Hetki lyö

Linda Howard

6.7 / 10
18 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2005. Suomentanut Anu Niroma. Sidottu, kansipaperi.

Viettelevää jännitystä, romantiikkaa ja ripaus science fictionia

Vuonna 1985 Kentuckyn Pekesvillessä haudataan maahan suurin juhlamenoin aikakapseli, jonne on suljettu kolmetoista esinettä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin joku kaivaa kapselin ylös ja varastaa sen. Heti sen jälkeen tapetaan yksi ja vähitellen useampia kapseliin esineitä laittaneista.

Pikkukaupungin poliisi, pitkään yksin asunut Knox Davis on ymmällään henkirikoksista. Johtolangat eivät viittaa paikallisiin, joten ainoaksi epäillyksi jää yhtäkkiä paikkakunnalle ilmestynyt, liittovaltion agentiksi esittäytyvä Nikita Stover. Nainen ei selvästikään ole murhaaja, silti jotain outoa hänessä on. Nikita puhuu erikoisella tavalla, mutta on toisaalta nopea ja fiksu – ja lisäksi vastustamattoman seksikäs. Myös Nikita huomaa Knoxin hyvät puolet ja komean ulkonäön. Parin välille virittyykin kiintoisa kissa ja hiiri -leikki, kun Knox ja Nikita jäljittävät surmatöiden tekijää ja yrittävät samalla taistella välillään kipinöivää vetovoimaa vastaan.

Kirja-arvosteluja:

”Paras kirja, jonka olen lukenut aikoihin. Kun tartut tähän, niin varmista, että sinulla on muutama tunti aikaa, sillä haluat lukea sen yhdeltä istumalta.” – Bookreporter.com

Julkaistu
2.7.2007 (WSOY)
Alkuperäinen nimi
Killing Time
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Linda Howard

Linda Howard on yhdysvaltalaisen Linda S. Howingtonin (s. 1950) kirjailijanimi. Hän syntyi Alabamassa vuonna 1950. Hän aloitti kirjoittamisen jo lapsuudessaan ja kirjoitti pitkään vain omaksi ilokseen. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa ilmestyi vuonna 1982, jolloin kirjailija oli yli kolmenkymmenen. Howardin teoksissa on sekä jännitystä että romantiikkaa. Howardin kirjallinen esikuva on Tuulen viemää -teoksen äiti, Margaret Mitchell. Linda S. Howington asuu edelleen Alabamassa miehensä ja kahden kultaisen noutajan kanssa.

Kustantaja

WSOY

Risingshadow'ssa 1 433 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja