2008 | Harry Potter #7 |
★ 8 |
näytä arvioTämä potter on jaetulla ykkössijalla Puoliverisen prinssin kanssa kaikissa pottereissa. Kirja on mukavan synkkä niinkuin kuutos-osakin; itse en niin hirveästi pitänyt alkupottereista niiden lapsellisuuden takia, mutta näissä tyyli muuttunut synkemmäksi jonkun verran aikuismaisemmaksi. Huumoria löytyy myös vähän väliä sieltä täältä; Oljo on parissa kohtaa todella hauska ("Vielä kerran? Onnea tuomaan.") ja Ron kertoo välillä ihan hyvää skeidaa. Fred ja George tietysti myös kertoo semmoista ihan hyvää juttua.
Kirja etenee arvoitusten suhteen hyvin ei paljasta liikaa kerralla eikä tapahtumia kovin helposti voi arvata, vaikkakin yhden hirnyrkin paikka oli naurettavan arvattavissa, niin alkukirjan hyvä salailu korvaa sen kyllä täysin. Kuoleman varjelukset mielenkiintoisia ja dumbledoren tunnuskset ja menneisyys sitäkin kiinnostavampia. Lopussa selviävät seikat Dumbledoren ja Kalkaroksen välillä ovat kieltämättä yllättävät kovasti.
Loppuosio kirjasta on oikein mukavaa luettavaa mutta parissa kohtaa se etenee liian nopeasti, joka häiritsee vähän. 19 vuotta myöhemmin -osio on hienoinen pettymys ja myös kirjan liian pikainen lopetus jäi harmittamaan. Olisin toivonut hieman pidempään loppuvaa lopetusta joka selostaa lähitulevaisuuden tapahtumia, mutta ei auta tämmöinen siitä tuli.
Yleisesti kirja on kuitenkin niin hyvä että suosittelen sitä kyllä kaikkia lukemaan.