Nella

Kirja on yksi parhaita joita olen koskaan lukenut! Olen lukenut koko sarjan jo useampaan kertaan enkä usko, että voisin kyllästyä siihen koskaan. Ensimmäinen osa on vieläpä suosikkini kaikista osista, se on jotenkin niin kotoisa. Koko Harry Potter -sarja on aivan mahtava ja tämän parempaa aloitusta ei kyllä saisi millään. Kirjan teksti, tarina ja hahmot ovat kaikki hienosti luotu ja kokonaisuus on aivan täydellinen.

Teksti on viihdyttävää, todella monipuolista ja aivan upeasti luotua. Se on välillä humoristista ja toisinaan taas erittäin järkevää ja asiallista.

Juoni taas on todellinen klassikko. Koko kirja on täynnä pienen pieniäkin yksityiskohtia, jotka ovat oleellisia myöhemmin sarjassa. J. K. Rowling on oikea taikuri kirjailijoiden maailmassa. Teoksen juoni on viihdyttävä ja itse rakastan sitä aivan suunnattomasti. Tarinan rakenteessa on jonkin verran perinteistä vivahdetta, mutta se on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Voisin kirjoittaa tästäkin aiheesta monta sivullista, mutta sanon vain yksinkertaisesti: tarina on täydellinen.

Kirja on erittäin monipuolinen ja nyt on enää vaikea muistaa kaikkea, mitä siinä tapahtuu. Teos on yli 750 sivua ja tapahtumaa kyllä riittää. Kirja sisältää runsaasti jännitystä, yllätyksiä ja myös hieman romantiikkaa. Se jatkaa Näkijän taru -sarjaa ja jatkuu oikein sujuvasti edellisen kirjan, Salamurhaajan oppipoika, lopusta. 

Kirjan maailma on kiinnostava ja hyvin luotu, harvoin aivan kohtaa samankaltaista. Kaikki hahmot on hyvin luotu ja etenkin Fitz on mahtava päähenkilö. Hän on rohkea ja lujatahtoinen, mutta samalla myös uskollinen ja luotettava. Hän osaa olla myös tunteellinen halutessaan. 

Teksti on todella sujuvaa ja sitä on mukava lukea. Itselläni ei ole kirjasta oikeastaan ainoatakaan negatiivista sanottavaa, mutta silti en voi antaa teokselle aivan viittä tähteä, jotakin vain tuntui ehkä puuttuvan. Muuten kirja on kyllä todellakin lukemisen arvoinenn, suosittelen. 

Kirjan tarina itsessään on mielenkiintoinen ja raikas, mutta Mintie Dasin tapa kirjoittaa ja tuoda asioita esille on hieman omituinen. Juoni on selvästi nuorille suunnattu, mutta kerrontatapa tuntuu paljon pienemmille kirjoitetulta. Tarinan päähenkilöt ovat välillä todella taitavia ja rohkeita, mutta toisinaan he vaikuttavat erittäin kokemattomilta. Kirjan kirjoitustyyli tuntuu hieman amatöörimäiseltä, mutta muuten tarina on kiinnostava ja jopa melko koukuttava. Kirja ansaitsee kyllä vähintään kolme tähteä, vaikkei se aivan suosikkeihini kuulukaan.

Salamurhaajan oppipoika on todella monipuolinen ja kiehtova teos. Kirja etenee jännässä tahdissa ja tarina on todella koukuttava. 

Kirjan hahmot ovat kaikki todella moninaisia ja tekevät tarinasta entistä kiinnostavamman. Fitz on kirjan alussa kuuden vanha, mutta hän varttuu melko epätasaista tahtia kirjassa, joten Fitzin ikää ei oikein koskaan tiedä tarkkaan. Muuten kirjasta löytyy reilusti ihania ja toisaalta taas turhauttavia hahmoja.

Teoksen juoni on itselleni aivan uudenlainen enkä osannut odottaa tällaista tarinaa, mutta yllätyin positiivisesti. Se on koukuttava ja täynnä jännitystä ja aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavat osa. Suosittelen.

