Alkuteos ilmestynyt 2014. Sidottu.

Aikalaisilleen hän oli kauhistus, lehdistö tunsi hänet maailman moraalittomimpana miehenä, seuraajat palvoivat häntä uuden ajan profeettana. Aleister Crowleyn (1875–1947) elämäkerta on hillitön kuvaus okkultismin suurmiehen ja ristiriitaisen egoistin merkillisistä vaiheista ja mielenliikkeistä.

Crowley perusti oman maagisen Thelema-uskontonsa, noudatti henkiolennolta saamiaan elämänohjeita, harjoitti seksintäyteisiä rituaaleja ja käytti päivittäin lähes tappavan annoksen heroiinia. Crowleyn elämässä yksi tavoite oli yli muiden: hän halusi olla suuri maagikko.

Yli puoli vuosisataa Crowleyn kuoleman jälkeen hänen legendansa elää vahvempana kuin koskaan.

Gary Lachman (s. 1955) on lontoolainen kirjailija ja muusikko. Lachmanin ansiosta Aleisteir Crowley on enemmän kuin elämäkerta; se on myös kriittinen tulkinta Crowleyn ajattelusta ja viihdyttävä kertomus kiistellyn mystikon kauaskantoisista vaikutuksista populaarikulttuuriin, muun muassa Rolling Stonesin, Led Zeppelinin ja Black Sabbathin kaltaisten rockin jättiläisten tuotantoon.

Julkaistu
11.5.2015 (Like)
Alkuperäinen nimi
Aleister Crowley: Magick, Rock and Roll, and the Wickedest Man in the World
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
70
60
50
41
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja