Emelie

Nappasin kirjan luettavaksi lähinnä kannen takia: tummansävyinen ja kiehtova. Valitettavasti sen sisältämä tarina oli sitten jotain ihan muuta.

Kirjassa olevat kuvat olivat minusta hieno idea, mutta ne olisivat kuitenkin ansainneet paremman tarinan ympärilleen. Kirja alkoi mielenkiintoisesti, mutta ainakin minulla mielenkiinto lopahti siinä vaiheessa kun Jacob näkee lapset ensimmäistä kertaa. Siihen asti tarina oli ihan kelpoa synkkää fantasiaa tai kauhukertomuksen alkua. Premissistä tuli hiukan mieleen Guillermo del Toron Orpokoti-leffa, mutta sitten kun tajusin, että eihän tässä kirjassa päästä lähellekään sitä, kiinnostus lopahti täysin. Mieltä hajottavaa oli myös se, että taas vaihteeksi tarina, jossa "ilkeän" vastapuolen motiivina on valta. Eikö mitään muuta keksitä?

Hahmot olivat tylsiä, jossain vaiheessa jo toivoin, että koko silmukka hajoaisi ja että lapset joutuisivat nykyaikaan, vanhenisivat ja kuolisivat pois. Siinä olisi ollut sopiva loppu kirjalle. Nyt lopetus väkipakolla moldattiin siten, että siitä päästään kirjoittamaan jatko-osia. Oli kyllä tavallaan hyvä, että kaikkia esiintyviä hahmoja ei yritetty syventää vaan pitäydyttiin niissä muutamassa oleellisessa. Mutta ei ne muutamat tärkeät kyllä olleet kovin kiinnostavia. Emma oli ainakin kauhean ärsyttävä ja yksinkertainen. Kirjassa häntä väitettiin temperamenttiseksi, minusta hän oli vain hemmolteltu. 

Potentiaalia oli vaikka kuinka, mutta lopulta teos typistyi yksinkertaiseksi ja tylsäksi. Jatko-osat jäävät hyllyyn, minä olen lukenut tästä tarinasta tarpeeksi.

Tässä kirjassa oli puolensa, mutta ne eivät auttaneet niiden heikkojen osien paikkailussa.

Päähahmo oli itse asiassa ihan menettelevä. En usein siedä lapsia tarinoissa, mutta tässä Trish oli ihan paikallaan. Neuvokas pikkutyttö, joka ei jäänyt ulisemaan kohtaloaan vaan yritti tehdä asialle jotain. Hyvänä puolena oli myös se, että kirja oli tosi nopealukuinen ja että se alkoi sujuvasti ja ihan kiinnostavasti. Mutta siihen ne hyvät jutut sitten jääkin...

Tylsyys iski puolessa välissä kirjaa. Onneksi oli niin nopeasti luettavissa, muuten olisi jäänyt kesken. Odotin kauhua ja pelkoa, sen sijaan sain vain mielen nyrjähtämistä, jossa ei ollut mitään pelottavaa. Hiukan epäilen tämän kirjan spefiarvoa, sillä kaikki jutut olisivat olleet selitettävissä järjellisesti (eli hallusinaatioilla). Suurin ongelmani on se metsän ilkeys. Koska eihän se nyt ollut pelottava, se lakkasi olemasta mitään muuta kuin ärsyttävä ja creepy stalkkeri siinä vaiheessa kun se näytettiin lukjoille. Miksi sitä ei voinut jättää kasvottomaksi metsässä hengaajaksi, joka olisi tarkkaillut pimeästä ja vaaninut yms?

Olen lukenut paljon parempaa Kingiltä, tämä kirja ei yllä edes keskivertotasolle.