Se mikä ei tapa

Millenium-sarjan neljännessä osassa ei ollut ihan sitä samaa hienoa fiilistä, kuin alkuperäistrilogian teoksissa. Voinee olla, että aika on kullannut muistot, koska siitä on tosiaan jo aikaa kun luin trilogian, mutta samanlaista vau-efektiä ja -oloa tämä teos ei synnyttänyt. Mutta ei tämä teos huono ollut, varsin viihdyttävä ja koukuttava, mutta ehkä jonkin verran sekavampi ja värittömämpi. Ärsyttävästi joitain yksityiskohtia toisteltiin useasti, ikään kuin lukija olisi jo ehtinyt unohtaa tarinan kannalta oleellisia asioita. Joko kirjailija ei luottanut teoksen mukanaan vetävyyteen tai sitten pelättiin, että yksityiskohdat hukkuvat kaiken muun sekaan. Niin tai näin, ärsyttävää se oli silti. Juonen käänteet ja hahmot olivat paikoitellen melko karikatyyrimäisiä ja melkoisen suureellisia, erityisesti Lisbeth oli liian hämmästyttävä yksilö kaikessa kykeneväisyydessään. Lisbeth ei myöskään tuntunut samalta hahmolta tässä kirjassa kuin aiemmin, mutta minä kyllä pidin tästäkin versiosta. Kaiken kaikkiaan miellyttävä tarina lukea, vaikkakin jatko-osille jätettiin ovea auki. Ei olisi tarvinnut.