Uuskummaa? Modernin fantasian antologia

Hyvä kokonaiskatsaus uuskumman genreen ja esittelee mainiosti myös toistaiseksi tuntemattomampia kirjailijoita suomalaiselle lukijalle. Jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa antologian novellien joukosta ja valikoi ne oman makunsa mukaan. Yllättävän monessa novellissa tuntui uuskummalle tyypilliseksi piirteeksi kohoavan tietynlainen surrealistisuus tai absurdius, ja myös se, että moniakaan asioita ei sanottu suoraan ja niihin vihjattiin vain vähän, jättäen paljon lukijan omien päättelyjen varaan, mikä mahdollistaa loputtomat määrät erilaisia tulkintoja novellista, mikä tavallaan on novellin vahvuus, sillä jokainen saa tulkita ne oman mielensä mukaan. Itse en pidä liiallisesti surrealistisuudesta, sillä minulle se saa aikaan tunteen, etten oikein saa otetta tarinasta ja kiinnostuskin alkaa sen myötä lipsua. Tähän mennessä minulle on käynyt niin Swanwickin 'Rautalohikäärmeen tyttären' ja Harrisonin 'Eilisen mystisen sydämen' kanssa. Nyt voin liittää samaan listaan osan tämän antologian kirjailijoista. Lukiessani novelleja, mieleni huomioi niistä koko ajan yhteneväisyyksiä jo aiemmin lukemieni fantasiakirjojen kanssa, mikä ehkä vähän esti minua huomioimasta niiden tuoreita ja originaaleja ansioita. Käsittelen jokaisen novellin erikseen, jotta voin sanoa sen mitä mieleeni tuli. 'Salainen elämä' Jeff VanderMeerilta oli mahtava kokemus, saamaa hienoa tasoa kuin 'Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki'. Itse olen tykästynyt VanderMeerin kirjoitustapaan, miten hän hiljakseen lumoaa ja johdattelee lukijansa tarinan sokkeloihin. Tässäkin novellissa asiat ja ihmiskohtalot kietoutuvat yhteen synkeän hauskassa parodiassa nykyaikaisesta toimistotalosta ja sen hierarkiasta. Vaikkei novelli tuntunut antavan paljoakaan, se oli minusta erittäin nautittavaa luettavaa. 'Taikuutta vasta-alkajille' Kelly Linkiltä oli kyllä minusta mielenkiintoinen, muttei innostanut minua kovinkaan paljon. Pikemminkin minua ärsytti se, ettei selkeyttä tullut tarinaan ollenkaan ja se katkesi kuin kesken, vaikkakin kaleidoskooppimainen tarinoiden limittäytyminen ja mahdollisuuksien auki jättäminen pitikin kiinnostuksen yllä. Oliko kyse tv-sarjasta tv-sarjan sisällä vai sittenkin kirjailijan kirjasta, jossa hän pistää kuolemaan oman poikansa? Tarinan jaksoi kyllä lukea loppuun asti, mutta minulle se jätti sekalaisen ja vähän huteran olon, vaikkakin irvailu nuorten sf-tv-sarjoille naurattikin välistä. Margo Lanaganin 'Kun siskoni laulettiin pikeen' avasi oudon Australian kaltaisen toisen maailman, jonka asioita paljastettiin novellin mittaan, samoin pikijärveen hukkkuvaksi tuomitun Ikkyn rikoksen luonnekin. Varsinaista magiaa ei ollut mukana, pikemminkin aihe tuntui olevan vaihtoehtotodellisuus, joka kummallisesti toi mieleen jonkinlaisen Australian ja aboriginaalien maailman ristisiitoksen. Tarina oli ihan ok, muttei herättänyt suurta mielenkiintoa tai jättänyt mitään kummempia tuntemuksia. 'Afasian valtionsalaisuudet' Stepan Chapmanilta oli yllättvän hieno ja nautittava tarina, joka toi mieleeni Baumin 'Ihmemaa Oz'in ja Enden 'Tarinan vailla loppua'. Novelli valheellisista muistoista ja päällekkäisten persoonallisuuksien hallitsemasta Afasian pilvivaltakunnasta, jonka keisarinna Alba paljastuukin aivan toiseksi kuin mitä luulisi, oli koukuttava ja loppuun asti jännityksessä pitävä tarina. Lisäänkin tämän novellin ansiosta Chapmanin lukulistalleni, sillä aiemmin olen karsastanut hänen 'Troikkaansa' sen karmean kansikuvan perusteella, ja jättänyt sen kirjaston hyllyyn. Ei pidä koskaan aliarvioida kansikuvan vaikutusta, minä järkytyin kun näin 'Thomas Riiminiekan' suomennoksen kannen, mikä häpäisy, mikä rikos hienoa tarinaa vastaan! Vandermeerin 'Salaisen elämän' jälkeen Chapmanin 'Afasian valtionsalaisuudet' oli mielestäni antologian paras. 'Mummi' Carol Emshwilleriltä oli yllättävän kinkkinen ja loppuunasti tärppinsä salaava novelli, jonka salaisuus ratkesi vasta aivan lopussa ja antoi paljon mietittävää liittyen supersankareihin ja siihen, miten ihmiset kuvittelevat heidät. Vähästä tapahtumasta huolimatta 'Mummi' antoi paljon mietittävää. Gene Wolfen 'Kehdosta' ei iskenyt kovinkaan paljon, koska novelli tuntui päättyvän puolinaisesti enkä paljoakaan tajunnut kaikesta siinä mukana olevasta materiaalista, tavallaan novelli voisi olla tarinan alku, joka keskeytyi harmittavasti. Tarina piti silti mukanaan loppuun asti, vaikkei minusta mitenkään hieno ollutkaan. 'Tummaa hunajaa' Liz Williamsilta herätti mielenkiintoni vaihtoehtomaailmoineen ja turkkilaisine ympäristöineen, joihin myös sekoittui kreikkalaista mytologiaa. Novellin maailma kiihotti mielikuvitustani ja haluaisinkin lukea lisää Williamsilta tästä aiheesta. Kolmanneksi paras novelli kokoelmassa. Henkilöt jäivät aika ohuiksi, mutta sen sijaan maailma heidän ympärillään on kiinnostava ja lumoava. China Miévillen novelli 'Lemmikki' jätti ällötyksen ja sekasortoisen olon, en lopussa tajunnut täysin missä mennään, koska ihmishenkilöt menivät minulla sekaisin. Tarina ei herättänyt minussa kiinnostusta, pikemminkin inhoa. En kokenut Miévilleä kaikesta hänen saamastaan suitsutuksesta huolimatta kiinnostavaksi kirjailijaksi, vaikkakin varmaankin lukisin hänen kohutun 'Perdido Street Station'nsa, jos se joskus suomennettaisiin. 'Lemmikki' novelli ei auennut ja en siksi kiinnostunut paljoakaan novellista. Jeffrey Fordin 'Jäätelön valtakunta' säilytti kiinnostuksen loppuun asti ja aukesikin hyvin, jättäen mieltä kutkuttavasti lopun ja lopulliset totuudet auki kunkin lukijan itse ratkaistavaksi. Tämäkin novelli leikitteli todellisuuden ja epätodellisuuden välillä, johdatellen lukijaa harhateille, mutta paljastaen lopussa pienin vihjein mihin suuntaan lukijan pitäisi päättelynsä johtaa. Mukava ja antoisa lukukokemus. Antologia oli kiinnostava, vaikkakaan en kaikista novelleista nauttinut, mutta se esitteli hienosti aiemmin tuntemattomia kirjailijoita, joista osa päätyi lukulistalleni. Suosittelen sille, joka etsii uutta luettavaa ja halua saada käsityksen kirjailijoiden tyylistä ja omasta suhtautumisestaan heihin. Arvosana: 8+.

Novelli on kirjallisuuden laji, joka ei itselleni ole (vielä) oikein auennut. Uuskummaa? oli kuitenkin positiivinen poikkeus. Kirjan novellit pitävät, mitä lupaavat: kummallisia hahmoja, juonenkäänteitä ja maisemia riittää. Tarinat ovat keskenään erilaisia, mutta yllättäen syntyy kuitenkin sellainen tunne, etteivät kirjailijat ole vielä tajunneetkaan mihin kaikkiin suuntiin uuskummaa voi kuljettaa. Kokoelman aino heikko lenkki on Afasian valtionsalaisuudet. Tarinassa vain säntäillään päättömästi ympäriinsä, mätetään outouksia päin näköä, eikä saavuteta minkäänlaista jännitettä tai tunnelmaa. Muut novellit ovatkin sitten kaikki paikkansa kokoelmassa ansainneet. Uuskumman? ehdoton kolmen kärki ovat Kelly Link, Jeff VanderMeer ja Jeffrey Ford, ilman mitään keskinäistä jäerjestelyä. Kaikki kolme luovat taitavalla tarinankuljetuksella loistavia tunnelmia ja ihmeen tuntua. Heidän novellinsa imaisevat armotta mukaansa. Muut tarinat tarjoavat enemmän tai vähemmän kelvollista luettavaa. Varsinaisia floppeja ei ole, mutta ei toisaalta kolmen edellämainitun novellin nerouttakaan.

