, että kirjan naishahmot ovat itsenäisiä toimijoita, yhtä elävästi ja persoonallisesti hahmoteltuja kuin miehetkin.

Kirja on hyvä, vaikka siinä on alatyylisesti puhuvia ihmisiä, ja se sisältää alatyyliin kuuluvia elementtejä pieruhuumorista alkaen. Uponneen jumalan uni on hyvin kirjoitettu, rakenteeltaan taitava, kiinnostavia henkilöhahmoja sisältävä, ja juoneltaan kiehtovan yllätyksellinen. Valittu tyylilaji ei myöskään estä sitä, että keskeiset henkilöt päätyvät eettisesti korkeatasoisiin ratkaisuihin, ja kirjasta aukeaa runsaasti mahdollisuuksia pohtia elämännäkemystään ja maailmankatsomustaan.

Teos on väljästi luokiteltavissa miekka ja magia -genreen, vaikka magiaa siinä ei esiinny juuri lainkaan, mitä nyt velhojen olemassaolo mainitaan. Taistelukuvaukset sen sijaan ovat perusteellisia ja huolellisesti rakennettuja. Lajityypin ominaispiirteet eivät kuitenkaan himmennä hyvää ihmiskuvausta ja oivaltavaa yhteisöjen toiminnan analyysia.

Lajityypistä poiketen kukaan ei lopulta ole kovin sankarillinen, jokaisessa on rosoja ja puutteita. Loppu ei myöskään ole onnellinen, vaan osoittaa traagisuudessaan, miten kostonhalu ja siitä lähtevä koston kierre lopulta tuhoaa kaiken. Mutta vaikka hyvyys näyttää peittyvän pahuuden alle, se näkyy kuitenkin yksittäisten ihmisten yksittäisissä valinnoissa, eikä tunnelma ole toivoton, vaan ymmärtävä ja lempeän surumielinen.

Hyvin kirjoitettu ja ajatuksia herättävä esikoisteos.