Selaa sarjan kirjoja
Kymmenen onnen Anna

Kirjasta

Sidottu, kansipaperi.

Miten äpärätyttö Annan olisikaan käynyt, ellei lapinnoitien sukua oleva Ämmi olisi nähnyt hänen kykyjään? Kymmenen onnea hän lupaa Annalle ja alkaa heti opettaa ensimmäistä, tietämisen onnea. Lahjoja Annalla on riittämiin, sillä hän oppii leikiten yrtit ja loitsut, joilla parantaa kyläläisiä ja huolehtia pirtin tärkeistä asioista. Pelkkä yrttitieto ei kuitenkaan riitä, sillä savupirtin töihin harjaantuu vain tekemällä.

Muutoksen aika on käsillä. Jokivarren kylään noussut kirkko yrittää nujertaa vanhan uskon loitsuineen ja yrttitietoineen, ja taloudellinen vaurastuminen odottaa vain muutaman lohennousun ja tervansoudun päässä. Anna kokee monta koettelemusta, ennen kuin kymmeneskin onni kohtaa hänet.

Paula Havasteen esikoisteos Kymmenen onnen Anna sijoittuu satojen vuosien taakse savupirttien aikaan. Tämä täyteläinen historiallinen lukuromaani ja jännittävä selviytymistarina antaa paljon kiinnostavaa tietoa elämästä luonnon ehdoilla, luonnonyrteistä sekä muinaisista tavoista ja uskomuksista.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lapinmaa

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Paula Havaste

Paula Havaste (s. 1962) on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä. Paula Havaste opiskeli filosofiaa sekä kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Hän jatkoi opintojaan filosofian tohtoriksi kirjallisuudentutkimuksen alalta. Hänen vuonna 1998 valmistunut väitöskirjansa käsitteli miehisen sankarin…

Tutustu kirjailijaan