Odotin tätä kirjaa yli kymmenen kuukautta, joten odotukseni olivat selvästi erittäin korkeat. En halunnut laskea kirjaa käsistäni kertaakaan, mutta toisaalta pelkäsin myös lukevani teoksen loppuun liian nopeasti. Ja tässä sitä nyt ollaan. Viisi päivää myöhemmin ja kirja-arvostelun parissa. Huoh. 

Victoria Aveyardin Sodan myrskyt ansaitsee mielestäni kaikki viisi tähteä, mutta minun on pakko ottaa tuo puolikas tähti pois kirjan lopetuksen vuoksi. Teksti, juoni, hahmot ja niiden kokonaisuus ovat kerrassaan täydellisiä, mutta petyin totaalisesti sen loppuun. Tekstin laatu on melko perussettiä, mutta jokin tarinan juonessa ja sen käänteissä sai minut kyllä aivan koukkuunsa heti ensimmäisestä kirjasta lähtien. Tämän teoksen teksti on kuitenkin selvästi parempaa kuin ensimmäisen osan. Juoni taas uppoaa minuun täydellisesti eikä itselläni ole siitä mitään valitettavaa. Muihin sarjan osiin verrattuna tässä on jonkin verran enemmän taistelua, mutta romantiikka jää selvästi enemmän taka-alalle. Se on myös asia, joka vaikutti siihen, etten kyennyt antamaan täysiä pisteitä tälle kirjalle.

Teoksessa on viisi eri näkökulmaa, joiden ansiosta koko ajan tapahtuu eikä tylsää hetkeä kyllä löydy etsimälläkään. Huonona puolena taas on se, että kirja sisältää vähemmän sisältöä päähenkilön Maren elämästä, etenkin kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna. Kertojista Mare on selvä suosikkini ja seuraavina perässä ovat Cal ja Maven. Mielestäni kaikilla kolmella olisi saanut olla enemmän sisältöä tarinassa, etenkin Calilla, jolla oli vain kaksi lukua kirjoitettuna. Itse pidin myös Evangelinen osuuksista ja Irisin luvut taas antoivat uutta perspektiiviä tarinaan. 

Tässä kirjassa tulee paljon uusia puolia monista eri hahmoista, mutta itselleni päällimmäiseksi jäi etenkin Evangelinen muutokset. Hänen ja Maren välinen suhde on aivan uudenlainen ja sitä onkin usein huvittavaa lukea. Myös Farley on muodostanut syvempää suhdetta Mareen, joka on mielestäni ihana asia. Mare itse on kasvanut paljon, parempaan tietenkin. Mielestäni Mavenin ajatuksista saa paljon paremman käsityksen nyt, kun saa lukea hieman myös hänen näkökulmastaan. Maven on todella ristiriitainen hahmo, mutta omalla tavallaan myös kiinnostava ja ihana. Myös monet muut hahmot saavat enemmän huomiota, kuten Davidson (ja sen mukana Montfort) sekä Iris (ja hänen ohessaan myös muu Järviseutu). Cal saa tässä osassa mielestäni liian vähän huomiota, joka antaa pientä miinusta tarinalle. 

Kirja on todella monipuolinen ja pidän siitä. Silti tarinan, ja sen mukana koko sarjan, loputtua oloni on haikea ja surullinen. Olisin toivonut tälle sarjalle edes hieman onnellisempaa loppua. Muuten teos on aivan ihana ja ehkä liiankin koukuttava. Suosittelen ehdottomasti kaikille.

Hieno päätös mahtavalle sarjalle. Koko sarja on mielestäni parhaita kotimaisia kirjoja, joita olen lukenut ja yltää kyllä monien muidenkin teosten tasalle. Kirjassa on kiehtova tapa edetä tarinassa ja se pitää koukussaan koko tarinan ajan. Itse luin kirjan ahmimalla enkä olisi halunnut laskea teosta käsistäni hetkeksikään. 

Kaikki hahmot ovat mielenkiintoisia ja ihania omalla tavallaan. Sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna kirjassa on huomattavasti vähemmän päähenkilön Aleian osuutta tarinassa, mutta itseäni se ei haitannut, koska kaikki muutkin hahmot ovat erittäin kiinnostavia. Aleia muuttuu tämän kirjan aikana odottamattoman paljon, mutta Erika Vik on kuitenkin onnistunut säilyttämään kosketuksen hahmon alkuperäiseen olemukseen.

Tarinassa on valtavasti uusia paikkoja ja hahmoja, joka tekee kirjasta vain entistä koukuttavamman. Loppua kohden päästäessä tulee paljon uutta tietoa, joka selkeyttää koko sarjaa alusta alkaen. Monet asiat hyppäävät kuitenkin vauhdilla luettaessa yllättävällä tahdilla silmille ja piti oikein välillä pysähtyä ajattelemaan, mitä kaikkea oli juuri lukenut. Teoksen lopussa sarja on samalla selkeytynyt, mutta myös omalla tavallaan muuttunut monimutkaisemmaksi. 

Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon vielä tästäkin teoksesta, mutta lopetan nyt sanomalla, että suosittelen kirjaa (ja koko sarjaa) lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Teos on ehdottomasti parasta kotimaista laatua.  

Kirja on periaatteessa jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen ja viimeinen on kirjoitettu Bellan näkökulmasta ja keskimmäinen taas Jacobin. Oma suosikkini on kirjan kolmas osa. En itse pitänyt kovin paljoa Jacobin näkökulmasta kirjoitetusta tekstistä. 

Kirjan juoni on ihan mukavaa luettavaa, ei mitään kovin erikoista. Välillä on jopa hieman tylsän puoleista. Jos pitää onnellisista lopuista, silloin tämä kirja kannattaisi ehkä lukea. Loppu on melko kliseinen, mutta itse kyllä pidin siitä.

Teksti on edelleen hyvin kirjoitettua ja se tekee teoksesta mielekästä lukemista. Varsinkin kirjan keskiosa on kirjoitettu melko humoristisella tavalla, vaikka aihetta itsessään en kyllä kuvailisi hauskaksi. Olen lukenut kirjan muutamaan otteeseen ja usein hypin Jacobin osuuden eteenpäin pienissä pätkissä ja jätän osan lukematta, koska en vain millään jaksa lukea kaikkea Jacobin ongelmista. Kyseisessä osassa on paljon tietoa juoneen liittyen, joten se on kuitenkin tärkeää luettavaa. 

Etenkin teoksen loppuosassa tulee paljon uusia hahmoja, jotka ovat monet hyvin kiinnostavia. Myös Bellan, Edwardin ja Jacobin välinen suhde selkenee loppuosassa, joka tekee omasta mielestäni tarinasta paljon mieluisampaa luettavaa.

Mielestäni tämä on sarjan paras osa, mutta jos kaipaa jännitystä niin ei sitä tästä paljoa löydy. Aluksi olin aivan innoissani kun pääsin tätä ensi kertaa lukemaan ja olo oli haikea kun tarina loppui. Nykyään ei se enää tee kovin suurta vaikutusta, mutta ihan kiva päätös sarjalle.

Kirja on paljon parempi kuin sarjan toinen osa, Uusikuu, ja melko samaa tasoa kuin Houkutus. Tässä osassa on reilusti romantiikkaa ja tapahtumia, mutta itse aloin välillä ärsyyntyä hahmoihin.

Edward ja Alice ovat aivan suosikkejani koko sarjassa, mutta päähenkilö Bella on kyllä välillä hieman ärsyttävä. Mielestäni hyvä päähenkilö osaa ongelmiin jouduttuaan selvitä edes jollakin tavalla itse, mutta Bella tuntuu niin kovin avuttomalta. Myös Jacob rasittaa välillä, mutta aivan eri syistä. Hän osaa kyllä pitää huolta itsestään, mutta Jacobin käyttäytyminen Bellan suhteen on todella turhauttavaa aika ajoin. 

