Kristallivankila
Alkuteos ilmestynyt 1989. Suomentanut Osmo Ryytty. Kuvittanut Robin Jarvis. Kannen kuva: Robin Jarvis. Sidottu.
Palkittu ja kiitetty kirjailija ja kuvittaja jatkaa maailmaa valloittanutta huikeaa hiiriseikkailuaan.
Turhamainen hiirineito Audrey joutuu höperön rottarouvan, madame Akkikujun seuraneidiksi maalle – ja samalla keskelle pelon ja kyräilyn ilmapiiriä. Karmeat kuolemantapaukset alkavat rikkoa hiiriyhteisön rauhaa; pöllön huhuilu kypsän viljapellon yllä tuntuu enteilevän suurta uhkaa....
Kateellinen maalaiskaunotar Alice tekee kaikkensa, että syy lankeaisi Audreyn niskoille, ja perin juurin järkyttyneet peltohiiret onkin helppo saada uskomaan, että kaupungista tullut hienohelma veljeilee pimeyden voimien kanssa.
Robin Jarvis
Robin Jarvis on syntynyt Liverpoolissa Englannissa 1963. Hän on opiskellut graafista suunnittelua Newcastlessa. Aikaisemmin Jarvis on suunnnitellut ja valmistanut lavasteita ja nukkeja tv-mainoksiin ja sarjoihin.
Lasten ja nuorten fantasiakirjailijana Jarvis luo oman fantasiamaailmansa maantieteineen, jota kansoittavat erilaiset hirviöt, eläimet ja satuolennot ja jossa valkea ja musta taikuus taistelevat vallasta. Jarvis myös kuvittaa itse teoksensa.
Linkkejä
Deptfordin hiirten seikkailuja
Robin Jarvisin nuorille suunnattu fantasiasarja.
Deptfordin hiirten seikkailuja sisältää 3 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Kirja-arviot ja kommentit
Kristallivankilan juoni on selkeästi paljon parempi kuin kirjasarjan ensimmäisessä osassa, Pimeyden kutsussa. Suurin ongelma löytyy heti kirjan alusta. Syy hiirien lähdölle Deptfordista tuntuu todella rautalangasta väännetyltä ja pakotetulta. Kun siitä pääsee yli, teksti muuttuu yhä paremmaksi kohti loppuaan. Hahmoissa on hieman enemmän väriä, kun aiemmin. Hiirien joukosta löytyy erikoisia persoonia, vaikka jotkut jäävätkin vähän karikatyyrisiksi. Välillä lukemista häiritsee poukkoileva näkökulma; lukemisen joutui joissain kohden keskeyttämään hetkeksi ja palaamaan takaisinpäin, kun putosi kärryiltä, että kenestä tässä nyt taas puhuttiinkaan. Kummastusta herätti kirjan suomennos. Osa nimistä oli jätetty selvästi englantilaisiksi, kuten Arthur, Audrey, Greenwich ja Deptford, kun taas jotkut nimet on suomennettu; joukosta löytyy Joonasta, Heimoa, Iisakkia ja Väinönketoa... Lisäksi hiirien eri aksenteissa olisi voinut käyttää hieman mielikuvitusta ja esim. maalaishiirten suuhun olisi sopinut hienosti savolaismurre tämän kirjassa olevan epämääräisen puhekielen sijasta. Hiirien maailma on yhä kuvailtu upeasti. Vehnähovi viljapellossa ja muut yksityiskohdat ovat tunnelmallisia. Silti välillä tuntuu siltä, että kirjailija oikoo mutkia eikä hyödynnä aivan kaikkia kohtia, joissa voisi korostaa hiirien hiirimäisyyttä. Useissa kohdissa kuvailtiin hiirien hiuksia (??) ja niin edelleen. Hiiret ovat kamalan ihmismäisiä, mikä riistää palasen kirjan lumovoimasta. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja lukemisen arvoinen kirja.
Kirja oli todellakin hieman tylsempi kun edellinen, mutta silti huomasin pureskelevani sormenkynsiäni tietyissä kohdissa! Ehkä kuulun niihin jotka eivät osaa erottaa faktaa fiktiosta, mutta sävähdin nähdessäni olkinuken vielä jonkin aikaa lukukokemuksen jälkeen! Kiehtovaan juoneen taitavasti punotut kauhun elementit saavat kylmät väreet kulkemaan edelleen selkäpiissäni. :)suosittelen niille jotka ovat hieman rohkeampia kuin allekirjoittanut!
Tämä kirja oli mielestäni hieman tylsempi kuin aikaisempi osa. Ei sillä, että se ihan syvältä olisi ollut, mutta jotenkin esimerkiksi pellolla ollut takaa-ajokohtaus ei ollut yhtä jännittävä kuin jos oltaisiin oltu viemäreissä, kuten edellisessä kirjassa. Tämä toisen osan loppuratkaisu oli omalla tavallaan ihan hyvä ja toisaalta taas en ollut tyytyväinen. Miksi juuri niiden hahmojen piti kuolla joiden olisi juuri pitänyt jäädä eloon? D: