Nella

Olin kyllä positiivisesti yllättynyt tästä kirjasta. Sarjan edellinen osa oli aluksi melko hämmentävä, mutta loppua kohden hyvinkin onnnistunut. Tämä teos taas on alusta asti koukuttava ja hyvin rakennettu. 

Päähenkilö, Meghan, oli ensimmäisessä kirjassa aika avuton ja koko ajan pelastettavissa, mutta tässä hän uskaltaa ryhtyä toimeen ja hän oppii paljon uusista kyvyistään, joka on mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa. Välillä Meghan kuitenkin ymmärtää asioita omituisen myöhään, vaikka itse olisi arvannut tapahtuman jo muutamaa lukua aiemmin. Prinssi Ash on taas pysynyt melko samanlaisena rohkeana ja itsepäisenä persoonana, vaikkakin hänkin loppua kohden muuttuu ehkä aavistuksen. Puck on myös rohkea ja aina valmiina toimimaan ja hän on edelleen hauska hahmo, vaikkakin näyttää myös syvällisemmän puolenkin itsestään tässä kirjassa. Grimalkin on jälleen matkassa mukana ja loistaa kyllä roolissaan. Hän on aina muita edellä niin tiedon hankinnassa kuin avun löytämisessä. Myös Grim on huvittava persoona, jonka seurassa on aina viihdyttävää lukea. Uutena tärkeänä hahmona tässä kirjassa tulee myös Rautahepo, joka oli aiemmin Meghanin ja muiden vihollinen, mutta nyt auttaa näitä yhteisessä tavoitteessa ja tulee ystäväksi.

Juoni on tässä kirjassa jälleen kerran kyllä erittäin mielenkiintoinen ja paljon selkeämpi kuin edellisessä teoksessa. Koko ajan tapahtuu eikä tylsää hetkeä löydy kertaakaan. Taisteluita riittää kyllä vaikka muille jakamaan ja niissä tapahtuukin usein yllättäviä käänteitä. Kirjassa löytyy myös romantiikkaa juuri sopivasti, eli kyllä sopii niille, jotka romantiikasta nauttivat, mutta myös ne, jotka mieluusti sitä välttelisivät, voisivat toki lukea tämän mielellään. Tekstistä löytyykin paljon humoristisia piirteitä, joka tuo mielestäni aina kivan lisän tarinaan. 

Loppujen lopuksi kirja on kyllä erittäin hyvä ja suosittelisin muillekin. Seuraavan osan pariin sitten vain. 

Kirja oli mielestäni ihan hyvä, alussa on melko sekavaa ja päähenkilö on mielestäni hieman turhauttava. 

Eli siis, päähenkilö, Meghan, on lähes koko kirjan ajan todella avuton ja hänet joudutaan pelastamaan koko ajan pinteestä jos toisesta ja aina kun Meghan ryhtyy sitten tekemään jotain, niin se päättyy melkein aina johonkin kommellukseen. Teoksen loppupuolella Meghanin asenne kuitenkin paranee omasta mielestäni huomattavasti ja lukeminenkin oli paljon mukavampaa siinä vaiheessa. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Ash, Puck sekä Grimalkin. Ash on mielestäni hurmaava hahmo, johon itse kiinnyin kovastikin. Puck, toiselta nimeltään Robbie tai Robin, on kyllä myös todella pidettävä henkilö. Hän on aina sanavalmis ja valmiina seikkailuun. Grim sitten... No, hän taitaa olla kyllä hahmoista oma suosikkini. Grimalkin on hauska, mutta huomaavainen kissa, joka pelastaa Meghanin useamminkin pulasta.

Tarina etenee huomattavan nopeaa tahtia ja varsinkin alussa on melko vaikea pysyä perässä. Se tekee kirjasta hieman sekavan oloisen, mutta kuitenkin juoni on erittäin koukuttava. Viimeiset noin sata sivua ovat ehdottomasti parhaat. Tarina on vähän omituinen ja välillä päähenkilö turhautti, mutta koko ajan teki kyllä mieli lukea tätä kirjaa.

Kirja on kokonaisuudessaan oikein hyvä ja olen jo aloittanut seuraavien osien lukemisen. Suosittelen.

Jälleen kerran uskomaton osa tähän sarjaan. Nautin jälleen tästäkin kirjasta erittäin paljon ja tämä vastasi ehdottomasti odotuksiani. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän sisältöä Emberin näkökulmasta, mutta ei sen puutetta oikeastaan huomannut kirjaa lukiessa. Tässäkin kirjassa on kertojina edelleen Ember, Garret, Riley ja Dante sekä uutena Sebastian, joka kertoo Garretin menneisyydestä. Itse pidin tätä kivana lisänä, sillä hahmojen taustasta on mielestäni aina kiinnostavaa lukea. 

Kirjassa on kyllä paljon toimintaa ja taistelua, mutta se keskittyy kuitenkin paljon myös Emberin ja poikien väliseen suhteeseen. Siitä oli kyllä kiinnostavaa lukea, mutta välillä kaipasin vähän enemmän jännitystä. Loppua kohden juoni paranee ja tapahtumien kulku kiihdyttää vauhtiaan huomattavasti eikä kirjaa haluaisi laskea käsistä. Lopussa on taas oikeastaan kaksikin suurta juonenkäännettä, toinen Emberin, Rileyn ja Garretin luona, toinen taas Taloin päämajassa Danten luona. Julie Kagawalla on kyllä taito jättää kirja aina niin houkuttelevaan kohtaan, että on vain pakko päästä lukemaan seuraava osa. 

Kokonaisuudessaan kirja on mukavaa ja koukuttavaa luettavaa ja suosittelisin kyllä kaikille vähänkin kiinnostuneille. Kirja ei ehkä ole sarjan paras, muttei se huonokaan ole. Ei todellakaan. 

Ei kyllä tuottanut pettymystä tämäkään kirja. Sarjan ensimmäinen osa oli kyllä aivan odottamattoman hyvä ja tämäkin kirja on kyllä ainutlaatuisen onnistunut. Jotenkin tässä on saatu tämä lohikäärme-juttu toimimaan poikkeuksellisen hyvin. Ja vaikka kertojia ja tapahtumapaikkoja sekä -aikoja on paljon enemmän kuin edellisessä kirjassa, ei se kuitenkaan ole sekavaa vaikka niin luulisi. 

Kirjan teksti on todella sujuvaa eikä kertaakaan ole tylsää hetkeä. Monesti on eri kertojilla samaan aikaan useammat taistelut käynnissä eikä jännitystä siis todella puutu. Löytyyhän tästä toki niitä rauhallisempia ja tunteikkaampiakin hetkiä, mutta kyllä tässä on usein lukiessa ollut vaikea laskea kirja käsistä, kun syyhyää saada tietää, miten juoni jatkuu. 

Ja kuten mainitsin, kertojia on tässä kirjassa enemmän eli useampaan hahmoon pääsee paremmin sisälle. Ember tietenkin on jo tuttu, mutta hänenkin tunteensa ovat monimutkaistuneet huomattavasti, vaikka aivan yhtä ihana hahmo on edelleen. Garret on kyllä muuttunut huomattavasti, mutta ei ainakaan huonompaan. Hän alkaa taas saada ehkä tunteistaan itse asiassa paremmin selkoa. Rileyyn taas pääsee tutustumaan paremmin, kun pääsee lukemaan hänen menneisyydestään ja hänen näkökulmastaan on huomattavasti enemmän tekstiä tässä kirjassa kuin edellisessä. Ja Dante sitten, no, hän on ehkä muuttunut eniten. Danten ajatuksia pääsee oikeastaan lukemaan kunnolla vasta tässä kirjassa ja se onkin kiinnostavaa luettavaa tosiaan. Kaikki henkilöt ovat melko erilaisia ja siis kiinnostavaa luettavaa, kun kertoja vaihtuu hyvää tahtia koko ajan. Se ei kuitenkaan tee tarinasta sekavaa, vaan vain paljon mielenkiintoisempaa ja parempaa luettavaa. 

Juoni tässä teoksessa on kyllä ihan omaa laatuaan. Pohja on periaattessa sitä tavallista: kapinalliset ja jokin mahdottomalta tuntuva tavoite, mutta Julie Kagawa on kyllä kirjoittanut tekstin sellaisella tavalla, että jää vain aivan koukkuun eikä tarina tunnu edes etäisestikään tutulta. Joskus se kapinallisidea alkaa tuntua vähän samalta vanhalta kauralta, mutta tässä on kyllä onnistuttu siinä omaperäisyydessä.