Koko sarjan juoni tuntuu huolella suunnitellulta ja monet pienetkin yksityiskohdat ovat usein tärkeitä myöhemmissä vaiheissa. Teoksen juoni tuntuu hieman hidastempoiselta, mutta jotenkin sitä vain jaksaa lukea mielenkiinnolla eteenpäin. Itse jäin ehkä turhankin paljon sarjaan koukkuun kun sitä ensi kertaa luin, mutta yleensähän se vain kertoo hyvästä kirjasta.

Teoksen teksti on mielestäni todella laadukasta. Välillä juoni ja koko sisältö yleisesti saattaa olla hieman tönkömpää, mutta kirjoitustavasta en kyllä löydä valittamista. Meyer osaa selvästi kirjoittaa kiinnostavalla tavalla ja teksti pitää kyllä mukanaan. Tunnelma on monimuotoista, välillä se on humoristista ja toisinaan taas vakavaa tai romanttista. 

Kokonaisuudessaan teos on kyllä itselleni mieluinen, vaikka löytyyhän tästäkin negatiivista palautetta. Koko sarja on mielestäni jotenkin hieman ristiriitainen, mutta suosittelen kyllä muillekin.

Uusikuu on kyllä mielestäni koko sarjan huonoin osa. Tässä on vähän sama rakenne kuin Houkutuksessa, jossa loppua kohden alkoi juonikin vasta tiivistyä kunnolla. Tässä teoksessa vain on paljon tylsempi keskiosa, kun Bella on niin masentunut ja kaikki tuntuu menevän huonosti.

Luettuani kirjan pariin otteeseen, tykkään hyppiä kirjan keskiosassa eteenpäin jonkin verran ja odotan vain pääseväni lukemaan kirjan viimeisiä sivuja. Loppu on mielestäni paljon onnellisempi kuin kirja muuten ja tarina käykin vasta siinä vaiheessa kiinnostavammaksi.

Itse pidän periaatteessa Jacobista, mutta en oikein jaksa sitä kaikkea kolmiodraamaa, mitä tästä loppujen lopuksi syntyy. Edwardin ja Bellan suhde on vahva ja kaikkea, mutta Jacobin tunteet Bellaa kohtaan hankaloittavat asiaa paljon. 

Teosta ei kuitenkaan kannata jättää väliin, jos aikoo lukea koko sarjan. Ja tarina paranee taas seuraavissa osissa, ainakin omasta mielestäni. 

Tämä saaga jakaa ihmiset kyllä aivan kahtia: joko sitä rakastetaan aivan sydämen kyllyydestä eikä parempaa tarinaa ole tai tule koskaan olemaankaan tai sitten sarjaa vihataan ja haukutaan roskaksi. Mielestäni kirjoihin perustuvat elokuvat ovat pilanneet pahasti koko saagan maineen, mutta itse kirjoihin ei kannata suhtautua ainakaan aluksi kovin ennakkoluuloisesti. Kaikki ovat varmasti joskus kuulleet edes jotakin Twilightista ja jonkinlainen käsitys tarinasta ihmisillä on, mutta itse ymmärsin tarinaa paremmin vasta sen luettuani. 

Itse pidin kirjaa positiivisena yllätyksenä, vaikka löytyyhän minulta sitä negatiivistakin palautetta. Pidän kovasti Meyerin kerrontatavasta ja kirjoitustyylistä. Sitä jaksaa lukea kyllä oikein mielellään. Kirjassa kuvaillaan tarkasti pieniäkin yksityiskohtia, joka voi muuttua helposti melko tylsäksi, mutta Meyer on onnistunut pitämään tekstin kiinnostavana. Kirjan idea vampyyreista ei tunnu aluksi kovin omaperäiseltä, mutta tässä on saatu kuitenkin pidettyä kyseiset taruolennot raikkaina pienten yksityiskohtien avulla. 

Teoksessa on kuitenkin paljon pieniä häiritseviä yksityiskohtia kuten se, että Bellan lukujärjestys on joka ikinen päivä samanlainen. Joka päivä opiskellaan äidinkieltä ja biologiaa samassa järjestyksessä ja aina mukana on myös liikuntaa. Tiedän, pieni ja turha huomio, mutta silti niin kovin ärsyttävä. Eikö luovuutta ole voitu käyttää edes sen vertaa, että oppiaineita olisi edes hieman monipuolisemmin... No, se siitä. Toinen inhottava asia on taas se, että melkein kehenkään sivuhenkilöön ei pääse tutustumaan. Bellan elämä alkaa nopeasti pyörimään kokonaan Edwardin ympärillä. Okei, itse pidän Edwardista kovasti ja nautin heidän suhteensa lukemisesta, mutta ymmärrän kyllä, miksi niin monia tämä ärsyttää. 

Tarina ei ole todellakaan niin huono kuin monet sitä kuvailevat, mutta en nyt sanoisi tätä parhaaksi lukemakseni kirjaksikaan. Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan tämän sarjan.

Elämä ja kuolema on periaattessa aivan sama tarina kuin Houkutus, vain sukupuoliroolit ovat vaihtuneet. Olin aluksi hieman skeptinen asian suhteen, mutta pidin siitä oikeastaan yllättävän paljon.

Hahmot tuntuvat melko erilaisilta, jonka takia tarinakin saa hieman uuden tyylin. Edith on mielestäni ihana hahmo, pidin hänestä melkein enemmän kuin Houkutuksen Edwardista. Molemmissa teoksissa on sama puute, joka itseäni häiritsee hieman: kaikki muut hahmot jäävät oikeastaan Bellan ja Edwardin, tai Beaun ja Edithin, varjoon. Sivuhenkilöitä on siis paljon, mutta heistä ei kyllä helposti selkoa saa. 

Tekstissä huomaa pieniä muutoksia alkuperäiseen tarinaan, mutta ne ovat oikeastaan kaikki muutoksia parempaan, joten en valita. Loppu on todella yllättävä, mutta kiinnostava - ja samalla erittäin suuri - muutos tarinaan. 

En todellakaan osannut odottaa tällaista kymmenvuotisjulkaisua, mutta olen kyllä tyytyväinen, että sellainen tuli. Mielestäni sukupuoliroolien vaihtaminen oli Meyeriltä nerokas idea, sen avulla saattaa jotkut samaistua kirjaan paremminkin. Suosittelen, jos Houkutus miellytti.

Aivan ihana kirja. Suorastaan täydellinen jatko-osa Vialliselle. Molemmat teokset ovat hämmästyttävän hyviä ja tätäkin oli kyllä ilo lukea. 

Celestine on kasvanut hurjasti kirjojen aikana ja hän on ehdottoman rohkea, itsepäinen sekä lahjakas. Celestine on erittäin älykäs ja monesti kirjassa vain se pelastaa hänet pahimmalta. Kaikki kirjan henkilöt ovat mahtavia ja niiden kirjo on laaja. Carrick on yksi lemppareistani, samoin Celestine.

Koko juoni on saatu hienoksi kokonaisuudeksi, Ahern on kyllä miettinyt kaikkea. Pienimmätkin yksityiskohdat ovat tärkeitä myöhemmin tarinassa ja se tuo mielestäni kivan lisän koko hommaan. Tarinan idea itsessään on, ainakin minulle, aivan uusi. Tämähän on jatkoa Ahernin aiemmalle teokselle, Viallinen. Pääsin siihen kirjaan mukaan vasta luettuani jonkin verran pidemmälle, mutta tämä kirja pitää kyllä alusta asti ihan koukussa. 

Suosittelen ehdottomasti tätäkin kirjaa kaikille luettavaksi. Romantiikkaa on juuri sopivasti ja jännitystä löytyy. Täydellinen yhdistelmä.