Auringon kehrä

Carita Forsgren

5.0 / 10
1 arvosana

Sidottu, kansipaperi.

Häikäisevä tarina Kemetin hallitsijasta ja pohjoisen näkijäheimon tyttärestä herättää eloon faraoiden Egyptin ja pronssikautisen Suomen.

Pohjoisen näkijäheimon tytär Päivänkehrä kaapataan lapsena orjapiiaksi got-kansan maille. Tie vie monien vaiheiden kautta kauas Kemetin maahan, nykyiseen Egyptiin. Maan hallitsijaksi on noussut itsevaltiaan isän ja juonittelevan äidin varjossa varttunut epävarma Akhenat’n eli Akhanjati, jolla on suuria teorioita jumaluudesta mutta kehno kosketus valtakuntansa arkeen. Hän on päättänyt kääntää maan suunnan kertaheitolla: pääkaupunki siirretään autiomaahan, ja lukuisia jumalia palvovan kansan on otettava jumalakseen aurinko.

Päivänkehrä on vuosia kestäneen matkansa aikana lakannut uskomasta näkemisen lahjaansa. Mutta eräänä päivänä hän osuu kuninkaallisen kulkueen tielle ja tulee vaistomaisesti pelastaneeksi hallitsijan kohtalokkaalta tapaturmalta. Aurinkoon tähyävän Akhanjatin ja pimeässä pohjoisessa kasvaneen Päivänkehrän kohtaamisella on kauaskantoiset seuraukset koko valtakunnalle.

Julkaistu
2010 (Otava)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Jussi
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. Rosa
    lisäsi kirjan omistettuihin
  4. Jussi
    muokkasi kirjan tietoja
  5. koipallonen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  6. Alkemisti
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  7. Alkemisti
    lisäsi kirjan tietokantaan