Seinämä

Jeff Long

7.1 / 10
19 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Einari Aaltonen. Sidottu, kansipaperi.

Adrenaliinin ja koston kyllästämä vapaapudotus El Capitanin, maailman mahtavimman monoliitin rinteiltä.

Kun Hugh Glass suuntaa El Capin villiin korkeuteen, hän sukeltaa menneisyyteensä ja joutuu huomaamattaan sen virittämään ansaan. Mitä korkeammalle hän kiipeää, sitä epätoivoisemmaksi hänen ahdistuksensa kasvaa.

Geologi Hugh ja hänen kiipeilykaverinsa Lewis lähtevät juhlistamaan 35 vuoden takaista ensikiipeämistään El Capille. Tuolloin heidän kohtalonsa tuntui olleen hakattu vuoren pystysuorille seinämille, sillä samalla Yosemiten-matkallaan he kohtasivat tulevat vaimonsa. Nyt Hughin vaimo on kadonnut ja Lewisin lähtenyt.

Tällä kertaa El Cap vaikutta kirotulta. Katastrofi iskee jo ennen kuin kokeneet kiipeilijät pääsevät matkaan perusleiristään. Hugh löytää metsästä ruumiin ja huomaa toisen roikkumassa kielekkeeltä. Lewis ja Hugh lähtevät mukaan vaaralliseen pelastusoperaatioon uhmaamaan tulta ja jäätä sekä sysimustia kuiluja. Pelastajista tulee pelastettavia kun he jäävät puristuksiin houkuttelevana siintävän huipun ja omien demoniensa väliin.

Jeff Long on kirjoittanut tehokkaat kauhuscifit Helvetin piirit, Vuosi nolla sekä Tilinteon hetki. Hän on kiivennyt Yosemitessa, Coloradossa, Alpeilla ja Himalajalla. Hän on työskennellyt muun muassa journalistina, historioitsijana sekä matkaoppaana.

”Stephen Kingille on jo pitkään haettu manttelinperijää. Jeff Long on yksi varteenotettavimmista kruununprinsseistä.” – Jyrki Aro, Keskipohjanmaa

Julkaistu
30.8.2006 (Like)
Alkuperäinen nimi
The Wall: A Thriller
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Ari
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Halla
    lisäsi kirjan lukulistalle
  3. Tartaros42
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  4. Tartaros42
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. TTK
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. rudi92
    kirjoitti kirja-arvion
  7. Amondae
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  8. rudi92
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  9. Resurr
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  10. OS
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  11. kuiva
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  12. Emmy
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  13. Eija
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  14. Jussi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  15. rudi92
    lisäsi kirjan omistettuihin
  16. Myste
    lisäsi kirjan omistettuihin
  17. Emmy
    lisäsi kirjan omistettuihin
  18. Eija
    lisäsi kirjan omistettuihin