Kokonaisuudessaan kirja on mahtava jatko-osa kyseiseen sarjaan ja aion ehdottomasti lukea seuraavankin osan. 

Harvoin tartun kovin innokkaasti kirjaan, jossa seikkailee paljonkin lohikäärmeitä ja tämänkään kirjan suhteen ei odotukset olleet niin korkealla, mutta kirja on mielestäni aivan mahtava. Siskoni luki teoksen ensin, koska rakastaa lohikäärme-aiheisia kirjoja, ja kehui kirjaa valtavasti. Päätin siis lukaista nyt tämänkin ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt. En meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni ja meni helposti kahdessa päivässä läpi. 

Kirjassa on minun makuuni juuri sopivasti romantiikkaa ja jännitystä ja ne on saatu hienosti punottua yhteen. Teksti sujuu luontevasti eikä koskaan ollut kyllä tylsää hetkeä tämän tarinan parissa. Julie Kagawa kuvailee asioita mielestäni hienosti, ei ollenkaan liikaa, ja uppouduin nopeasti kirjaan mukaan. Teoksessa on mukana myös reilusti huumoria, joka on mielestäni aina mukava lisä kirjoihin. 

Hahmot ovat kaikki omaperäisiä ja suosikkia on vaikea valita. Päähenkilö Ember, joka on tulinen ja toimelias lohikäärme, on myös jotenkin helposti samaistuttava. Koska suurimman osan ajasta kirjan lohikäärmeet ovat ihmismuodossa, heitä on paljon helpompi ymmärtää eivätkä he siis jää etäisiksi lukijalle. Itse nautin myös tarinoista, joissa kertojia on useampia. Tämän avulla tutustuu myös helpommin useampiin hahmoihin ja saa paremman ja laajemman kuvan tapahtumista. 

Kyllä tämä taitaa nyt kuulua parhaisiin kirjoihin, joita olen vähään aikaan lukenut ja aion varmasti lukea sarjan seuraavatkin osat. Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita romanttisesta fantasiasta. Ja vaikkei tämä lohikäärme-idea houkuttelisi niinkään paljoa, suosittelisin silti edes vilkaisemaan muutamaa ensimmäistä sivua, joista pääsee jo heti tarinaan mukaan. 

Hyvä päätösosa tällekin trilogialle on saatu, ehkä sarjan paras kirja. Pidin siitä, että kirjassa on kaksi eri kertojaa, joiden elämät ovat kovin erilaiset, mutta heillä on kuitenkin niin paljon yhteisiä muistoja. Eihän kirja nyt kovin iloinen ole, mutta perus dystopiaa. Kirja on omasta mielestäni ehkä trilogian surullisin, mutta löytyy siitä onnellisia hetkiäkin. 

Henkilönä Lena ei tässä ole kovin paljon muuttunut, mutta Hana puolestaan on. Hänestä ei kerrota oikeastaan mitään sarjan toisessa osassa, joten kolmannessa kirjassa on kiva lukea hänenkin näkökulmasta. Tässäkin teoksessa tulee taas paljon uusia hahmoja ja vanhoista, tutuista hahmoista paljastuu uusia puolia, joka tekee kirjasta hieman jännemmän. 

Pääsin kirjaan melko hyvin mukaan, huomattavasti paremmin kuin ensimmäiseen osaan, mutta silti osa hahmoista jäi minulle vähän etäisiksi. Kirjan idea on aika peruskamaa: itsevaltainen hallinto, julma johtaja ja kapinalliset, mutta se, että rakkaus on laitonta, on aivan uusi juttu. Ja pidin siitä. Tämä lähestymistapa tunteisiin sai itsenikin pohtimaan aihetta uudella, erilaisella tavalla. 

Kirjan viimeinen sivu jättää jopa melkein odottamaan seuraavaa osaa, mutta tämäkin loppu kelpaa mainiosti. Riittävän onnellinen, vaikka onhan siinä loppupuolella pari järkytystä. Loppu on sen verran avoin, että jokainen voi itse päätellä, mitä seuraavaksi tapahtuu, haluamallaan tavalla. Suosittelisin kyllä kirjaa kaikille, jotka sarjan ovat jo aloittaneet tai niille, jotka etsivät jotain melko tapahtumarikasta luettavaa. Kirjan aihe ei todellakaan ole mikään kevyt ja kirjaan on saatu paljon jännitystä, vaikka onhan siinä niitä vähän tylsempiäkin kohtia. 

