Crimson Peak

Lähdin lukemaan kirjaa todella matalin odotuksiin, joten yllätyin positiivisesti kun kirja olikin ihan luettava. Tiedä sitten paljonko se kertoo itse kirjan juonesta ja paljonko suomennoksesta. Mutta helposti luettavaa tekstiä, ja tarina eteni vauhdikkaasti ja johdonmukaisesti. Odotin ehkä enemmän jotain Humisevan harjun kaltaista angstia, mutta vähän jäi ohueksi siinä suhteessa. Hollywood-henkisyys näkyi läpi vähän turhankin paljon, lukijan ei odotettu tekevän mitään muuta kuin lukevan, kaikki oli selitetty auki ja oikein mitään asiaa ei raapaistu kuin pinnalta. Aika passiivinen olo tuli lukiessa, ei ihan sitä mitä olisin halunnut. Plussaa kyllä yleisestä synkkyydestä.

Suhtauduin hieman skeptisesti elokuvasta tehtyyn kirjaan, yleensä aina on toisinpäin. Kirjan luettuani odotan kovasti elokuvan näkemistä. Kirjasta huomasi, että varmasti toimisi hienosti elokuvana. Harmi vain, että kirjassa tarina jäi vähän laimeaksi. Välillä teki mieli ravistella kirjaa, että kerro lisää, enemmän, syvemmin. Yleensä tulee katsottua elokuva, ja sitten luetaan kirja, josta elokuva on tehty, ja saadaan ahaa-elämyksiä, kun syvennytään tapahtumiin tarkemmin. Nyt odotan (järjenvastaisesti, tiedän) että elokuvassa olisi jotain ekstraa mitä kirjassa ei ollut. Itselleni kaikkein rakkain tarinan tapahtumapaikka on vanha kartano hämähäkkeineen ja vaietut salaisuudet suvun historiassa. Mielisairaat sukulaiset ovat aina plussaa tarinalle. Eli Crimson Peakin pitäisi olla jotain täydellistä. Eikä se missään nimessä ole huono, vaan ihan hieno tarina, mutta olisin halunnut että tarina olisi ollut pidempi. Kirjan ensimmäinen osa, noin kolmannes sivumäärästä, kertoi siitä miten päähenkilö Edith päätyi paikkaan, jota myös Crimson Peakiksi kutsutaan. Mielestäni olisi ollut tarinalle hyväksi, jos Edithin aikaa Crimson Peakissa olisi kuvattu enemmän.