Half Bad -trilogia · #1 / 3

Puoliksi paha

Sally Green

7.6 / 10
201 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Sari Kumpulainen. Sidottu.

Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti – jopa noidaksi.
Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi.
Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annalisea, vaikka hän on yksi heistä.
Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka. Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercury, musta noita joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta.
Helppo nakki.

Sally Greenin esikoisromaani Puoliksi paha on henkeäsalpaava tarina erään pojan selviytymiskamppailusta. Ihmisten keskuudessa elävässä salaisessa noitayhteisössä mustia ja valkoisia noitia yhdistää vain yksi asia: pelko poikaa kohtaan, joka kuuluu molemmille puolille ja ei kummallekaan. Englantilaisen perheenäidin omaksi ilokseen kirjoittaman Puoliksi pahan käsikirjoitus aiheutti sensaatiomaisen kuhinan kansainvälisessä kirjamaailmassa, ja sen käännösoikeudet myytiin 45 kielialueelle jo ennen teoksen ilmestymistä. Puoliksi paha on trilogian avausosa, ja siitä on tulossa myös elokuva.

”Uusi Nälkäpeli, uskoisin... Aivan vastustamaton.” – Kate Atkinson

”Synkkä ja jännittävä tarina… unohtumaton päähenkilö.” – Publishers Weekly

”Kauhistuttava, vastustamaton trilogia, joka venyttää hyvän ja pahan oletettuja rajoja.” – Booklist

"Vaarallisen koukuttava." – Time

Julkaistu
2.7.2014 (Gummerus)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Janski_
    lisäsi kirjan lukulistalle
  2. Wanderer
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  3. Korppu
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  4. Grim
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  5. Subi
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  6. yohku
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. Ida
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  8. Ida
    kirjoitti kirja-arvion
  9. Ida
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  10. Elle
    lisäsi kirjan lukulistalle
  11. Ida
    lisäsi kirjan omistettuihin
  12. jennyrei99
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  13. jennyrei99
    aloitti kirjan lukemisen
  14. Gespenst
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  15. Riikka
    lisäsi kirjan omistettuihin
  16. janinaleksandra
    lisäsi kirjan lukulistalle
  17. Saki
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  18. Saki
    lisäsi kirjan omistettuihin
  19. Puffeli93
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  20. Whippeful
    antoi kirjalle arvosanan 10/10