Salamurhaajan taival

Hankala keksiä kirjasarjaa jonka päähenkilöä halveksuisin yhtä kovasti. Kirjaimellisesti inhoan sitä minkälainen sylikoira Fitz on. Soturi joka ei voita taistelujaan, salamurhaaja joka ei osaa salamurhata. Ihminen joka tekee asiat omanpään mukaan, mutta silti alistuu kuninkaan ja kuningattaren tahdon alle sormia napsauttamalla, ehkä hieman kärjistäen.

Jokaisen trilogiaan kuuluvan kirjan puolivälissä kysyin itseltäni miksi luen tätä kirjaa. Pidin ehkä viikon tai kahden tauon, ja sitten luin kirjan loppuun yhden päivän aikana ja jäin kaipaamaan lisää. Fitz ei ole sankari, eikä oikeastaan edes päähenkilö vaikka tarinaa kerrotaankin hänen kauttaan. Kirja on viihdyttävä, vaikka en osaakaan samaistua Fitziin: Tiedän että en tekisi samanlaisia päätöksiä kuin hän. En tiedä selviäisinkö siinä maailmassa paremmin vai huonommin siitä syystä. Robin Hobb on taitava kirjailija ja se on aivan selvää, koska kirja kuitenkin pitää otteessaan vaikka päähenkilöstä ei pitäisi. Jos samaistuisin päähenkilöön, hänen päätöksiinsä ja kykyihinsä niin uskon että antaisin kirjalle huomattavasti korkeamman arvosanan. Saatan olla hieman liian vanha lukemaan tätä ensimmäistä kertaa. Fitzissä paistaa teini-ikäisyys, naiivius, mihin on aika vaikeaa ellei mahdotonta samaistua enää yli kolmekymppisenä. Tai sitten olen liian tottunut lukemaan tarinoita ihmisistä ja henkilöistä joilla on kyky selviytyä haasteista ilman että tarvitsee roikkua muiden selkien takana. Mene ja tiedä.

Kirja on pitkä eikä siinä tapahdu suhteessa kovinkaan paljon. Teksti on kuitenkin hyvin luotua ja lukeminen on koko ajan mielenkiintoista. Päähenkilö Fitzin elämä ei todellakaan ole helppoa, mutta hän selviää haasteista itsepäisyytensä ja taitojensa avulla. Sarjaan hyppää mukaan myös uusia hahmoja sekä monet vanhat henkilöt ovat päässeet mukaan tähänkin osaan. Koko teos on mielettömän taidokas ja mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Ainoa miinus on mielestäni tarinan loppu, vaikka sekin on tietysti mainiosti luotu. Itse olisin toivonut hieman onnellisempaa loppua Fitzin osalle. Suosittelen lukemaan ehdottomasti!

Aivan mahtava kirja, kartan tarkkuutta jäin kaipaamaan en oikein muuta. Kirja oli ehdottomasti sarjan paras. Mistä tän voi ostaa? Ehkä yksi parhaita kohtia oli se alku, kun se kerto siitä eläimellisestä elämästä, toinen oli kyllä vuorimaat ja niiden takana. Etenkin Patsas metsä nousi mielikuviin niin upeaksi, että taidan haluta piirtää sen... Hyvin kuvailtu se lohikäärmeen veisto... mahtavat keskustelut ja pohdinnat. Hiukan surullisen sävyinen, ja siinä surullisen sävyisyydessään niin koskettavan mahtava. Tämä kirja haittasi nukkumistani, mutta se oli sen arvoista.

Kolmannessa osassa ei ole kahden edellisen tapaista riehakkuutta, mutta se ehdottomasti tunteikkain. Lukija saa kokea Fitzin mukana epätoivon hetkiä ja saa vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin. Todellisen arvonsa kirja saa vähän vanhempien lukijoiden kautta. Kirja saa miettimään minkä kaiken olisi itse tehnyt toisin ja mitä Fitz olisi voinut sanoa. Varsinkin loppu saa haluamaan erilaisia vaihtoehtoja. Näitä haluaville on luvassa Lordi Kultainen-trilogia. Suosittelen vähän vanhemmille lukijoille, mutta myös nouremmat tulevat nauttimaan täysin rinnoin.

Minusta Salamurhaajan taival on koko trilogian parhain osa, ehkä siksi että siinä sielullinen traagisuus nousee suurenmoiseen konserttoon. Minä pidin kirjassa käydyistä laajoista keskusteluista ja pohdinnoista joissa oli jälleen paljon filosofiaa ja koskettavia elämän totuuksia. Narrin hahmo kasvoi kiinnostavammaksi ja syvemmäksi, samoin Yönsilmä. Vuorimaa ja sen takaiset mannut sekä kaivos olivat ehkä trilogian parasta antia. Kirja loppui kauniisti ja haikeasti ja koko trilogian mukanaan tiukasti pitänyt huimaava tarina sekä juoni saivat arvoisensa päätöksen. Suosittelen kaikille. Arvosana: 10+.

Tämä oli ehdottomasti kirjasarjan paras osa. Koko kirjasarja on kauniisti kirjoitettu ja erilainen. Henkilöhahmot olivat todella jännittäviä, varsinkin narri. Olin aika paljon ymmälläni tätä lukiessani, en saanut ihan joka kohdasta kiinni. Lopustakaan en niin hirveästi pitänyt, vaikka olisi se nyt huononpikin voinut olla. Kutakuinkin loistava kirja.

Ensimmäinen huomio: Kirja on pitkä... Luettuaan pitkän ikuisuuden huomaa, että vieläkään ei ole edetty paljon mihinkään, ja ekassa kirjassa oltaisiin jo lopuilla. Tämä ei silti ole haitaksi, vähemmälle jätetty toiminnallisuus oli ihan mukavaa välistä. Päähenkilön hahmo syvenee kirjassa entisestään, sen lisäksi että tämä on tyhmä, tämä myös järjestelmällisesti epäonnistuu kaikissa aikeissaan, ja saa pahasti turpiinsa jokaisen koettelemuksen yhteydessä. Ja aina paetaan tuurilla. Tehokas koukku, mikä saa vahvasti samaistumaan epäonniseen hahmoon.

Fitzin tarinaan on pakko olla koukusta kahden mukanaan vievän kirjan jälkeen, mutta tämä on lievä pettymys kahden loistavan kirjan jälkeen. Tarina tuntuu väliin jaarittelevan ja venyvän turhista syistä, mutta tällekin trilogialle on saatava loppu. Ehdottomastin trilogian heikoin osa, mutta kirjana ihan ok-tasoa.

FitzUljaan  tarina onneksi jatkuu vielä sarjassa Lordi Kultainen ja Narri ja Näkijä.  Koska olen tätä kirjoittaessa jo lukenut  kaikki Fitz seikkailut, voin sanoo että kannattaa muidenkin lukasta.