Viiden meren kansa

Risto Isomäki

7.1 / 10
16 arvosanaa

Kansi ja ulkoasu: Jussi Karjalainen. Sidottu, kansipaperi.

SUOMI 101 – VAI SUOMI 11 000 VUOTTA?

Suomen tasavallan historia on todellisuudessa vain vajaa prosentti Suomen historiasta. Ensimmäiset asukkaat saapuivat arkeologien mukaan Suomeen jo 11 000 vuotta sitten. Arkeologia, vertaileva kielitiede ja geenitutkimusovat viime aikoina paljastaneet esihistoriamme kätköistä muutamia lähes kokonaisia tarinoita. Tarinoita maailmoista, joiden olemassaolosta ei vielä vähän aikaa sitten tiedetty mitään.

Kun ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen, Itämerellä kellui vielä jäävuoria. Niin sanotut etniset suomalaiset saivat nykyaikaisen geenitutkimuksen mukaan alkunsa, kun Suomeen muutti noin tuhat siirtolaista Mustanmeren pohjoisenpuoleisilta aroilta reilut kaksi tuhatta vuotta sitten.

Suomen ensimmäinen pikkukaupunki Yli-Iin Kierikissä tuhoutui 5 000 vuotta sitten, kun suuri tulva-aalto löi kylien yli. Suomessa tuolloin rakennetut jätinkirkot kuuluivat uuden arkeologisen tutkimuksen mukaan samaan megaliittikulttuuriin kuin Englannin Stonehenge tai Ranskan Carnac.

Viiden meren kansa on näistä unohdetuista tarinoista koottu episodiromaani. Se kuvaa kahdeksan aikatason kautta, miten Suomen kannalta keskeiset tapahtumat olisivat saattaneet mennä.

Julkaistu
13.8.2018 (Into)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Moonlord
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  2. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. Sihi
    lisäsi kirjan lukulistalle
  4. AnneAlchemilla
    lisäsi kirjan lukulistalle
  5. AnneAlchemilla
    lisäsi kirjan omistettuihin
  6. JHerukka
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. HourglassEyes
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. Airam
    lisäsi kirjan omistettuihin
  9. FreakyMike
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. Pisania
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  11. J.T. Lamminmäki
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  12. HUHHII
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  13. Wanda
    lisäsi kirjan omistettuihin
  14. Suden
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  15. Suden
    lisäsi kirjan omistettuihin
  16. Orduuka
    lisäsi kirjan lukulistalle
  17. Orduuka
    lisäsi kirjan omistettuihin
  18. Kyynel
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  19. Serafia Alho
    lisäsi kirjan lukulistalle
  20. Porttikielto
    lisäsi kirjan lukulistalle