He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Johannes Anyuru

8.0 / 10
3 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Outi Menna. Kansi: Sanna Mander. Sidottu, kansipaperi.

August-palkinto 2017, Tähtivaeltaja-palkinto 2019.

Pakottavan ajankohtaista kaunokirjallisuutta

Eräänä talvi-iltana kolme Isisin kannattajaa hyökkää kirjakauppaan. Kiistellyn taiteilijan esiintyminen katkeaa laukauksiin, paniikki pääsee valloilleen. Osa yleisöstä jää panttivangeiksi. Mutta kesken hyökkäyksen nuori nainen, jonka tehtävänä on videoida tapahtumat, kääntyy kumppaninsa puoleen ja kuiskaa: Tämä on väärin. Meidän ei pitäisi olla täällä. Meidän pitäisi häipyä.

Kaksi vuotta myöhemmin kirjailija vierailee naisen luona oikeuspsykiatrian klinikalla. Hän ojentaa kirjailijalle nipun paperia, tarinansa.

Nainen sanoo tulevansa tulevaisuudesta.

He hukkuivat äitiensä kyyneliin on dystopia apartheid-yhteiskunnasta, jossa europpalaisista arvoista on tullut totalitäärisiä totuuksia, mutta myös tarina rohkeasta yrityksestä luoda vaihtoehtoisia versioita hirvittävälle tulevaisuudelle.

Kirja on voittanut vuoden 2017 kaunokirjallisuuden August-palkinnon Ruotsissa.

”Tekijä tuntuu kirjoittavan nyt omaa ja eurooppalaista painajaista auki. Samalla hän esittää painavan yhteiskuntakriittisen huolensa fasistisen ja fundamentalistisen ajattelun leviämisestä.” – Seija Forsström, Länsi-Savo

”Vaihtoehtoisia aikajanoja hyödyntävä, puhutteleva dystooppinen mysteeri. Teos pureutuu siihen, kuinka ruotsalainen yhteiskunta jaetaan meihin ja muihin.” – Tähtivaeltaja-palkintoraati

Julkaistu
huhtikuu 2018 (Schildts & Söderströms - S&S)
Alkuperäinen nimi
De kommer att drunkna i sina mödrars tårar
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Johannes Anyuru

Johannes Anyuru (s. 1979) on ruotsalainen kirjailija ja runoilija. Hänen isänsä on ugandalainen ja äitinsä ruotsalainen. Anyuru opettaa luovaa kirjoittamista. Anyurun romaani Myrsky nousee paratiisista (2012) palkittiin Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnolla. Romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017) voitti August-palkinnon, P. O. Enquist -palkinnon ja Tähtivaeltaja-palkinnon.

Kustantaja

Schildts & Söderströms - S&S

Risingshadow'ssa 58 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja