Kuninkaan salamurhaaja

Vaihteen vuoksi fantasiaa ihanalla melankolisuudella, jossa mikään ei mene niinkuin kuvittelisi. Onnellinen sarja tämä ei ole, mutta ne pienet onnen hetket tuntuvatkin kirjassa sitä suuremmilta kaiken elämän raakuuden keskellä. Itse pidän kirjasta juuri siksi kun Fitz ei ole perinteinen sankari jolla kaikki onnistuu, vaan tavallinen ei niin fiksu tyyppi, joka omista haluistaan huolimatta joutuu kaaoksen partaalla olevan kuningaskunnan poltepisteeseen. Henkilöt ja paikat on kuvailtu niin tarkasti että niihin on helppo samaistua ja nähdä mielessään.

Kirja on erittäin monipuolinen ja nyt on enää vaikea muistaa kaikkea, mitä siinä tapahtuu. Teos on yli 750 sivua ja tapahtumaa kyllä riittää. Kirja sisältää runsaasti jännitystä, yllätyksiä ja myös hieman romantiikkaa. Se jatkaa Näkijän taru -sarjaa ja jatkuu oikein sujuvasti edellisen kirjan, Salamurhaajan oppipoika, lopusta. 

Kirjan maailma on kiinnostava ja hyvin luotu, harvoin aivan kohtaa samankaltaista. Kaikki hahmot on hyvin luotu ja etenkin Fitz on mahtava päähenkilö. Hän on rohkea ja lujatahtoinen, mutta samalla myös uskollinen ja luotettava. Hän osaa olla myös tunteellinen halutessaan. 

Sydän taas kerran verille raastettuna lopettelin tätä kirjaa. Tuntuu melkein epätodelliselta, että joku on kirjottanut jotain näin fantastista. Rakastan Salamurhaajan oppipoikaa ja en voi mitenkään mitenkään sanoin kuvata, miten paljon tykkään myös Kuninkaan salamurhaajasta. Rakkautta ensisivuilla. Tai jotain sinnepäin. Mutta oikeasti! Aina kun avasin tän kirjan niin upposin siihen ihan täysin heti ensimmäisessä virkkeessä. UNOHDIN, ETTÄ LUIN. Parhaita kirjoja maailmassa, ne, jotka saa aikaan sellasen fiiliksen. Kaikki oli taas kohdallaan ja meni just niin sydäntäsärkevän nappiin, kun kukaan voi toivoa. Henkilöhahmot on paljon todellisempia ja syvempiä kuin jokkut nykyajan pintaraapasut, ja kaikki on niputetty yhteen niin vaivattoman sulavasti, etten ikinäikinäikinä halua lopettaa lukemista. Kuvittele, jos en ikinä ois avannut tätä kirjaa? Hyvä. Nyt kun sain sen ulos, niin neuvon jokaista (kyllä, sinuakin!) hommaamaan kyseisen sarjan käsiinsä ja unohtamaan kaikki muut velvollisuudet (koulu, ruoka, uni, yms.) kunnes ne on luettu. <3

Kuninkaan salamurhaaja jatkaa Fitzin tarinaa ja tapahtumat ovat paljon edellistä kirjaa tiiviimpiä. Hobb on onnistunut luomaan päähenkilön, johon samaistuu automaattisesti ja joka ei ole mikään tekopyhä sankari. Fitzin epätoivo ja turhautuneisuus välittyy kirjassa hyvin. Kuninkaan salamurhaaja on ehdottomasti synkimpiä ja ahdistavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Henkilöt kokevat todella kovia hovin juonitteluiden ja vallanhimon tähden. Kirjan epätoivoinen tunnelma tarttuu lukijaankin. Sitä lukiessaan odottaa kokoajan kuitenkin toiveikkaana, että jospa pian tapahtuisi jotain hyvääkin. Juonenkäänteet ovat kerrassaan nerokkaita. Monen yllättävän paljastuksen jälkeen ajattelee, että kappas kun en itse tajunnut ajatella tuota. Ensimmäisen kirjan perusteella ei olisi millään osannut vielä arvata, että asiat lähtevät käyntiin tähän malliin. Ehdottomasti koukuttavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Hobbin maailma tuntuu säälimättömän julmalta, mikä onkin iso osa Kuninkaan salamurhaajan viehätystä. Pahaa ei varsinaisesti ole, vaan on vain silmitöntä ahneutta ja vallanhimoa. Jokaisen fantasian ystävän pitäisi mielestäni olla tutustunut Näkijän taruun. Suosittelen lämpimästi!

Kirja jatkaa fantasian mestariteoksen tarinaa. Fitzin hahmo syvenee ja kasvaa tarinassa ja sama maaginen voima joka tempaisi lukijansa mukaan Salamurhaajan oppipojassa vaikuttaa myös Kuninkaan salamurhaajassa. Tässä kirjassa Fitzin tarina saa sellaisia traagisia ja koskettavia mittoja joita en ole kokenut koskaan aiemmin. Syyttä ei Kuninkaan salamurhaajaa pidetä yhtenä Hobbin parhaimmista kirjoista. Mestariteos ja soisin kaikkien kirjoista pitävien lukevan Hobbin tuotannon läpi. Hobb on nostanut fantasian uudelle tasolle kuten Dan Simmons nosti scifin Hyperionillaan. Hobb kilpailee Martinin kanssa nykyfantasian mestarin tittelistä minun arvostelussani. Arvosana: 10+.

Toisessa osassa Fitzin elämäntarina on vienyt lukijansa jo täysin mukanaan. Se kuinka yksi äpärä on samaan aikaan mitätön poika, mutta samalla persoona jonka ympärille Herttuakunnan kohtalo kietoutuu yhä enemmän. Pojan on kasvettava mieheksi nopeasti. Linnan juonittelut ovat tappavia.

Jollain mystisellä asteella pidin tästä enemmän kuin edellisestä, se johtunee varmaan siitä sudesta ja narrista. Osittain se oli kyllä että siis anteeks täh? mutta suurimmilta osin, se oli hyvä, ja veti mukaansa. Kirjoitus tavassakaan ei ollut valittamista, ainoastaan kirjan alku oli tylsä. Tuli mietittyä että koskas tämä alkaa? mutta muuten en valita. odotan vaan innolla sitä kun saan kolmannen kirjan käsiini... ja nyt en sano muuta.

Kirja on hyvä, se täytyy myöntää. Tapaa jolla kirja kietoo lukijan mukaan, antaa ilmiselviä (vaikka ei päähenkilölle) vihjeitä tulevasta, ja sitten yhtäkkiä kääntää kaiken päälaelleen on pakko ihailla. Lukijan toivo laskee ja kasvaa päähenkilön toivon myötä, ja lopulta on pakko miettiä, mitä olisi käynyt, jos jokin olisi tapahtunut toisin. Vikana kirjassa on liiankin perinteinen trilogia-kaava. Siinä missä ensimmäinen kirja toimi hyvin itsenäisenä teoksena, toinen kirja jää kesken, pakottaa lukemaan seuraavan osan. Eikä kaavamaisuus jää tähän, jo kirjan puoli välissä alkaa kalvamaan epäilys siitä, että tämä osa ei tule loppumaan onnellisesti. Kirjan jälkeen voi vain odottaa, että kolmas osa tulee, ja lopulta korjaa tilanteen. Kaava ärsyttää, mutta ei liikaa, ja toisaalta se toimii. Viimeinen osa on tämän jälkeen pakko hankkia, lukea hieman lisää, mitä sitten kävi, vieläkö pelastus löytyisi. Niin, ja mitä henkilöhahmoihin tulee, niin ymmärrän kyllä, miksi narrista jotkut pitävät päähenkilöä enemmän. Päähenkilö kun osaa satunnaisesti olla raivostuttavankin tyhmä liikkeissään, ja tuntuu aina unohtavan mitä itse hetkeä aiemmin ennusti. Vioistaan huolimatta kirja on helposti ansainnut viisi tähteään.