Aloitan sanomalla, että mielestäni tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, Delirium: rakkaus on harhaa. Tässä on jotenkin tarina kivempi, koska ainoa tapahtuma ei ole vain Lenan ja Alexin välinen suhde. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain ja itse pidin paljon Lauren Oliverin päätöksestä kirjoittaa tarinaa kahdesta eri ajasta: nykyhetkestä ja menneisyydestä. Aluksi pelkäsin sen olevan kovinkin sekavaa, mutta yllätyin itsekin, kuinka mukavaa luettavaa se oli. Molemmissa ajoissa on toimintaa paljon ja koskaan ei mielestäni ollut tylsää tämän kirjan parissa. 

Aluksi minua harmitti Alexin menetys, mutta jotenkin ihastuin kovasti Julianiin. Tässä kirjassa tulee heti huomattavan paljon uusia hahmoja, varsinkin trilogian edeltävään osaan verrattuna. Kaikki hahmot ovat melko erilaisia ja pidin erityisesti Korpista, josta tulee Lenalle todella läheinen. Lena itsessään muuttuu mielestäni myös jonkin verran, kasvaa kovemmaksi ja taitavammaksi, mutta pitää kiinni vanhasta itsestään.

Kirjan teksti on aika perustasoa, ehkä vähän parempaa kuin edellisessä kirjassa. Sisältö on jonkin verran synkempää eikä tästäkään kirjasta kyllä puutu kuolemaa. Loppufiilis oli viimeisillä sivuilla onnellinen, mutta nyt on kyllä aika järkyttynyt olo. Eli siis koukuttavasti loppuu tämäkin teos ja aion kyllä lukea viimeisenkin osan. 

Takakannen perusteella olin aivan innoissani kirjasta, mutta jouduin kyllä valitettavasti hieman pettymään. Juoni sinällään on ihan ok, mutta en vain jotenkaan päässyt siihen mukaan. 

Kirja alkaa ihan reippaasti, mutta välillä se jotenkin vain tökkii eikä oikein meinaa edetä kunnolla. Kirja selvästi tuntuu keskittyvän Lenan ja Alexin suhteeseen, (joka kehittyy huomattavan nopeaa tahtia,) mikä ei minua haitannut ollenkaan ja oikeastaan pidinkin siitä. Kirjassa on myös yksityiskohtaiset kuvaukset deliriasta ja siinä selitetään tarkoin kyseisen maailman yhteiskunnan toimintamalli. On ihan hyvä, että kirjassa avataan tarkemmin pääkohtia, mutta välillä se tuntui jo menevän hieman toistamisen puolelle. 

Henkilöt itsessään ovat aika kivoja, itse pidän varsinkin Alexista, joka on todella hauska ja kiltti, mutta hahmoista en varsinaisesti kehenkään päässyt samaistumaan. En edes Lenaan, jonka näkökulmasta kirja on kirjoitettu. Jotenkin hahmot tuntuivat hieman etäisiltä, mutta peruskuvan niistä silti sai. 

Lopulta kirja oli ihan kiva, vaikkakin melko surullinen paikoittain, ja aion kyllä lukea trilogian toisetkin osat. Kirja loppui aika yllättävään kohtaan, mutta on sitä parempaakin tavaraa luettu. 

Teos on mielestäni hyvin kirjoitettu, Aveyardin kirjoitustyyli on ehkä hieman jopa parantunut sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna. Kirja alkaa melkein heti taistelukohtauksella, joka antaa jo hieman osviittaa tekstin sisällöstä. Tarina kulkee sujuvasti ja siihen on onnistuttu sisältämään sopivasti romantiikka ja toimintaa sekä kivasti myös huumoria. Vaikka kirjassa onkin paljon toimintaa ja raakuuttakin, löytyy siitä myös ihania tunteikkaita kohtia. 

Itse pidän Maresta tosi paljon, mutta hänen persoonansa on hieman päällekäyvä ja itsekäs aluksi. Loppua kohden se kuitenkin paranee huomattavasti. Kirja loppuu taas erittäin jännittävään kohtaan edellisen teoksen tavoin ja luin heti perään seuraavan osan. Kirja on kokonaisuudessaan mielestäni mielenkiintoinen ja mahtava teos ja ihanan sarjan toinen osa.