Koska tämä antologia on niin laajalti ylistetty ja sen saaminen vaati kärsivällistä kirjaston kyttäämistä, pieni pettymys oli väistämätön. En toki tahdo sanoa, että kokoelma olisi kehno – päinvastoin, suurin osa novelleista sytytti ja kiehtoi mieltä - mutta mitään varsinaista tajunnan räjäyttäjää en joukosta löytänyt. Suosikeiksini nousivat ”Taikuutta vasta-alkajille”, jonka keskenkasvuisissa henkilöhahmoissa ja arkisen surrealistisessa maailmassa oli todellista imua, sekä ”Jäätelön valtakunta”, todellinen aivojen kiusaaja, joka oli hieman kompastelevasta suomennoksestaan huolimatta eloisa lukukokemus. Kelly Linkin ja Jeffrey Fordin nimet päätynevätkin epäilemättä lukulistalleni ennemmin tai myöhemmin. Kaiken kaikkiaan antologia lunastaa lupauksensta tarjota yllättäviä fantasiaelementtejä kypsässä ja korkeakirjallisessa paketissa. Kirjallisissa erikoistehosteissa ja monimerkityksisyydessä ei ole säästelty. Erinäisten tarinoiden aukkoisuus ja abstraktisuus sekä diegeettisen illuusion rikkonaisuus on alan opiskelijalle kiehtovaa, mutta teos on suositeltava tuttavuus kenelle tahansa fantasiaharrastajalle tai runosielulle. Vaikka Neil Gaiman onkin edelleen uuskumman mestarina ylittämätön, tämän teoksen kautta voi itse kukin etsiä uusia englanninkielisiä kirjailijatuttavuuksia.

Minullekin uuskumma on aivan uusi tuttavuus ja fantasian ystävänä päätin tutustua siihen kun törmäsin tähän teokseen kirjastossa. Kokoelma valottaa hyvin toisenlaista fantasiaa kuin mihin yleensä olemme tottuneet. Joitain tarinoita lukiessani mietin, miten tämä muka liittyy fantasiaan, mutta viimeistään lopussa paljaistui jotain hyvinkin odottamatonta ja järkeisti tämän olevan osa fantasiakirjallisuutta. Toisista tarinoista pystyi jo heti alusta alkaen kertomaan niiden olevan fantasiaa. Oudoimpian tarinoita minusta olivat ensimmäinen, Jeff VanMeerin Salainen elämä, ja Margo Lanagan Kun siskoni laulettiin pikeen. Jälkimmäisestä en saanut irti niin paljoa, että olisin ymmärtänyt sitä. Myös Stepan Chapmanin Afasian valtionsalaisuudet yllätti outoudellaan, mutta mielestäni löysin jotakin selittävää sieltä pinnan alta, vaikka kerronta alkoikin välillä puuduttamaan... China Miévillen Lemmikin yli hyppäsin, koska se ei tuntunut mielenkiintoiselta. Tosin en tiedä menetinkö jotain... Suosikeikseni nousivat Kelly Linkin Taikuutta vasta-alkajille, ehkä sen takia, koska sen maailmaan oli helpointa eläytyä, ja Gene Wolfen Kehdosta. Siinä oli jotain puhuttelevaa. Pidin kovasti myös viimeisestä tarinasta, Jeffrey Fordin Jäätelön valtakunnasta. Tarinan puoleen väliin mennessä olin täysin ihastunut siihen, mutta lopun juonenkäänne hämmästytti ja petti odotukseni hieman toisen tyylisestä tarinasta. Siltikin, Jäätetön valtakunta on hyvin oivaltava ja lukijan odotukset, kuten minun, menevät täysin metsään novellin edetessä. Vaikka ne haltijat ja kääpiöt puuttuvatkin, tätä ei pidä säihkähtää vaan tarttua siihen innokkaasti jos ei-niin-perinteinen fantasia kiinnostaa.

Tämä on siinä mielessä suurenmoinen kirja, että se sai silmäni avautumaan uuskummalle. Aikaisemmin en tiennyt koko lajin olemassaolostakaan... Parhaiten minuun iskivät kaksi ensimmäistä novellia, etenkin Kelly Linkin "Taikuutta vasta-alkajille" salaperäisine tv-sarjoineen päivineen. Myöskin viimeinen tarinoista, Jeffrey Fordin synesteetikoista kertova "Jäätelön valtakunta" oli loistava. Ylivoimaisesti oudoin kertomuksista oli kuitenkin (ja tämä on jo saavutus, uuskummasta kun puhutaan) Stepan Chapmanin "Afasian valtionsalaisuudet". Toden totta, jos loputtomat suippokorvaiset metsänasukit ja partapotsokääpiöt alkavat kyllästyttää, tämä kirja on oiva vastalääke kaikkine kummallisuuksine päivineen, joista mainittakoon hyöteisten lailla kattoa pitkin ryömivä hallitus, raihnainen supersankari ja romusta koottu noidan lemmikki. Eikä siinä vielä kaikki...